käsin käyvät ja einetten varustukseen: 210 taljoja kyljiltä nylkien, paljastavat sisälmykset; näit' osa pilkkoo, vartahasen palat värjyvät pistää; rannalle kattilan muut asettaa sekä laittavat valkeen. Voimia virkistävät aterjalla ja nurmella loikoin nauttivat viiniä kyllin ja riistaansa maukasta. 215 Sitte kun poistettiin halu ruokaan, vietihin pöydät, ystävistään kadonneista he juttelivat pakinoiden, häilyen toivon kuin pelon kesken, heit' elävikskö vaiko jo uskoisivat kadonneiks eik' kuuluviks koskaan. Hurskas Aeneas erittäinkin tarkan Oronteen 220 surmaa huokasi tai Amykon tai muisteli kurjaa onnea Lykon ja urhon Gyaan sekä urhon Kloanthon. Hän jopa päätti, kun Juppiter nyt sinitaivolta katsoin merta purjehikasta ja siinteleväisiä maita, rantoja suuriakin sukukuntia, kannella taivaan 225 seisahtuu, Libyankin seutuhun katsehens' suuntaa. Hällepä mielessään täänlaisia huolehtivalle surren, kyynelten sulosilmissä kimmeltäessä, näin Venus lausuu: "Sie, joka ihmisten, jumalainkin kohtalot hallitset sekä peljästytät salamalla, 230 kuinkapa Aeneakseni niin sua vastahan rikkoi, kuinkapa rikkoivat Teukrot, joilt' onnettomilta Italian vuoks telkeillään koko maailman piiri? Varmahan Roomalaisia näist' on nouseva joskus, vuosien viertyä on Teukroin suvust' urhoja taasen 235 syntyvä, jotk' ovat maat, meret saattavat valtahans'; niinhän sie lupasit. Mikä syy, oi taattoni, mielesi muutti? Tuo lohutuksena Troijan surkean sortuman vuoksi itselläin oli, onnella punnita onnettomuutta. Mut sama kuitenkin kova onni nyt vainovi heitä. 240 Minkäpä vaivoillen lopun suot, oi valtias suuri? Saattihan Antenorkin, Akhivein keskeltä karkuun päästyä, tunkea onnellisest' Illyrialaisten lahden, Liburnein myös sydänseutujen kautta, Timavon virranki voittaa, jossa se pauhulla yhdeksän-suisna 245 tunkeutuu merehen, vesin vieruja paisuvinensa painaen. Tänne hän kaupungin Paduan teki Teukroin suojaks, kansallekin sai arvon ja Dardanolaisten taistelut päätti; nyt tyynenä vienoa rauhoa nauttii. Vaan me sun heimos, joill' olet myöntänyt taivahan suojan, 250 sitte kun hukkuivat alukset (kamalaa!), yhen kiukkuin vuoks hylätään, etähäll' ajetaan pois Italiasta! Hurskauden sekö palkka on? Näink' meit' autat sä valtaan?" Tällepä ihmisten isä kuin jumalain hymyellen muodolla, joll' yhä hän seestääpi myrskyt ja taivaan, 255 suutelon tyttärelleen suo; sitten lausuvi näitä: "Poistaos pelkosi pois, Cytherea, on sukus onni muuttumaton; sä Lavinon vannotut muurit ja linnan näet sekä Aeneaan jalon viel' ylös taivahan tähtiin saatat; ei vähänkään ole mieleni muuttunut vielä! 260 Aeneas, näet, — kerron, kun sua tuo suru kalvaa, laajemmin julistain tulevaiset Salliman säännöt —, kestävä on kamalan sodan Italiassa ja julmat kansat on lyövä ja miehille luova lait sekä linnat, herrana kun Lation kesä löytääpi hänet kolmas, 265 kun kulunut on talvea kolm' Rutulein kukistuksest'. Poikapa Askanius, jota myös on kutsuttu Juloks, — Uus hän olj, kun mahtava viel' oli Ilion valta —, kuukautten kuluessa se kolmetkymmentä vuotta hallitsee sekä vallan Lavinon linnasta siirtää 270 Alba-Longaan; sitte sen kiertää muurilla vahvaks. Kolme jo sataa vuott' on hoitanut Hektorin kansa Albaa, kun papitar kuninkaallinen, Mars'ista raskas, Ilia siittävi kaksoiset. Romulus siten syntyy; tää puetettuna kellertävän suden-, hoitajans', taljaan, 275 vallan itselleen anastaa, perustain varustukset; kansanpa taas nimens' jälkehen Roomalaisiksi kutsuu. En rajotusta enk' heill' ajan määrää tahdo ma panna, vallan äärettömän heill' annan. Sittenpä Juno, nyt joka merta ja maata ja taivasta kiukuten kiusaa, 280 toiseks muuttavi mielens' ja Roomalaisia vaippaan vaadehdittuja maailman herroina kanssani suosii. Niin on päätetty. On ajan viertyä joutuva aika, jolloin Assarakon suku on yli kuulun Mykenen, Ftian ja voitetun Argoksen yli hallitsemassa. 285 Kerran syntyvi Troijan heimosta kuulusa Caesar, jonk' on valtaa vaan meri, mainetta estävä tähdet; (Julius, johtunut tuo nimi on nimest' aimon Julon). Kerran Olympoon tään varakkaan Idänmaan tavaroista varmahan viet, johon uhraillaan lupauksia hälle. 290 Silloin raukeavat sodat, ankehikkaat ajat poistuu. Muinais Usko ja Vesta ja Remon kanssa Qvirinus määräävät lakiloita ja rautasin kahlehin julman telkeävät Sodan portit. Tuo syäntyin perin julmaks istuupi kamaloill' asehillaan; ett' takoaan sa'at 295 kytkevät vaskiset kahleet, siks verisuisna se raivoo." Näin nimeten lähettää sitt' taivolta Maijasta siinneen toimittamaan, ett' Teukrille maat sekä Karthagon nuori kaupunki auk' avattaisiin eik' heit' tietämätönnä onnesta Dido maaltansa häätäis. Tää läpi ilman 300 siivillä lennettyään Libyan pian rantahan saapui. Käskynsä täyttää; Puunialaisten siis heti mielet tahdosta lauhtuivat jumalan. Etenkin kuninkaatar leppeän, rauhaisen sydämen saa Teukroja kohtaan. Vaan vaka Aeneas, yli yön ajateltua paljon, 305 päivän koitossa tutkimahan läks outoa seutuu, millekä rannallen taas tuulen tuomana joutui, ketkäpä tääll' asukkaat, pedotkos (maa jylhälle näytti) vai inehmot, — tovereinsa hän tiedoks tutkia päättää. Ontelon kallion suojahan lehtoiseen sekä jylhään 310 lahteen, tihkeän metsän varjohon laivansa kätkee: itseppä kumpaakin levykärkistä keihästä kantain lähtee, mut jälessään vaan seuraa yksin Akhates. Hällepä yhtyypi lehon keskessä äitinsä vastaan, neitona muodoltaan sekä Spartan impyen kuosiin 315 vaadehdittuna, tai kuni Harpalyke hevot ohjaa thrakialaiset, ku juosten kiitävänkin Idän voittaa. Riippui metsästäjän tapahan olallaan soma jousi, vaan hajan liehumahan jäi suortuvans' tuulien valtaan; polvensa paljastui, kun vyöll' oli solmittu lieve. 320 Ensiksi lausuu: "Nuoret miehet, o kertote mulle, näittekö eksynehen sisaristani täällä te jonkun, kantavan seljässä viintä ja täplikäst' ilveksen taljaa, taikk' ajavan kajotellen karjua vaahtoavaista?" Niin Venus; vastoamaan nyt näin Venuksen kävi poika: 325 "En ole yhtään kuullut en nähnyt sun sisaristas, — miks sua kutsuisin? — oi neito; sill' ei ole kasvos eik' sulo-äänesi ihmisenlainen. O, hengetär varmaan, tai sisar Febon? Tai joku nymfain heimoa olnet? Suopusa oo, kuka lienetkään sekä tuskamme poista; 330 neuvoos, minkäpä. taivahan alle nyt tai mihin maahan joudumme viimeinkin? Maan, kansan tuntematonna eksymme tännekkin kovan myrskyn vainoellessa. Uhreja täst' useoita me uhraamm' alttariloilles." Nyt Venus lausui: "Moinen kunnia mulle on liikaa. 335 Punein neidollahan vain on tapa kantoa viintä, kääriä pohkeillen ylevän purppuraisen kothurnon. Punien valtion sie näet ynnä Agenorin linnan: tää Libyan on maata, mi voittamaton sodass' onpi. Valtiot' ohjaa Tyron linnasta veljensä tähden 340 paennut Dido. Suuri on vääryys, mutkaset vehkeet! Päällisin puolin vain siis kerron seikkojen juonen! Konnuiltaan Tyrolaisista rikkain täll' olj Sykhaeus puolisonaan; sitä onneton lemmitsi mahdottomasti; neitona Didon häll' isä soi sekä ens' aviolla 345 tuohon liitti; mut silloin Tyrossa hallitsi veljens' Pygmalion, rikoksilt' ihan verraton kaikista muista. Näiden keskuuteen tora syttyi. Tuopa Sykhaeon, kullan vimmasta hulluna julmasti alttarin eessä, huolien siskostaan vähät, aavistamattoman murhaa 350 miekalla; kau'anpa tuo työns' peitti ja sairastavaisen lempivän valheitaan valaen, yhä toivolla petti. Vaan surevan unihin tuli haittaamattoman haamu, häll' osotellen kalveat kasvonsa ihmehen lailla: kauhean alttarin luona se miekoin puhkotun rinnan 355 näytti ja tuon salaisen teon paljasti näin kokonansa. Käskee tään pakohon heti rientää pois kotimaalta, tien varaks julkaisten häll' aarnio-aartehet maasta, aartehiston ihan suunnattoman hopeaa sekä kultaa. Tuostapa kauhistuin Dido paon kumppanit hankkii. 360 Yhtyvät julmaan joill' olj tyranniin kauhea kammo tai iso pelko; he ryöstävät, mitk' käsilleen osui laivat, kullalla lastatakseen; näin ahnehen Pygmalionin matkustavat merell' aarteet: nainen on kepposen päänä. Seutuun nää tulivat, joss' aimosat vallit sa nyt näet, 365 jossa sä Karthagon näet nuoren nousevan ilmaan, paikkaa ostettuaan, — min vuoksi sen on nimi Byrsa — vaan sen verta, min voisivat härjän vuodalla kiertää. Mut ketä its' oletten tai mistä te saavutte maasta, minnekä matkanne on?" Nyt näitäpä tiedustavalle 370 huoahtain syvähän näin Aeneas nimeääpi: "Jos, oi haltiatar, mun ens' alust' alkaen täytyis kertoa, aikasikin sua myöntäis vaivamme kuulla, ennenpä taivahan Vesper illan vaipalla peittäisi Meidät vanhasta Troijasta (jos nimi Troijan on teille 375 kuulunut koskaan), heitellyt meren aavojen kautta, rannalle täll' Libyan väkivaltanen paiskasi myrsky. Oon vaka Aeneas, ku Penaatit vien vihamiehilt' taltunehet aluksill'; on maineeni yli ilmain kuulu. Ma Italiaan pyrin; Juppiter on sukun' alku. 380 Kaksikin kymmentä meill' oli laivaa, kun Frygi-merta laskin, viittailless' emon tietä, mun onneni huostaan; tuskinpa seitsemän nyt Idän myrskyltä meill' enähän jäi. Outona, köyhänä kuljeksin Libyan erämaita, Euroopan sekä Aasian hylkynä." Eip' valitustaan 385 sietää voi Venus, mut täten poikoans' keskeyttääpi: "Kenpä sä lienetkään, en luule ma sun elon ilmaa hengittävän jumalain yli tahdon, kun tännekin pääsit. Matkasi jatka ja mee kuningattaren linnahan täältä! Sulle ma kumppanis säilynehiksi ja laivasi saavas 390 ilmotan; sillä ne tuulten kääntyess' ehtivät suojaan, jos vain vanhemmat mull' ennustus-opin oikein neuvoi. Näetkös joutsenparven leikkiä lyövän, joit' oli Juppiterin ylä-ilmasta syöksyvä lintu taivolla vainossa; saavuttaneen' eli saavuttamassa 395 heidät juuri sä nyt näet pitkässä sarjassa maata. Niinkuin nää palatessaan taivaall' leikkiä lyövät suihkavin siivin ladellen sekä sorjasti laulain, niinpä sun laivasi myös sekä varmat miehesi lienee valkamassaan tahi täysin purjehin rientävät sinne. 400 Astuos vaan vakavast' edespäin, mihin tiesi sun viekin!" Virkki ja kääntyessään hoht kaulansa ruusuväreissä, ambrosiaa jumalallista tuoksui suortuvans' pitkät; jalvoilleen alas laskihe lieve. Hän julkasi kohta käynnillä haltiatart' ihan selvään. Niin pian kuin nyt 405 äitinsä tunsi, hän surren kaipail erkanevaista: "Miks, oi julma, sa myös mua tyhjine haamunes peijaat poikoas niin usehin? Miks emme me yhtehen kättä liittää tai tosilauseit' taida kuulla ja vaihtaa?" Näin valitettuahan päin muureja suunnitti tiensä. 410 Vaan Venus matkustavaiset synkkään pilvehen peitti, umpehen verhoillen, tiheään sumuvaippahan kätkein, ettei kenkään nähdä heit' tahi kohdata voisi, matkoa viivyttää tahi tutkailla tulon syitä. Ylvänä sitte hän läks Pafohon, näkemään ilomieliä 415 huoneitaan sekä temppeliään, joss' saabealainen suitsutus tuoksusi hälle ja kukkais-kiehkurat tuoreet. Sillävälin polun johtoa myöten he riensivät matkaan. Vihdoin vuorellen kapuaat, ylemmäks joka linnaa nousevi, ynn' ylähält' tähystäät varustuksia täältä. 420 Siin' hovit Aeneaan imeheks, mökit joss' oli ennen; portteja ihmeksii, hälinää, katujen kivitystä. Kiireessään väki hyörivi; muureja laittavat yhdet; linnoa vahvistavat käsin paasia vierettämällä; huoneellen tilan yks osa etsii, sen ojin kiertäin; 425 tuoll' on tuomarien, pyhänraadin, senaatinki vaali; toiset kaivoivat satamaa ja teaatterillen muut korkeeta kivijalkaa veist, jätinmois-pilareita vuorista murs, joill' aikovat näyttölavaa koristella: kuin mehiläisetkin kevähän kukasrikkahass' maassa, 430 päivän poudassa puuhaavat sekä vaurastuneita poikia saattavat tai kun noutavat kirkasta mettä, tuppaillen sulonektarillaan komeroitansa täyteen, taikkapa korjaavat tulevain takat tai sotarinnan tehtyä, nää urosain väen laiskan patsahast' estäät: 435 kiehuvi työ, mesinummen haiskahtaa kukosteelta. "Onnelliset, oi, joiden jo nousevat muurit!" nyt lausuu Aeneas sekä linnan torneihin ylös katsoo. Kulkee pilvehen verhottuneena ja, yhtyen miehiin, hänt' ei (kummaa kas!) väen keskessä kenkänä huomaa. 440 Kaupungin sisustass' oli sangen varjosa puisto, joss' olivat vihurein sekä myrskyn heittämät Puunit, löynnehet vasta nyt merkin tuon, vikevän hevon pään ja jost' oli ennustanut jalo Juno; olj näin, näet, kansaa niin sotamaine kuin elon-onnikin seurova aina. 445 Temppelin Junollen komean tähän sidonilainen Dido nyt laittoi, lahjoist' uhkean, suositun varsin; joll' oli vaskesta kynnys ja vaskiset olj ovipielet portaitten yli; vask'ovetkin narisit saranoillaan. Oottelemattoman puiston ilmaus laimensi vasta 450 pelvon; täälläpä Aeneas taas toivoa tohti onnellisuutta ja onnettomuudess' se mielensä rohkais. Sillä kun tähdystelee, kuningattaren joutumist' oottain, suuressa templissä kaiken ja kaupungin upeutta, taide-niekkojen kun käsitöitä hän suuria katsoo, 455 ihmeekseen siell' Ilion taistelut järjestetyiksi huomas ja ehtineheks sodan, Atridain, Priamonkin, näillen julman Akhilleen mainehen maailman ääriin. Seisahtui sekä kyynelsilmin hän äänsi: "Mi paikka tai surujamm' mikä nurkk' ei viel' ole täynnä, Akhates? 460 Tuoll' on, kas, Priamus! On täälläkin hurskahall' arvo; täälläkin liikuttaa voi sääl' inehmolliset mielet. Pelkosi poista; on onneksi joksikin meille se maine!" Näin nimes; hartaasti kuvauksien muotoja katsoin huokas ja antoi kyynelvirran kasvoja kastaa. 465 Sillä hän huomas, kuinkapa Hellenit Pergamon luona taistellen pakenee, mut Troijan nuoriso vainoo; tääll' ajoi taas Frygilaisia takaa uljas Akhilles. Täst' etemmäks vähän matkaa hän surukseen näki Rheson teltatkin lumivalkeat, joissa sen, ens'unessansa, 470 tappoi Tydeolainen raivoillen verisesti, kuin hän vei tuliset hevot leiriins', ennenkun Troijan laidun ne syötti ja Xanthuksen joki eht janon jäähtää. Toisella puolellaan Troilus, kadotettua aseet, — poijut parka, kun taisteluhun Akhilleen kera ryhtyi —, 475 kiitääpi paeten; selällään ulos vaunusta roikkuin, ohjia sittenkin pitelee: maan pintoa laahas tukka ja kaula ja kaatunut keihäs uurteli multaa. Närkkähän Pallaksen sill'aikaa astuvat templiin Ilion naiset nyt hajahapsin tuoss'; suruharsoon 480 vaadehdittuna, vaikerrellen he rintojans' löivät. Kylmänä haltiatar vain tuijottaa kohen maata. Kolmasti Ilion muurein ympäri raastettuansa Hektorin hengettömän möi ruumihin kullast' Akhilles. Silloin vasta hän aivan rintansa pohjasta huokas, 485 kun näki loistokkaan asun, vaunut ja ystävän ruumiin, kun Priamon käsiään näki heikkoja nostavan maassa. Tunsipa itsensäkin päämiesten joukoss' Akhivein, joukkojakin Itämaan, asehet tuns Memnonin mustan. Tuolla Amazonien väen kuumois-kilpine johtaa 490 raivosa Penthesileia ja joukkojen keskessä kiitää, vyöllään kultaisellansa kiinnittäen sulorinnat, impi, jok' yhtymähän sotahan urosten kera rohkes. Näitä kun Aeneas imehtiipi nyt dardanolainen, kun ihastellen, hämmästyen yhä ääneti katsoo, 495 niin kuninkaatar, tuo ylen kukkea Dido jo templiin saa, jota jäljestä seuraa nuorien miehien joukko. Eurotan kuni varrella tai kuni Cynthian mäellä vie väkeänsä Diana ja kuin lukemattomat seuraa Luonnottaret sitä siellä ja täällä; hän kantavi viintä 500 harteillaan sekä astuen kaikk' jumalattaret voittaa; hiljaisestapa riemusta paisuu rinta Latonan; semmoinen oli Dido, kun kansan keskessä kulki, kiirehti töit' ilosesti ja hallituksen asioita. Sitt' ovellen jumalattaren, temppelin holvien suojaan, 505 suojaankin asetten hän valtio-istumell' istuu. Säätää oikeuden sekä lain, myös miehille töitä määräilee tasan tunnollisest' tahi arvalla päättää; äkkiä Aeneas väkijoukon kun tunkien huomaa tuovan Anthean, Sergeston sekä urhon Kloanthon, 510 kuin myös muitakin, joit' oli aavalta synkeä myrsky heitellyt etärannoillen, ajaen erillensä. Tuostapa hämmästyi hän, tuostapa valtas Akhaten pelko ja riemu; he kiihkeesti kätehen käden liittää tahtoivat, vaan mieltänsä häiritsee epätieto. 515 Mielensä malttain katselevat utupilvestä, minkä onnen nyt saavuttais urohot, mihin jättivät laivat, miks tulivat? — Valitut näet pursista kaikista miehet saapuivat anoen sekä huutaen pyrkivät templiin. Tultuahan sisähän, kun heill' lupa lausua suotiin, 520 vanhin Ilioneys näin tyynellä mielellä alkaa: "Oi kuninkaatar, jollenka uuden laittoa linnan Juppiter soi, kopeoitakin kansoja hillitä lailla, Troijan miespoloset sua viskellyt merimyrskyin, pyydämme: hillitkös alukset poroks polttelemasta, 525 hurskasta heimoa sääst' ynn' asjamme tarkkahan tutki! Emmepä ryöstelemään Libyan Penateita me tulleet tai merirosvoin moisina saalista pursihin viemään; ei ole voitettuin väki moinen ja röykkeä mieli. Paikka on, — Hesperiaks sitä Kreikanmaan väki kutsuu, 530 kuulusa maa, mahikas asehilta ja maan hedelmiltä, Eenotrit ovat sen asukkaita, — nyt Italiaksi kutsuvan mainitahan väen päällikköns' nimen jälkeen. Tänn' oli matkamme; äkkiä kun Itä nousi ja myrskyäväisenä meidät 535 vei kariloille ja myrskyn pauhaavan vihureilla saattaen voimakkaiks meren aallot eksytti särkkäin keskehen. Muutamat vain tähän rannoillenne me saatiin. Mut mi on ihmisten suku tää? Mikä sallivi maa niin armotont' tapaa? Eip' edes siedetä rannalle nousta, 540 seisahtaa evätään, sotahan yrittäin, lähimaahan. Jos ylenkatsotten inehmoin suvun tai aseheitaan, peljätkäät jumaloit' toki, jotk' hyvän kuin pahan muistaa! Meill' oli Aeneas kuninkaanamme; ei sitä kenkään hurskaamp' ollut eik' asetaidoltaan etevämpi; 545 täänpä jos miehen Sallima säästi ja viel' eloss' on hän eikäpä sortunut viel' ole Tuonen julmahan varjoon, varmaankin katusitten velvollisuutenne laimin lyöneenne! Viel' onhan Sicilian seutuvill' linnat, pientarehet sekä kuulusa Troijan heimost' Acestes. 550 Kiskoa maallen suo siis tuulien murtamat laivat, hirsiä hankkia myös salomaista ja airoja veistää; sittenpä löyttyä taas kuninkaamme ja kumppanuksemme, lähdemm' Italiaan iloten Lation alueille; vaan jos onnemme raukes ja sunkin, oi isä Teukroin, 555 peittänyt on Libyan meri eik' enähän ole toivoo, niinpä Sikulien raumaan, valmeihin asunnoihin, josta me saimme, Acestes valtian luo palajamme!" Näin sanel Ilioneys; muut suostumustaan sorinallaan näyttivät Dardanidat. 560 Didopa vastas näin lyhyeen, alas silmänsä luoden: "Teukrot, poistote pois sydämestänne pelko ja huoli! Valtion nuoruus, vaaratki, näet, pakottaa mua näihin huolihin, vahtimahan rajat laajalti tarkkahan tuiki. Kenp' ei Aeneaan suvun, kenp' ei tuntisi Troijan 565 kaupungin hyvät miehet ja semmoisen sodan kauhut? Eip' ole Puuneinkaan sydän niin kiven kalttanen eikä aurinko Tyrialaistenkaan niin kaukana paista! Suuren Hesperian jos, taikka Saturnus'en pellot, taikkapa toivotten Erykon rajat, taikka Acesteen 570 saavuttaa, varallain teit' auttaen rauhassa lasken. Tai ehk! mieluummin asettuisitte kanssani tänne? Teidän on kaupunki silloin; maall' aluksenn' nyäskäätte! Yhdenpä arvon saa mult' Teukrot kuin Tyrilaiset. Joskopa Aeneas kuningas saman heittona myrskyn 575 saapusi tänne! Ma rantoja pitkin etsijät laitan, käskenpä myös hakemaan Libyan etäsimmätki nurkat, jos se ehk' kaupunkiin tahi metsihin eksynyt oisi." Näistäpä nyt sykähtää sydän niin urokkaisen Akhaten kuin isän Aeneaan; jopa pilvestä tahtovat varsin 580 lähteä. Ensinnä näin nimes Aenealle Akhates: "Oi, jumalattaren poika, mi arvelu mielehes juontuu? Kaikkihan tallella on; alukset, toveris takasin sait! Yks vain puuttuu, jonk' meren aavalla seljällä näimme hukkunehen; mut muu tapahtuu emos lausuman jälkeen." 585 Tuskin sen lausunut olj, kun äkkiä verhova pilvi usmana suoltuen, kirkkaan taivahan kannelle haihtui. Seisoo Aeneas, helosan valon loistossa hohtain, kasvoiltaan sekä harteiltansakin haltianmoisna; äitipä tään pojalleen suo nuoruuden verevyyden, 590 loihtii hiustenkin ihanuuden ja luo sulon silmiin: niinkuin norsunluun tahi Paroksen kiven saattaa tai hopean somistaa hyvin juotettu keltanen kulta. Sitten Didon puolehen kääntyen äkkiä lausui, hämmästyttäen kaikkia: "Tuo, jota etsitte, täss' on 595 Troijan Aeneas, Libyan rajusääst' avitettu. Oi sinä ainoa, vielä mi Troijan tuskia säälit, meitäkin kun, Danaoin karikkeita, ku mailla, merillä kaikkea tuskaa nähnehet oomme, sä köyhinä tahdot kaupungis, kotos suojahan ottaa; ei ole meidän 600 tarpehen kiittää, oi sua Dido, ansios jälkeen, eikäpä Dardanonkaan suvun maailmaan hajotellun! Sua jumalat, jos vainen hurskait' oottavi mikään ansiopalkka ja löytyy oikeuden omatunto, varmahan palkitsevat! Oi aikoa onnellisinta, 605 sie jona synnyit ja semmoiseks sinut vanhemmat saivat! Siks kuni laskeuvat merehen joet, siks kuni lankee laaksohon vuorten varjo ja kiiltävät taivahan tähdet, aina sun kunnias maine ja kiitollisuutemme kestää, missäpä vain asusin!" — Nimes näin sekä Ilioneystä 610 kätteli oikeallaan, vasemellaanpa Serestusta, sitte Gyaan sekä urhon Kloanthon jälkehen muita. Sidonilainenpa Dido hämmästyi näköään ens', sitt' täänmois-urohon epä-onnea; nytpä hän lausui: "Miks sua vaivaakin, jumalattaren poika, tok' aina 625 vastus? Millinen voim' yhä outohon rantahan työntää? Ootko se Aeneas, min sai Venus kukkea tuonoin Troijan Ankhisell' Frygian Simoïs-joen luona? Muistanpa Teukron maastaan karkoitettuna tulleen Sidonihin, jost' taasen hän valtansa uudisti Belon 420 turvissa. Silloinhan isä Belus Cyperin saaren ryösti ja voitettuaan sen sitten halttuhuns' otti. Siitäpä vuodesta ast' yhä Troijan kaupungin vaiheet tuntenut oon, nimes ynnä Pelasgeinkin kuningasten. Mainitsihan vihamieskin Teukroja kiittelemällä, 425 syntynsäkin Teukron ikiheimosta koetteli johtaa. Siksipä nuoret miehet, tulkaatte majahamme! Kautt' useain koetuksien on muakin sama onni vainonnut, kunis mun soi seisahtuu tähän maahan. Oppinut oon, surut nähneenä, toki onnetont' auttaan!" 630 Näin nimeää; sitt' Aeneaan hovihinsa jo saattaa, määrättyään jumalain ylistykseks temppeli-juhlan. Oiti hän rannallen lähettää parikymmentä härkää Aeneaan tovereille ja myös sata syöttilässikaa, ynn' emineen lihavaa karitsaa sata, tuohonpa Bakkhon 635 riemastuttavat lahjat. Vaan kuninkaallinen linna jo kaunistetaan komeasti, suojiinsa komeoihin kun valmistetaan hyvät kestit: siell' ovat loistavat purppurakatteet, taidolla tehdyt, pöytäkin on hopeainen; tään on veistetty kultaan 640 taattoin sankarityöt, eteväin tapauksien sarja, miessukujen kautt', ain' yhä muinaisest' alust' alkain. Aeneas, (sill' eip' isän rakkaus malttanut oottaa), laivoillen lähettääpi Akhaten joutuhun että kertois Askaniolle hän näitä ja tois hänet linnaan. 645 Armahass' Askanioss' on vaan isän hartahin huoli. Lahjojakin, pelastettuja Ilionin häviöstä, tuomahan käskee, kultakoruistaan kankean viitan, siihenpä hunnun, jonn' oli neulottu kiehkura kasvi, Argolais-Helenan koristuksia, joit' oli tuonut 650 Spartasta Pergamohon, avioon evättyyn halutessaan; häll' imehdyttävät lahjat olj emons' antanut Leda: paits sitä valtikankin, jota Ilione oli muinoin, tuo Priamon tytär vanhin, kantanut, kaulanki koljeet helmistä, kultasen kaksjakosan ja timanttisen kruunun. 655 Laivoilta hakemaan noit' oitis läksi Akhates. Uusiap' aikeita Cytherea nyt arvellen tuumii, keinoa, kuink' kävis, muuttaen muodon ja kasvot Kupido Askanion asemesta ja näin kuningattaren rinnan lahjoillaan lumoais ja sen lemmen leimuhun hurmais. 660 On hovi mutkainen, kaksikielisetkin Tyrilaiset mielessä kuin viha Junon; se huoli hänt' yölläkin vaivaa. Siksipä lentosallen pojalleen hän näin puheleepi: "Poikani, voimani, sie mun ainoa mahtini suuri, sie, joka halveksit myös Juppiterin ukonnuolet, 665 turvaiten sinuhun apuas anon, tenhoas vaadin! Tiedäthän miten kaikillen meren äärille veljes Aeneas ajelluks on tullut, närkkähän Junon kiukkujen vuoks; useastihan sie suruhin' otit osaa. Häntäpä Puunien Dido nyt luonaan viivytteleepi, 670 lauseillaan imartain; mie Junon kestejä pelkään, ettei tässäkähän tapauksessa hän vihast' erkii. Vehkeillen siks ennen ma lemmen liekillä tahdon valloittaa kuningattaren, ettei muuttusi jollain lailla, mut Aeneast' kerallain sydämestänsä lempis. 675 Kuinka sen tehdä sä voisit, nyt siitä mun tuumani kuule! Rakkaan taattonsa käskystä sidonilaisehen linnaan mennä mun armaihin kuninkaallinen poikanen aikoo, jätteitä meren, Troijanki liekkein lahjaksi vieden. Vaivutetun unehen ma Cytheran saarehen vien tuon, 680 taikkapa Idalion mäen temppelihin hänet kätken, ettei juontani tietäis eik' sitä häiritä voisi. Vehkeillen siis muotoiseksensa yhdeksi yöksi vaihtuos, poikani, Askanion omistain tutut kasvot, että, kun ottaa sun sylihinsä hilpeä Dido, 685 herkkuinsa kuninkaallisten sekä viinien vaiheell', silloin kuin sepäellen sull' antaa herttaset suukot, lemmellä sen lumoat sekä rakkaus-kaiholla peijaat!" Rakkaan äitinsä käskyä totteli Amor ja siivet poisti ja ilkkuen käy teputtaa kuni poika Julus. 690 Vaan Venus Askanion jäseneihin vuodatti unta rauhaisaa, hänet, armastellen rintoa vasten, vie ylös Idahan lehikkoon, johon meiranten hentoin kukkien kalveesen, sulosaan lemuhun hänet kätkee. Kuunnellen emoaan ilomielin jo kulki Kupido, 695 lahjoja Didolle vieden Akhateen kanss' upeoita. Heidän jo saapuessaan, kuninkaatar kullatun sohvan sorjilla patjoill' istui, laskeuneena sen keskeen; myös isä Aeneas ja jo Troijan nuoriso yhtyi; kaikki he laskeuvat purpuraisillen aluksille. 700 Palveliat käsivettä ja leipää nyt koriloissa tuovat, pyyhkimetkin ylen hienosta kankahast' tehdyt. Myös viiskymment' on sisäpiikaa, virkana joill' on ruokien laittaminen sekä alttari-liekkien hoito; olj sata piikaa muut', yhen verran yhdenikäistä 705 palveliaa, jotk' kattavat pöydät ja täyttävät maljat. Tyrialaisistakin ilosuojihin yhtyvi monta; pyydettyinä he sohvihin istuivat koreoihin. Lahjoja Aeneaan sekä Juloakin ihaellaan, muotoa kaunoisen jumalan, sanojen somautta, 710 harsoa, huntua myös, johon neulottu kiehkura kasv' olj. Didopa varsinkin, tuo turmion aijotun uhri, ei voi täyttääkään haluaan, yhä kiihtyen katsoo lahjain nyt koreutta ja poikasenkin ihanuutta. Vaan kun jo Aeneaan, telien, oli kaulassa ollut, 715 kun isän erhettyneen se olj täyttänyt rakkaudella, Didon luo meni. Tääpä nyt silmillään, sydämellään riippui tuossa ja tuon sylihins' sulk tietämätönnä, haltia millainen polost' uhkas! Äitiä muistain tuo vähitellen jo haihduttamaan rupeaapi Sykhaeon 720 Didon mielestä, lempehen kiivahasen lumoellen unhottaneen sekä ammon aikoja tyynehen rinnan. Ruoalta päästyä kun levättiin sekä syrjähän pöydät vietihin, maljoja tuodaan, kukkasin kaunistetuita. Suojihin syntyypi häly: kaikahuviss' saliss' sointuu 725 laulu ja kultaillultapa laelta jo kiiltävät kirkkaat kruunut, ja loisteellaan vaha-soihdut voittavat yösen. Didopa maljan, sen timanteista ja kullasta raskaan, vaatii, sitt' tämän viinillä täyttää; Belosta asti tuota jo heimonsa käytti; nyt hiljaisuus hoviss' syntyy: 730 "Juppiter, vierasten lait määrännees taru kertoo, teeppä sä Puuneillen sekä Troijastakin eronneille, päivyt tää ilosaksi ja ainakin muistettavaksi! Lahjoittaos ilos Bakkho ja siekin ehtosa Juno! Viettööten tekin, Puunit, juhloa suosiollisna!" 735 Virkki ja pöydällen kaas viiniä tilkan ja ensin, uhrattuaan, sitä hiukan huulillansa hän maistaa; rohkaisten ojentaa Bitiolle sen sitten. Se julma tyhjensi vaahtoavan pikarin ihan tilkkahan asti; muut ylimykset sen jälkeen. Kultasta kannelta soitti 740 hapsikas Jopas niin kuin hänt' oli neuvonut Atlas. Lauleli retkiä kuun sekä auringon pimennykset; mist' on ihmissynty ja karjan ja vetten ja liekin, Arkturon, vesikkäin Hyadain, Otavais-parin tähtein, mintähden merehen niin varhain talvinen rientää 745 aurinko, taikkapa yö miten niin lyhenee kesäsillä. Puunit innokkaast' taputtaat, heit' Dardanot seuraa. Näin koko yön puhellen monenlaisia onneton Dido vietti ja huomaamattahan täyttyi rakkaudella: paljon kons' Priamosta hän tieteli, Hektoristai kons', 750 kons' mityset asehet oli, kun tuli Koittaren poika, milliset Diomedeen hevot ynnä min lainen Akhilles. "Noh, mut kertoileppa, o vieras, ens'alust' alkain", lausuu, "sie Danaoin kujehet, sukus onnettomuudet, ynn' omat seikkailus! Jopahan vuos seitsemäs vieree 755 harhaellessasi sun nyt kaikkea maata ja merta!" Viitteet: [1] Neljässä alkuvärsyssä, joista monet epäilevät, tokko ne ovatkaan Vergilion sepittämiä, viitataan runoilijamme sepittämiin teoksiin, nim. paimenlauluihinsa (Bukolika) ja oppirunoihinsa maanviljelyksestä (Georgika) sekä vihdoin käsillä oleviin Aeneidi-lauluihinsa. — Mars oli Roomalaisten sodanjumalan nimi. V. 1. "Urohosta", nimittäin Aeneaasta, Ankhisen pojasta, joka oli Troijan etevimpiä urhoja ja jonka Verg. otaksuu Rooman kansan kanta-isäksi. — "Troija" oli kaupunki, jonka Kreikkalaiset n. v. 1184 e.Kr. hävittivät Vähässä Aasiassa. V. 2. "Latio" (lue: Laatsio) oli sen maakunnan nimi, johon Rooman kaupunki oli perustettu. V. 3. "Sallima" = Luoma, Kohtalo (roomal. Fatum) oli kaikkea johtava salainen valta, jonka säännösten alle ajateltiin jumalainkin täytyvän nöyrtyä. V. 4. Juno, pääjumalan Juppiterin puoliso ja sisar, oli avioliittojen suojelija ja jumalattarista ylin. V. 7. "Albalais-isät", s.o. Alba-Longan kaupungissa asuneet Roomalaisten esi-isät; Alba-Longan perustajaksi mainitaan Aeneaan poikaa Askaniusta, mutta Rooman kaupungin perustajaksi tuli tään jälkeläinen Romulus (n. v. 753 e.Kr.) V. 13. Karthago oli ikivanhan Tyron kaupungin siirtolais-kaupunki, jonka Tyrosta paennut tyytymätön joukko oli naisen Didon johdon alla perustanut Libyan maakuntaan pohjois-Afrikassa (lähellä nykyistä Tunis-kaupunkia); tämä tapahtui historian otaksumisen mukaan vasta n. v. 880 e.Kr. — Tiber (nyk. Tevere) on virran nimi, jonka varrelle Rooma on perustettu. V. 16. Samos oli eräs Kreikkalaisten asuma saari Egean meren pohjoispuolella, jossa Junolle osoitettiin suurinta kunnioitusta. V. 19. "Teukroin" s.o. Troijalaisten; näin nimitetään Troijaisia välistä erään esi-isänsä Teukerin mukaan. — V:ssä 19 ja 20 tarkoitetaan roomalaista sotapäällikköä Scipiota (nuorempaa), joka v. 146 e.Kr. hävitti Junon suosiman Karthagon. V. 22 "Parkat" = Onnettaret, joita oli 3, nimittäin: Klootho, joka kehräsi, Lakhesis, joka mittasi, ja Atropos, joka katkasi elämän onnen langan. V. 24. Argos oli eräs Kreikan maan kaupunkeja; tässä, kuten usein muulloinkin, runoilijamme käyttää osan nimeä kokonaisen, Kreikan kansan asemasta. — Troijan sodan kertoo taru syntyneen näin: Kun Ftian kuningas Peleys ja merenneito Thetis viettivät häitään, kutsuttiin kaikki jumalat ja jumalattaret vieraiksi paitsi riidan jumalatarta Eris'tä, koska peljättiin hänen tapansa mukaan, häissä riidan nostavan. Tuosta vihoissansa viskasi Eris hääsuojaan kulta-omenan, jolle oli kirjoitettuna: "kauneimmalle." Jopa nousikin tästä riita, varsinkin kolmen etevimmän jumalattaren, Junon, Minervan ja Venuksen kesken, koska jokainen piti itsensä kauneimpana. Riidasta päästäkseen, päättivät he sen jättää Troijan kuninkaan Priamon pojan Paris'en ratkaistavaksi, ken heistä tuon kulta-omenan oli saapa. Tultuaan Pariksen luo, kun tämä oli parhaillaan isänsä laumoja kaitsemassa, koetti jokainen heistä lupauksillaan taivuttaa hänet puoleensa. Juno lupasi, jos hän kultaomenan saisi, Parikselle kunniaa ja valtaa, Minerva, viisauden jumalatar, viisautta, ja Venus (= Lemmetär), kauneuden jumalatar, kauneimman puolison. Paris antoi kulta-omenan Venukselle. Kiitokseksi tästä johti hän hänet Spartaan kuninkaan Menelaon luo vieraisiin, jolta Paris sittemmin ryösti hänen puolisonsa, sen ajan kauneimman naisen, Helenan, ja vei hänet Troijaan. Tätä vääryyttä kostamaan nousi koko Kreikan kansa ja siitä sai Troijan sota alkunsa, joka 10 vuotta kestettyään, päättyi Troijan hävityksellä. V. 28. Ganymedesin, Troijan kuninkaan pojan, jonka Juppiterin kotka oli ryöstänyt, teki Juppiter juomanlaskiakseen. V. 30. "Danaoin", näin nimitetään Kreikkalaisia erään esi-isänsä Danaus'en jälkeen. — Akhilles, edellämainitun Peleyn poika, oli kuuluisin kreikkalainen urho Troijan sodassa. V. 34. "Sikulein" = Sicilian saaren asukkaiden näkyvistä, jossa Teukrot harhamatkoillaan viimeksi olivat olleet. V. 40. Pallas on Minervan kreikkalainen nimi. V. 41. Aijax, Oïlein poika, oli häväisnyt Minervan templin Troijassa. V. 51. Aeolia (lue: Eeolia) oli maakunta Kreikanmaan luoteiskulmalla. V. 68. Ilio on Troijan toisintonimi. — "Penaatit" oli kotijumalain kuvia, joiden luultiin suojelevan kotia; kullakin perheellä samoin kuin valtioillakin olivat omat suojelus-penaatinsa. V. 71, Nymfit olivat jumalattarien palvelusneitoja. V. 97. Tydeon poika oli kuuluisa kreikkalainen urho Diomedes, joka kerran oli vähältä tappaa Aeneaan. V. 99. Hektor, Priamon poika, oli urhoollisin Troijalaisista, jonka Akhilles voitti ja kaasi. V. 100. Sarpedon, Juppiterin poika ja Troijalaisien liittolainen; hänet kaasi Akhilleen ystävä Patroklos. — Simoïs oli erään virran nimenä, jonka läheisyyteen Troija oli rakennettu. V. 108. "Suvi" s.o. Etelätuuli. V. 111. Syrtit, vielä nytkin saman nimiset lahdet Afrikan pohjoisrannalla. V. 114. "Hänen nähden", nim. Aeneaan. — Orontes, Ilioneys, y.m. tällä kohtaa mainitut olivat Aeneaan kansalaisia. 125. Neptunus, sama kuin Suomalaisten Ahti, oli meren jumala, Juppiterin ja Junon veli; hänen valtansa merkkinä oli kolmikärkinen hanko. V. 144. Cymothoe ja Triton olivat meren neitoja, samaa kuin Suomalaisten Wellamon neidot. V. 161. "Lahermoihin" = lahdermoihin = lahdenpohjukoihin. V.. 195. Acestes oli troijalaisen kuninkaan nimi Sicilian saarella, jonka luona Teukrot olivat viimeksi vierailleet. V. 196. Trinakria, s.o. kolmikärkinen, — niin kutsuttiin Siciliaa myöskin, sen kolmikulmaan vivahtavan muodon vuoksi. V. 201. Scylla ja Kharybdis oli vaarallisten meren kurimusten nimenä kummallakin puolella Sicilian ja Italian välistä, Messinan salmea. — "Kyploopit" (s.o., "ympyräsilmät") oli julmien jättiläisien nimi, joilla taru kertoo olleen vain yhden silmän (luultavasti tulivuorien personifikationeja). Värsyissä 220-222 mainitut olivat Aeneaan tovereita. V. 242. Antenor purjehti Troijan hävityksen jälkeen pitkin Adrian merta sen pohjoispäähän, jossa, Venetian tienoilla, nousi maalle ja perusti pohjois-Italiaan Patavon (nykyisen Paduan) kaupungin. V. 244. Timavo on erään joen nimi Pohjois-Italiassa. V. 248. Dardanolaiset = Troijalaiset; Dardanus oli Troijalaisten esi-isä. V. 257. Cytherea oli Venuksen lisänimi, Cytheran saaren mukaan, jossa häntä palveltiin. V. 258. Lavino oli erään, Aeneaan Latioon perustaman kaupungin nimi. V. 266. Rutulot olivat eräs kansa keski-Italiassa sekä Aeneaan kiivaimpia vastustajoita, kun tämä saapui Italiaan. V. 273. Mars on sodan jumalan nimi. V. 275. Tarun mukaan oli susi sotaisen Romulon imettäjänä. V. 284. Assarakos oli Ankhisen isänisä. — Mykene oli erään kaupungin nimi Argolin maakunnassa, Kreikassa; se oli Menelaon veljen Agamemnonin asuinpaikka. V. 285. Ftia, kaup. Thessaliassa, Akhilleen syntymäpaikka. V. 286. Caesar = kuuluisa Julius Caesar. V. 289. Olympo on kreikkalaisten mukaan paikan nimenä, jossa heidän jumalansa asuivat (= taivas); Thessaliassa on myös samanniminen vuori. — "Idänmaan tavaroista." Tällä tarkoitetaan Caesarin retkeä Mithridateen poikaa Farnaacesta vastaan V. Aasiassa. V. 292. Vesta oli yhteisen turvallisuuden ja yksimielisyyden jumalatar. — Remus oli Romulon veljen nimi. — Qvirinon nimellä palveltiin Romulusta tään kuoleman jälkeen jumalana. V. 294. Sotaakin palveltiin jumalana. — "Sodan portit" tarkoittaa sodan jumalan Janon temppelin portteja, jotka vain sodan aikana olivat auki. V. 297. "Maijasta siinnyt" = Merkurio, Juppiterin ja Atlaan tyttären Maijan poika, jumalitten airut. V. 302. "Puunialaisten"; nimi on luult. latinalainen muoto foinikialaisten nimelle; Karthago oli Foinikilaisten (l. Feniciläisten) perustama. V. 316. Harpalyke oli, tarun mukaan, erään naissotilaan, Amazonin nimenä. V. 317. Thrakianmaa oli kuuluisa hevosistaan. — "Idän", s.o. itätuulen. V. 329. "Febon sisar" oli Diana, metsästyksen jumalatar. V. 337. "Kothurno" oli korkea puolisaapas, jota käytettiin metsästyksellä oltaissa. V. 338. Agenor oli Didon esi-isiä. V. 343-347. Venus, pysyäkseen tuntematonna, kertoo tässä kansan tapaan, asialle luonnollista järjestystä noudattamatta. V. 367. "Byrsa" (vert. "pörssi") merkitsee vuotaa; taru kertoo heidän leikelleen vuodan hienoiksi remeleiksi, joilla saattoivat kiertää suuren alan. V. 374. Vesper on iltatähti. V. 380. Dardarius, Troijalaisten esi-isä, oli Juppiterin ja Elektran poika. V. 394. "Juppiterin lintu" = kotka. V. 403. Ambrosia oli jumalain hyvähajuinen voide, jolla he itseään voitelivat; se oli myöskin heidän ruokanaan. Heidän juomansa nimenä oli nektar. V. 406. Tarun mukaan oli Aeneas Venuksen ja Ankhisen poika. V. 415. Pafo oli kaupunki Cyperin saarella, Venuksen mielipaikka. V. 416. Saba oli vanha kaupunki Arabiassa, vanhaan aikaan maailman kuulu hyvänhajuisista lemuaineistaan. V. 446. Sidon oli Foinikilaisten toisen pääkaupungin nimi. V. 466. Pergamo oli Troijan linnan nimi. V. 469, Rheso oli thrakialainen kuningas, Troijalaisten liittolainen. Ennustuksen mukaan ei olisi Troijaa voitu valloittaa, jos hänen hevosensa olisi saaneet juoda Xanthon joesta; ennenkuin sitä ehtivät, varasti ne öiseen aikaan Tydeon poika Diomedes. V. 474. Troilus oli eräs Priamon poikia. V. 485-488. Priamo rukoili polvillaan Akhillesta, että saisi haudata poikansa Hektorin ruumiin. V. 489. Memnon oli mustien Afrikalaisten johtaja, Priamon sukulainen ja liittolainen. V. 490. Amazoneiksi kutsutaan erästä tarumaista sotaista naiskansaa, joka oli myöskin Troijalaisien liittolaisia. V. 498. Eurotas, virta Lakoniassa Kreikan maalla, jonka rannalla Spartan kaupunki oli. — Cynthia oli vuoren nimenä Delos'en saarella Arkhipelagissa sekä oli, tarun mukaan, Apollon ja Dianan syntymäpaikka. V. 502. Latona oli Apollon ja Dianan äidin nimi. V. 530. Hesperiaksi kutsuivat Kreikkalaiset Italiaa sen vuoksi, että sen asema oli heidän kotimaastaan länteen päin. (Hesper = ilta, länsi). V. 532. Eenotrit olivat kreikkalaisia (Pelasgeja), jotka olivat Kreikasta sinne siirtyneet. V, 560. Dardanidat = Troijalaiset. V. 569. "Saturnus'en pellot", s.o. Lation maakunta, jossa Juppiterin isän Saturnon sanotaan ennen hallinneen. V. 570. "Erykon rajat" = Sicilia, sen kuninkaan Erykon mukaan. V. 590, "Äitipä", nim. Venus. V. 592. "Paroksen kivi" tarkoittaa valkoista marmoria, jota saatiin Paroksen saarelta (Arkhipelagissa). V. 624. Pelasgit olivat Kreikanmaan alku-asukkaita. V. 635. Bakkhus oli viinin jumala. V. 658. Kupido (= Amor) oli Venuksen, ampumaneuvoilla ja siivillä varustettu, sokea poika ja äitinsä apulainen. V. 661. Tyyrolaiset, jotka olivat kauppaa käypää kansaa, olivat kuuluisat kavaluudestaan. V. 681. Idalion (myös Idalia) oli erään vuoren nimi Venuksen mielikkisaarella Cyperillä. V. 741. Tarun mukaan oli Atlas eräs Mauretanian kuningas ja tähtitieteen oppinut, mutta joka sitten tuli muutetuksi Atlas vuoreksi. V. 744. Hyadat, eräs pienempi, seitsentähtinen, V-muotoinen tähdistö, jonka nousun luultiin tuottavan pitkällisiä sateita. V. 751. "Koittaren (= Auroran) poika" tarkoittaa Memnonia, Troialaisten liittolaista. TOINEN LAULU. Troijan hävitys. Ainehisto. Aeneas alkaa kertomuksensa Troijan hävityksestä (l-12). — Puuhepo, täynnään siihen kätkettyjä kreikkalaisia asekkaita; Kreikkalaisien lähtö Tenedon saaren yksinäiselle rannalle kätköön (13-24). — Troijalaisien erimielet puuhevon tarkoituksesta (25-56). — Kreikkal. Sion antautuu Troijalaisille ja kertoo, valheita keksien, omia kovia kohtaloltaan sekä selittää hevon tarkoituksen (57-198).— Laoko'onin kuolema saattaa Troijalaiset hinaamaan puuhevon linnaan (199-253). — Kreikkalainen laivasto palajaa ja Sion, aukaisten hevon teljet, päästää siitä Kreikkalaiset ulos (254-267). — Hektorin haamu herättää unesta Aeneaan, joka huomattuaan Troijan tulipalot ja perikadon päättää taistellen kuolla ja saapi joukon samanmielisiä kumppaneja (268-369). — He voittavat ensin yön pimeässä Androgeon joukkoineen, vaihtavat aseensa kreikkalaisiin aseihin, mutta pelastaissaan Priamon vangittua tytärtä kärsivät asevaihtonsa vuoksi tappion ja hajoavat toisistaan (370-437). — Taistelu Priamon hovissa ja naisten tuska siellä (438-505). — Priamon kuolema (506-558). — Aeneas huomaa Helenan piilopaikasta, tahtoo tälle kostaa Troijan häviön, mutta tulee äitinsä Venuksen kautta tästä estetyksi, joka käskee hänen pelastamaan edes omaisiansa, koska kaupunkia ei enää voitu pelastaa (559-633). — Ankhises, joka ensin kieltäytyi lähtemästä matkan vaivoja kärsimään, tulee ihmeitten kautta siihen saatetuksi (634-720). — Pakomatkalla eksyy Aeneaan puoliso Kreusa, joka, sittenkuin Aeneas kauan oli turhaan etsinyt häntä, ilmestyy haamuna tälle ja tään lohduttaa (721-795). — Aeneas palajaa isänsä luo ja pakenee seuroineen vuorille (796-804). Vaijeten Aeneahan nyt kasvonsa käänsivät kaikki. Kunnia-paikalta siis näin Aeneas isä alkoi: "Haikean murheen käsket uudistamaan, kuninkaatar, kuinkapa Troijan arvon ja kuin valitettavan vallan mullistivat Danaot sekä myös mitä näin minä kurjaa, 5 jost' osan runsahan sain minäkin. Ken Myrmidolaisten tai Dolopein tai julman Odysseyn miehistä näitä kertois kyyneletöinnä? Taivaallenki jo rientää kostea yö sekä laskeva täht' unen huostahan vaatii. Vaan jos niin haluat ylen tietää kohtalojamme 10 lyhvehen kuullakses sekä Troijan sortumis-vaivaa, vaikkapa muistellakin kamoksuttaa, mieltäni karmii, mie alan." Onnen hylkäämät sekä taistossa lyödyt päämiehet Danaoin, monet vuodet tuhlattuansa, vuorenmois hevon ylhäisen Pallaan avittaissa, 15 valmistavat sekä kuusen lautoja liittävät kyljiks; sen selittäät kotimatkansa uhriks. Tää levis maine. Tuon lymypaikkoihin pimeöihin he miehiä kätkee arvalla nuo valiten sekä näin väellään asekkaalla vatsan täyttelevät kokonaan ja sen hirveät kuilut. 20 On näkyvissä Tenedos, varsin kuulusa saari, aarrekas niin kauan kunis vain Priamon pysyi valta, nyt vaan lahti ja laivoillen ylen vaarakas paikka; tultua tänne, he kätkeyvät erämaisehen rantaan. Vaan mepä luulimme heidän jo purjehtineen Mykenaahan; 25 siksipä ankehikkaan surun hylkääpi koko Troija. Portit aukaistaan: ilotellen Dorien leiriin rientävät katsomahan nuo hyljättyy meren rantaa. Täss' Dolopein väki, täss' oli julman Akhilles'en teltta, laivaston sija tuoss' sekä täss' oli taistelutanner. 30 Kummeksii osa Pallas-impyen turmiolahjaa, ihmetellen hevon mittaakin. Esimmäisnä Thymeetes neuvoo saattamahan sisähän ja sen viemähän linnaan, — viekkaudestako vai jo se niin oli Troijalle säätty. Vaan Kapys ynnä ne, joiss' oli valtias järkevä mieli, 35 syöksemähän merehen kehoittaa koko viekkahan Kreikan lahjan-peljätyksen tahi maallakin tuon poroks polttaan, taikkapa, puhkaisten mahan, tutkimahan sisälmykset. Mielihin erkautuu monihin epätietonen kansa. Seurailless' isojen väkijoukkojen tuoll' esimmäisnä 40 linnasta Laokoón alas rientää kuvaten sinne, huutaen kaukaa: "Voi poloset, mitä mielettömyyttä? Mennehiks vai vihollistenne luulette? Vai Danaoiden lahjat vilpittömiks mitkään? Sitenk' tuttu Odysseys on? Joko on tähän puuhun Akhivoja kätköhön pantu, 45 taikk' on tää kone laitettu meidän muurien turmaks, huoneitten va'ontaan, ylähält' ett' linnahan päästäis, tai muu juoni täss' on. Teukrot, hepoa varokaatte! Kuinkapa lie, Danaoin mut lahjoja varsin ma kammoon!" Virkki ja voimakkaasti hän syöksee raskahan keihään 50 hirviön kylkehen, sen nivottuunkin pullerovatsaan. Seisoo tuo vavahtuin ja sen vatsassa järkähtyneessä kuilut kaikahuvat ja sen ontosta huokaus kuuluu. Jos ois sallittu, eik' olis mielemme ollunna nurja, jos ois aukasemaan hevon kuilut saanunna kangin, 55 Troija, sa seisosit viel, Priamonkin korkea linna! Miehyttä silloin, kas, selän taa kädet pantua kiinni, paimenet juur taluttaa Priamon luo dardanolaiset suurella pauhulla, joill' ihan outona antihe kiinni, että hän itsekin toimiskelis ja Akhivoja Troijaan 60 laskis; siksipä valmistui pelotonna jo kaikkeen, pettelemään tai raukenemaan Manalan tuvill' itse. Rientää katsomahan joka suunnalta uuteliaana Troijan nuorisokin sekä vankia kilpahan pilkkaa. Kuuleppa siis Danaoin kujehet sekä yhdestä syystä 65 tuntemahan opi kaikki! Sillä kun seisoi hän asetonna ja hämmästyneenä, niin frygiläis-väen keskessä katsoen ympärillensä: "Voi mikä maa mun tai meret mitkä mun viimeink' korjaa?" lausuvi. "Tai mikä onni mun koidon kohtavi vihdoin, 70 joll' enähän Danaoin luon' ei ole turvoa yhtään, kiivahat Teukrotkin jota tahtovat hengiltä saattaa?" Tuopas huokaus liikutti mielet ja laimensi kaiken suuttumuksen. Puhumaan kehotamme nyt, mist' suvust' oisi, mik' asians' oliskaan, mihin voi noin luottoa vanki? 75 Pelkonsa heittävinään tuo vihdoin näin nimes meille: "Kaikki ma sullen, oi kuningas, tosin kertoa tahdon, kuink' käviskään hyvähän; on Argos mun isänmaani; ensiksi vain tuon; eikä jos kurjaksi onni Sinonin saattoi, eipä se mun valetten sepäks tyhjien saane! 80 Ehk' on joskus korvihis tullut belidolaisen Palamedeksen nimi, mainio mainehelt' aivan; tään viatonna Pelasgit antoivat tekosyillään, väärin kanneltuaan, telottaa siks, että hän sotaa vastusti; nytpä he kuollutta muistelevat surumiellä. 85 Kun olin tään sukulainen, mun isäparkani laittoi taisteluhun, toveriksensa häll' ens' vuosista alkain. Siimes kuin hänen valtansa kesti ja hän kuningasten neuvotteluiss' oli, niin oli meilläi arvo ja mahti. Vaan kun sitten Ulysseen — empä mä outoja kerro — 90 tuon petosmestarin vainoamilla hän Tuonehen joutui: mielin murheellisn' apein elämääni mä vietin, äitellen sydämestäni ystävän onnettomuutta. En vähämielinen vaijennut, mut uhkasin kostaa, jos mun Sallima sois isänmaahani saapua joskus 95 voitokkaana; tää uhitus verivainonsa nosti. Tää kovan onnen olj alkuna; tästäpä hetkest' Odysseys uusilla kanteillaan pelottain, väkehen levitellen kieroja juoruja, — näit' tamineita hän mestarin lailla käytti. Hän ei herennyt, kunis Kalkhaan hänt' avittaissa — 100 Niin, — mut miksikä taas tätä kurjuuttain peron turhaan? Miksikä viivyn? Jos samass' arvossa kaikki Akhivot teill' ovat, — kyllin jo kuulitten; telotuksehen käykäät! Tuota Ulysses sois sekä teit' ylen kiittäs Atridat." Silloinkos halajamme me tietää, tutkia syitä, 105 aavistamattammekaan tään vertaista kavaluutta. Pelkoa teeskellen tuo ulkokultaisena jatkaa: "Hankkeuneet usehin Danaot ovat hyljätä Troijan, rientää pois hereten isost' taistelustaan väsyneinä, — oi, jos sen oisivat tehneet! — vaan usehin merell' esti 110 heit' menemäst' ylen ankara myrsky ja hirvitti Louna. Varsinkin kun tää hepo vaahtera-hirsist' olj saatu valmihiks, raivosivat koko taivaall' ulvovat tuulet. Eurypulon, epäellen, Feboa tietelemään nyt laitamme; tää pyhäköstäpä nää surulausehet tuopi: 115 'Hurme ja immen uhri on tyyntänyt tuulet kun muinoin, oi Danaot, tulitten ens' kerrall' Ilion rantaan; Argivolais-veren, hengenki lyylimisin palaus taas pyydettäköön!' — Tää tieto kun kansan korvihin ehti, mielemme lannistui, väristys vilu luihimme tunki, 120 — keitä nyt Sallimus ois kysynyt, ketä vaatis Apollo? Ithakolainenpa suurella pauhulla tietäjän Kalkhaan luoksemme saattaa, sitten julkasemaan jumalitten tahtoa pyytää meill'. Useat tätä taiturin julmaa kepposta kuihkasivat minullen, äkäten hänen tuumat. 125 Kymmenen päivää tuo oli vait, ump'mielisnä kieltäin yhtään mainitsemasta ja Tuonelle uhroamasta. Vihdoin Ulysseen huutojen ahdistaessa hän lausuu niin, kuten suostuttu olj, sekä uhrattavaks minut määrää. Kaikkipa suostuivat: mitä itselle pelkäsi kaikki, 130 sen sitä mieluummin minun raukan käänsivät surmaks. Vaan jopa koitui mun tuhon päivä ja jop' pyhät neuvot, suolatut jauhot ja aivenanauhat tuodahan mulle. Kahlehet katkaisten paennein Manan suusta ma myönnän, myös salavihkaan liejusen allikon ruokohin yöllä 135 kätkeynnein, kunis ehtinehet olis lähteä matkaan. Eip' kotiain enähän niitäkään ole toivoa mulla nähdä, ei sulolapsia eik' ikävöittyä isää; ehkäpä heitäkin mun paon tähden kostonsa uhriks vaativat, mun katalan syyn raukkojen kuololla kostain. 140 Siks sua ylhäisten, toden puhtahan tuntevien kautt', jos on rikkomatont' omatuntoisuutt' inehmoilla viel' olemass', — sen kautt' anon, sääliös vaivoja näitä, säälippä mieltä, mi ansaimattomat kohtalot kärsii!" Uskoen kyyneltulvaa viel' tätä surkuttelemme. 145 Ensin irrottamaan Priamus käsirautoja käskee, miehenki ahtaita siteheit'; täten lauhkana sitten lausuvi: "Kenpä sä lienetkään, jo nyt unhota Kreikka; meidän sä oot! Sanoppas vakahat todet mun kysymyksiin: Miks on tää jätinmois hepo tehtynä? Kenpä sen laittoi? 150 Miks sen aikoivat, — pyhäköksikö vai sotakoneeks?" Näin nimes. Vehkeilyyn se Akhivoin tottunut lailla tähtiä kohden nyt kädet kahleist' irrotut nostaa: "Teit' ijankaikkiset liekit, tenhonne loukkaumatta, vieraiks miehiksen' anon", — hän nimeää, "pyhät veitset, 155 kauheat uhrinkin sitehet, joit' uhrina kannoin: onhan sallittu mun valat Kreikalle vannotut korkeet rikkoa, on, hyläten vihatun suvun, kaikk' julistella aikehens'; eipähän mitkään nyt kotilait mua kiellä! Sie lupauksesi täyttäös, Troija, ja varjeltuneena 160 vain sanoissas pysy, totta kun kerron ja oivasti kostan! On Danaoin koko toivo ja aljetun taistelun onni ainakin riippunut Pallaksesta. Mut rohkenivatpa tunnoton Diomedes sekä myös rikosseppä Ulysses Palladion tuhokkaan hänen temppelistään pyhimmästä 165 ryöstää, korkean linnan vahdit surmattuansa; tempasivat kuvapatsaan, hurmehine käsinensä impyen rohkenivat jumalattaren nauhoja raastaa; onnipa muuttuikin Danaoin, — täst' aivan se raukes, voimatki murtuivat, jumalattaren kun apu poistui. 170 Tuotapa Pallas heill' ylen selvällä merkillä näytti. Tuskin leirihin olj kuva saatu, kun leimusi tulta silmissään vihasiss' sekä suolainen hiki kulki raajojans' pitkin; kolmasti itsekkin — sepä kummaa! — näyttihe kilvekkäänä ja keihäällään heristellen. 175 Rientämähän pakohon merellen heti käskevi Kalkhas, eik' hävittää Danaoin asehilla nyt voitavan Troija, elleivät taas Argossa uhraten jällehen toisi tenhon, min merellen mukahans' ons'laivone veivät. Nuo kotiaan jopa purjehtivat nyt Kreikkahan, että 180 saisivat puolelleen jumaloilt' ase-onnen ja sitten äkkiä hyökkäisivät. Näin entehet selvitti Kalkhas. Loukatun palladion sijahan tämän valmistivat siks, että se ois lepytyksenä heidän ilkiö-työstään. Kuitenki siks hevon hirveän suureksi käskevi Kalkhas 185 hirsistä veistelemään sekä laittamahan yläväksi, ettei tuo sopis portista eik' vois linnahan vietää, suojelemaan siten entuudestahan hurskasta kansaa. Sillä jos Pallaan lahjaa sormikin loukkais, silloin turmio tuost' Priamon peris vallan ja Frygialaiset 190 (joska sen kääntäsivät jumalat tuot' itseä vastaan!). Vaan jos tuo käsillänn' ehk' nousisi linnahan tänne, silloin Aasia taas lähenis sodallaan Pelopidein muureja, teidänki kohtalo kääntyisi suvullemme." Näitäpä juoruten, taidollaan valapattonen Sinon 195 valheit' uskomahan sai meidät ja kyyneliänsä, joit' ei Diomedes edes voittanut eikä Akhilles, kymmenenkään sotavuott' ei sortanut eik' tuhat laivaa! Tässäpä toinenkin tapaus, kamalaa kamalampi, kurjille olkes ja kauhisti mielemme aavistamatta. 200 Laokoón, Neptunon arvalla määrätty pappi, uhrasi parhaillaan ison sonnin juhlallisesti; silloin laskihe kas! meren selvälle seljälle kaksi jättiläiskäärmettä (kertoakin kamalaa!) Tenedosta; kiemurrellen nuo tasarinnoin riensivät rantaan; 205 aaltojen keskellä näitten rinnat kuin veriharjat pystöinään näkyvät ulapalla, mut muu perä viilsi merta ja hirmuiset selät käännellehtivät siellä; vaahtoillen edessään meri pauhas. Jo pääsivät rantaan; noill' lepänkiimasta loistelivat tulisilmät ja kielin 210 luikerrellen, suitaan nää lipoivat sähäellen. Kauhusta vaaleina pakenemme; ne Laokoónin kimppuhun karkaavat. Ens' kahden poikasen ruumiit kietoopi käpyröihinsä kumpikin käärme ja raukkain syödä raatelevat nyt hentosia jäseneitä; 215 tempaavat isän sitte, kun keihästä kantaen riensi heill' avukseen sekä kietovat kääreihins' kainaloihin. Kahdesti suomuiset madot vyötäiset sekä kaulan kiertävät, pääns' sekä kaulansa kannattain ylähällä. Silloin pyytävi hän käsin raastaa solmuja auki, 220 nauhoja näljästää kun jo visva ja tummea muihe; tästäpä taivaallen kohos huutonsa voivottavaiset, niinkuin ammuvi härkä, ku haavoitettuna poijes karkaapi alttarilta ja pois osumattoman puistaa kaulalta kirveen. Kumpikin käärme sitt' templihin väistyy, 225 korkeahan tylyn Pallaan linnahan luikertamalla, siell' jumalattaren jalkoihin ala kilven ne peittyy. Tuostapa uudet huolet kaikkien kauhistuneihin mielihin nousee; syystä nyt lausuvat Laokoónin saanehen kärsiä rangaistusta, kun loukkasi pyhää 230 puuta, syöstessään rikoksellisen peitsen sen selkään. "Temppelihin kuva saatettakoon, jumalattaren tenho pyydettäköön!" — väki huutaa. Muureja siks hajotamme ja kaupungin varustusta; työhön ryhtyvät kaikki ja laittavat vierevät pyörät 235 jalkoihin sekä kaulahan kiintävät hampusta köydet. Turmiokas kone täynn' asehikkait' astuvi muurein piirihin, ympärillään kun neidot ja poikaset laulaa virsiä, riemuten sormellansakin koskea köyteen; uhkaten liikkuu tuo sekä linnan keskelle vyöryy. 240 Oi, isänmaani mun! Oi, jumalain koti, taistosta kuulut Ilion muurit! Neljästi seisahtuupi se portin kynnyksellä ja neljästi helskähti vatsassa aseet. Vaan kuni vimmastuneet vain hyörimme arvelematta, turmiohirviön viel' asetamm' ihan temppelin viereen! 245 Nyt Kassandrakin taas rupes ennustamaan tulevaista, tahdosta mut jumalan ei Troijass' sit' uskonut kenkään. Voi poloset, ehk' viimeinen oli hetki jo tullut, templitkin koristamme me lehvillä juhlallisesti! Taivas kiertyypi merest' ehdittäin tähän aikaan 250 yön, joka kietovi maan sekä taivaan suurenen vaippaans' Kreikan vehkeetkin; kotihins' eroten väki linnan vaikeni; uupunehet jäsenet uni sitkeä valtas. Ääneti mut lähestyi sotapursiss' Akaijan jo joukko kuutamon suopuisan tyvenyydessä saarelt' Tenedon, 255 kulkien tuttuhun rantaan; kuin peräkeulasta liekki leimahti, niin tylyjen jumalain jopa auttama Sinon kirvottaa salahan hevon teljet ja kätketyt vatsaan Argivolaiset. Aukaistu hepo ilmahan laskee onkaloluolista heit': iloten alas vierevät maahan 260 päälliköt Thessandrus, Sthenelus sekä julma Odysseys, luisuen pitkin köytt' alas maall', Akamas sekä Thoas, poika Akhillen Neoptelemus, esimmäisnä Makhaon, myös Menelauskin ja sen puuhevon seppä Epeos. Viinin kuin unen vaivuttamaan heti syöksyvät linnaan; 265 vartiat surmaillaan: sitt' aukovat portit ja kaikki lasketahan sotamiehet ja muodostetaan sotarinta. Ehtipä aika, kun sairaillen inehmoill' uni vasta virvoitukseksi koitui, tuo jumalain paras lahja. Silmien' eess' unissain, kas, Hektor murheissansa, 270 kyynelvirtoa vuodattain, nyt ollehen näytti, vaunujen raastaman kalttaisna, veriliejusta niin hän mustan' olj, kuin oli, kun pöhönnein läpi ohjat olj nilkkain. Millainen oli hän! Min verran Hektorist' tuosta muuttunut, jok' Akhilleen asuhun palas verhouneena, 275 taikka kun laivoillen Danaoin hän linkosi tulta; parta olj tahrauneena ja visvasta takkusna hiukset, ruumiissaan syvät haavat, jotk' kotimuurien luona hän oli saanut. Mie valitellen ensiksi näytin urhoa haastatelleen sekä lausuin näin surullisna: 280 "Oi, sinä Teukrojen toivo ja Troijan taattavin turva, miks noin kauan sä viivyit, kaihottu Hektor, ja mistä seudusta saavut? Kuink' ylen altisna niin usean sun miestesi kuolon ja linnan seikkojen, ihmisten vaivain jälkehen uupunehet sua näemme? Ken ilkimys kasvot 285 kirkkahat tahrata noin tais? Miks näen haavoja näitä?" Turhia tieteleväll' eip' yhtään vastaust' anna, vaan nyt rintansa pohjasta raskaast' huoaten lausuu: "Jouduppas tult', oi jumalattaren poika, jo karkuun! Linnan jo ottanut on vihamies, jopa syöksyvi Troija! 290 Sai Priamoll', isänmaalle jo loppu! Jos maat' isiemme ihmisvoimilla ois voin't auttaa, oisin sen tehnyt. Sullen uskovi Pergamo nyt pyhäköt, Penaansa: viekösi nuo satujes toveriks, niill' etsi ne muurit, jotka sa vahvoiks viel' perustat meren toiselle puolen!" 295 Virkki ja tuop' käsissään pyhät nauhat ja mahtavan Vestan, huoneiden sisimmäst' ulos kantavi myös ikitulta. Silläpä aikaa nousevat linnassa surkeat huudot; ain' yhä suuremmiksi ne kiihtyvät, vaikk' etähällä puitten suojassa taattoni Ankhisen talo löytyi; 300 äänet selkenevät ja jo kuuluvi miekkojen kalske. Pystyhyn kapsahdan unestain, katon harjalle kiipeen; tarkkahan kuunnellen ylähällä ma seison, ikäänkuin paimen hämmästynyt, joka kallion huipulla seisten kuulevi outoa ääntä, kun joskus viljahan liekki 305 pääsevi, lounaisen rajutess' eli voimakas vuorten virta kun tulvaillen hävittää somat laihot ja pellot, töit' inehmoin tuhoten sekä kaataen metsiä maahan. Silloin vast' Danaon vala selkesi, selkesi juonet. Korkea Deifobon talo raunioks kaatuvi, liekkein 310 voittaess' sen, Ukalegonin naapurinkin talo leimuu; liekeistä kumottaa avaralta jo Sigeon salmet; nousee miehien huuto ja torvien räikeät äänet. Hurjana tempaisen asehet; ehk' toivoa paitsi, mieleni kuitenkin teki yhtyä myös sodan pauhuun, 315 linnasta kumppanit koottuan' yhteen. Raivo ja harmi mieleni valtaa; kuoll' asehissa nyt kaunihilt' tuntuu. Kas, paetenpa Akhivein keihäit' Othrysen poika Panthus, Febon temppelin pappi jo kiitävi tuossa; kantaen voitettuin jumalain kuvat, lapsensa lasta 320 pienoistaan taluttain ovellen hän huimasti syöksyy. "Kuinka on, Panthus, valtion laita? Miss' linna on meidän?" Tuskinpa nuo nimesin, kuin huoaten hän täten lausuu: "Viimeinen tuli Troijan jo päivä ja turmion hetki! Mennyttä on suku Teukron, Iliokin sekä Teukroin 325 verraton kunnia! Kaikki ne armoton Juppiter saatti Kreikkahan! Kaupungin palavaisen on herrana Kreikka. Aimoinen hevonen kesk'linnassa miehiä laskee miekkoineen sekä Sinon pilkaten liekkejä kylvää, voitosta ilkkuillen; mut muit' avoportista tulvaa, 330 noit' tuhansii, joit' aimosta Kreikast' on tullunna koskaan; keihäillään muut kaupungin kadut sulkevat tukkoon; tihjä ja rautainen sotarinta jo välkkyvin säilin seisoo, valmisna murhaan; juuripa porttien valppaat vartiat vastustaa yrittäivät yön pimeässä." 335 Nää sanat kuultua, mie jumalitten tahdosta riennän tulta ja taistoa kohden, jonne mun synkkä Erinnys, jonneka ärjyntä vaati ja taivolle nouseva huuto. Seurahan' yhtyypi Ripeus, asekuulu Epytus, kuutamon paisteella tavatut Hypanis ja Dymaskin, 340 yhtyy myös sotarintahan nuorellinenki Korebus, Mygdonen poikia. Juur' tähän aikaan Troijahan sattui hän tulemaan, ylen innokkaasti kun lempi Kassandraa; toi avunkin Frygilaisillen Priamon vävy kanssaan, tuo polonen, kun ennustavan ei morsiamensa 345 huolinut ennusteist'. Yhtehen saaneiks nuo kun näen sotahan halukkaina, näin alotan: "Oi kumppanukset, oi urhosat turhaan! Tahtonne teillä jos vankk' on seurata rohkenevaista suurihin vaaroihin (mikä onnemme ompi te näette: 350 kaikk' jumalammekin templien alttarit hyljättyänsä, — ainoa turvamme — poistuivat; sytytettyä linnaa autatte:) kuolkame, rynnähtäin aseleikkihin oitis! Ainoa voitettuin menestys on — hyljätä toivo!" Miehuullisten se mielissä nostavi raivon. Ihan kuin 355 raatelevat sudet synkeän yön pimeässä, kun heitä ankara nälkänsä saattaa raivoaviks tahi jääneet kuivin suin penikat ikävöi: niin kuljemme varmaa kuoloa kohden nyt vihollisten keihojen tuiskuun keskehen kaupungin; kaikk' peittää yön sumuharso. 360 Ken sen yön vois kertoa kauhut, ken telotukset mainita, kyyneliltään kuvaella ken malttasi vaivat? Vanha, jo vuos'satojen läpi vallinnut kaupunki sortuu; pitkin teitä ja temppelien, asuntoin oviloilla loikoovat joka paikassa kuollehet ihmisten ruumiit. 365 Eivätkä yksin vaan osuneet verisaunahan Teukrot; kääntyypä povehen välist' urhous voitettujen ja suistua voittajan täytyy. On joka paikassa julma kauhu ja vakerrus sekä kuoleman kirjava taulu. Ensinpähän Danaoin ison mieskunnan etupäässä 370 kohtaa Androgeos meit'; ystävikseen otaksuissaan tietämätönnä hän näin nimeää kuni kumppanillensa: "Joutuhun, miehet! Miks noin myöhään kuhnustelitte? Muut palavan Troijan typi tyhjäks jo kaikesta ryöstäin vievät; vai nyt vast' ylävilt' aluksilta te saatte!" 375 Äänsi ja äkkiähän tuo, — sill' epäeltävä kuului vastaus —, joutunehens' vihamiehien parvehen huomas. Hämmästyi sekä äänensä kanssa hän kulkunsa katkas. Aivan kuin joku kyylle kun tallaa ohdakemaassa, astuen aavistamatta, ja vaaleten väistyvi oitis, 380 kun sähäellen se mustan, paisuvan kaulansa nostaa: Androgeos näin, meidät nähtyä, säikkyen poistui. Päällen hyökkäämme, asehilla he saarramme tarkkaan; paikan noit' äkinnäisiä ynn' ylen kauhistuneita sitt' telotamme ja työtämme ensin auttavi onni. 385 Tästäpä onnesta innostuneena Korebus nyt lausuu: "Oi toverit, min tien menestys pelastukseksi ensin näyttävi meille ja Onnemme viittaa, seuraelkaamme: kilvet vaihdellen, Danaoin asut pankame päälle! Valheko, kuntoko, — ken sodass' paljoa huolisi tuosta? 390 Its' siten antavat meill' aseheitaan." Näin nimes; sitten töyhtösän Androgeon kypärin sekä kiiltävän kilven yllensä ottaen, vyöllensä laskee Argivo-kalvan; tään Ripeus ja Dymas teki: riemuten nuoriso kaikki verhottui samoten, vereksin asehin varustautuin. 395 Oudoissa tamineiss' Danaoin väen keskessä kulkein, ryhdymme näin monihin aseleikkihin yön pimeässä, laitellen Danaoist' useankin Tuonelan maille. Jotkut puikahtavat aluksille ja pyrkivät rannan suojahan; arkaellenpa mut muut jätinmois-hevoseensa 400 kiipeävät, takasin lymyten sen pullerovatsaan. — Turha on onnea etsiä sen, jumalat jota vainoo! Tuolla kas! laahattiin Pallaan templin pyhästöstä, hiukset hajan, Priamon tytär, kaunis Kassandra; hän nosti silmiä kyynelikkäitä nyt vainen taivolle turhaan; 405 silmiä vain, käsiänsä kun hentoja estivät kahleet. Tuot' ei sietänyt nähdä lemmitseväinen Korebus: siksipä raivoillen syöks' kuolohon joukkojen keskeen. Kaikki me seuraamme sekä ryntäämme sodan pauhuun. Nytkös päällemme korkean temppelin harjalta syöksyy 410 kansamme keihojen tuisku ja syntyy kauhea murha, — helleniläiskypäräin, asemuotomme hairauksesta. Joukkomme vaikerrus sekä ryöstetyn neitosen kosto saa Danaoin väen yhteen: hyökkää uljahin Aias, kumpikin Atreyn poika ja myös Dolopein koko joukko 415 niinkuin tuulispään hajotessa, kun vastais-tuulet syöksyvät yhteen, länsi ja louna ja koittehenmoisna kiitävä kaakkoinen; salot ryskävät, kolm'kärellään kun Nereo raivoo, liikuttain meren syöveripohjat. Nuokin, jot pakohon pimeän yön synkeydessä 420 saimm' ajaneeks' kavalast' ja jo kaupunkiin hajotimme, kääntyvät nyt takasin, — hepä ens' valekilvet ja keihäät huomaten julkasevat asullen rist'riitasen kielen. Meidät voittaapi väen paljous; ensin Korebus Peneleon käden kautt' ihan Pallaan alttarin luona 425 kaatuvi; suistuupa Ripeus, eräs hurskahimmista Dardanolaisista kuin myös kohtuuden pitävistä: niin jumalain oli päätös. Sitt' Hypanis ja Dymaskin hukkuvat haavoitettuina omasiltansa; Pantho, ei suakaan pyhytes eik' auttanut nauha Apollon! 430 Vannon Ilionin tuhan kuin kodin raunion liekin kautta sen, etten sortuissanne ma peistä, en vaaraa vältellyt Danaoin mitäkään; jos kuoloni oisi sallittu, oisin sen ansainnut! Hajoamme sen jälkeen; Ifito, Peliokin mun kanssani; Ifito vanha 435 olj ijältään, Odysseyn taas haavasta Pelio verkka; rientämähän Priamon hovihin sai haikea parku. Kiivahan tappelun tääll', ikähän kuin ei olis missään muualla taistoa eik' ketäkään tuho linnassa korjais, niin sodan raivoavan Danaoidenki pyrkivän suojiin 440 näemme ja piirittävän jopa kynnystä saartavin kilvin. Seinille pystytetään tikapuut ja jo räystähill' asti kiipeävät nuo, kun vasemmillansa peitsiä vasten kilpiähän pitävät sekä oikeill' ottavat kattoon. Nytkös Teukrot kiskomahan toriloiden ja kattoin 445 parraspuit' hajalleen, kun huomaavat lopun tulleen; näill' asehilla he aikovat kuolema-taisteluns' kestää, maahan hirsiä kultailluit', isien koristeita syösten: porttien suojaks säiline paljastetuineen muut asettauvat, noit tiheöin' sotarintone puoltaan. 450 Puolustamaan kuninkaallista linnaa mielemme kiihtyy, miehiä auttamahan sekä voitettujen sotavoimaa. Löytyi kammio, joss' sala-ukset olj takateineen johdattavat Priamon kamareihin ja myös sivusuojiin; tuotapa onneton Andromakhe, kun valtamme kesti, 455 seurata kulk' usehin niin luo apen kuin anopinkin, kantaen vaarillen sylissään pient' Astyanaktaa. Mie katon harjalle nousen, jostapa peitsiä turhaan paiskelivat Teukrot poloset käsillään tehomatta. Partaalla mäen töyryn olj pilvien korkea torni, 460 jonkapa huipulta saatettiin koko Troija ja myöskin helleniläis-alukset ja Akhivojen leirinki nähdä; tuohon me kangeilla käsin käymme ja mist' ylikerrat huojuvat liitteistään, mepä sen sijoiltaan yläviltä riuhtaisten sysäjämme; se horjahtuen äkin syöks' ja 465 räiskyillen kovin, läämältään Danaoin väen päälle kaatui. Astuvat muut sijahan taas, eik' kivet lakkaa, eikäpä muu aselaatu. Kynnykselläpä juur' ihan porstuan vastassa Pyrrhus riehui, kiiluillen asehilta ja vaskipuvultaan; 470 aivankuin valohon mujuruohoja nauttinut käärme, turvonneen alimaahan min piilotti jäähtävä talvi, vaan joka nyt ketun muutettuaan sekä uudesta kiiltäin, pöyhkeillen poveaan kohottaa, selän niljasen vääntää päivän paisteesen, lipoen hajakieline suutaan. 475 Silloin hirmuinen Perifas sekä kuski Akhilleen, knaappikin Automedon ynn' nuoriso Skyrian kaikki hyökkääpi hovihin sekä harjalle soihtuja linkoo. Hän etupäässäpä kirveen temmattuansa jo murtaa vahvat kynnykset, saranoiltaankin ovipuolet 480 vaskisilt' irroittaa; jopa hirttä hän veistettyänsä, puhkaisee raut'tammen ja laittaa aimosan aukon: näin näkyvät sisäsuojat ja aukenevat salit laajat, huoneetkin Priamon sekä muinoisten kuningasten; myös näkevät sotamiehien vahtaavan oven eessä. 485 Vaan sisäsuojissa syntyy tuskallinen sekasorto; naisten vaikerrus, valitus, polo suojien täyttää holveja, kirkkaihink' kohoaa ylös tähtihin parku. Suurissa suojissa haihattavat pelon vallassa äidit; suutelevat ovipieliä, sulkien noit' sylihinsä. 490 Pyrrhus ryntää kuin isäns' ennen; ei sulut eikä kestää vartiatkaan voi. Murtuvat puskurin eessä ukset kuin saranoiltaan järkytetyt ovipuolet. Tie väkisin avataan; Danaot likimmäisiä lyövät, päästyähän sisähän, sekä miehittävät hyvin paikat. 495 Niinkuin vaahtosa virtakin, vallit murrettuansa, lähtee, kun, veden painolla särkien aarniosulvut, syöksyvi ärjähtäin vesivuorena niitylle, pitkin nurmea karjat talline vieden: Neoptelemon näin juur täten raivoavan tapossaan sekä kaksos-Atridat; 500 näin Hekuban sadan minjänsä' kera, näin Priamonkin tahraavan verineen nyt vihkimäns' alttariliekit. Puol'sataa leposuojaa, — lasten mielikki-paikat —, kullasta, voitettuin tavaroistakin hohtavat huoneet vaipuvat maahan; Kreikka sen vei, mikä liekiltä säästyi. 505 Tietää ehk' halunnet Priamon mikä kohtalo kohtas? Kun näki kaupungin otetuks ja kun rikotuiksi portit, kun palatsiinkin tunkeunneiks vihollisten, turhaan vuosiltaan tutistessa jo yllehens' ukko, oudot ott' asehet sekä miekan uumille vyötti, 510 aikoen kuollakseen karata tiheään vihamiesten parvehen. Suojien keskessä, paljaan taivallan alla, aimosa alttari olj sekä vieressään ikivanha nuokkui laakeripuu, joka lehvine peitti Penaatit. Tääll' Hekuba sekä lapsensa toivotta alttarin luona, 515 niinkuin myrskyis-sään rajun riehuiss' sukkelat kyyhkyt, yhdessä istuivat halaten jumalain kuvapatsait'. Vaan Priamon kun ottavan vahvoill' aijotut aseet huomasi, lausui: "Oi, mikä raivo sun puoliso parka sai sopahan pukeuntumahan? Tai minnekkä riennät? 520 Ei avun tuon eik' semmoisten apumiehien oo tää puuttehess' aika, eik' auttaiskaan vaikk' Hektorikin tääll' läsn' olis. Tänne sä tullos; alttari kaikkia suojaa, taikkapa kuitenkin yhess' sorrumme!" — Virkki ja luokseen hän veti vanhuksen sekä paikan alttarill' laittoi. 525 Mutta kas! Pyrrhon murhaa karkuhun päässyt Polites, poikia yks Priamon, vihamiesten peitsiä välttäin kiitää kalteriloit' avaroita ja saapuvi tyhjään sintsihin haavoitettuna. Surman haavalla Pyrrhus tuot' tavottain ihan kinterillään, jo sen keihästi viimein. 530 Tultua vanhempain näkyviin sekä kasvojen eteen kaatui, hurmehen koskehen vuodattaen elämänsä. Ei sitä sietää voi Priamus, vaikk' kuoleman kauhuin keskessä oljkin, eik' vihans' hillitä eikäpä ääntään. "Sullepa", huutaa, "moisesta rohkeesta rikoksestas, 535 haltiat, taivahass' jos on moisista huolehtivainen oikeus, maksavat palkkasi ansaitun tekos jälkeen, koska sä mun näkemään nyt saatit poikani murhaa, kun siten surmallaan syväst' taaton loukkasit kasvot! Eipä se, syntyneheks' kehut josta sa itses, Akhilles 540 ollut semmoinen vihamiehenäkään mua kohtaan, pyytäväll' arvoa soi se ja antoi Hektorin ruumiin kalpean haudattavaks sekä mun kotihin pojes laski." Vanhus, sen lausuttuaan, jopa viskaapi hötelöipi peitsensä; oitispa sen rämähtyin nyt ehkäsi vaski, 545 josta se kilpistyin siten kilven jäi kupuralle. Hällepä Pyrrhus: "Airuenain puhumaan sinä riennä taaton Akhilleen luo sekä hällen hirveät työni kuin sukuheitosta Pyrrhuksesta sä kertoa muista! Kuole nyt!" — Näin nimeten hän alttarin juurelle vanhan 550 poikansa hurmehen liejussa liukuavan ukon kiskoi; tukkahan kietoi sitt' vasempansa, kun oikea tempas välkkyvän säilän ja sen sysäs kylkeen kahvahan saakka. Tää Priamon oli kohtalojen pää, sen lopun hälle Sallima määräsi, suotua nähdä sen sortuvan tuhkaan 555 mahtavan Troijan, mi niin mont' Aasian maata ja kansaa ennen olj vallinnut. Venyi rannalla silvottu ruumis, pää oliltaan typistetty ja vartalo tuntematonna. Silloinkos minut valtaapi ylen hirveä kauhu: säikyn, kun rakas taattoni muoto mun mielehen juohtuu, 560 kun kuninkaan ikivanhan julmasta haavasta näen mä henkensä heittävän; mielehen juohtuu hento Kreusa, niin kodin ryöstöt kuin pojut Juloa uhkiva vaara. Taakseni katson ja kuink' on luonani laita, ma tutkin. Kaikki jo hylkäsivät mun tai väsyneinäkin maahan 565 tai tulen liekkiin sairahat ruumiins' paiskasivatten. Jop' olin yksin jäänyt, kun Vestan kynnyksen luona hiljaan istuinneen pakopaikkahan kätkeynneenä näen Helenan; palo luo valon kirkkaan, loimottavaisen harhoavaan sekä tuoss' erisuunnalle katselevaiseen. 570 Teukrojen kostoa tää peläten tuhon Pergamon vuoksi, myös Danaoinkin rankaistusta ja hyljätyn miehen kiukkua, — yhteinen isänmaansa ja Troijan Erinnys, — istuen kätkeytyy epäkelpoinen alttarille. Rintani leimahtaa vihan leimuun; mieleni kostaa 575 tek' isänmaan kukistusta ja rankaista pahan naikon. Tuoko se vammatta nähdä Spartan sais, isänmaansa, tuok' kuninkaatar voiton riemuihin osan saada? Puolison, vanhemmat, kodin, tuo näkis lapsensa myöskin, Hion joukon kuin Frygllaisetki orjina eessään? 580 Miekkahan vei Priamon se ja Troija on ilmitulessa! Liiaksikin hikoellut on rantamme Teukrojen verta! Eipähän! Vaikkapa ei mitenkään ole mainehikasta naiselle kostaa eik' ylen voitto se kiitosta tuota, kuitenki ansainneen kurituksen ja herjanki poiston 595 tähden kiitettäneen mua; mieltäni tuo ilahuttaa, sammuttaa vihan liekin ja tyydyttää sukun' haamut. Riensin jo miettien näitä mä mielellä raivoavalla, kun sulo-äitini entistään ihanampana saapui mun näkyviini ja loimosta kirkasna kiilteli yöllä, 590 muodoltaan jumalattaren moisena, niin kuni näkyy sorjana varreltaan ylimmillen; mun, kätehein hän tarttuen, seisauttaa sekä näin rusosuullansa lausuu: "Poikani, miks' syvä tuska sun saattaa niin vihan vimmaan? Miksikä raivoot? Tai mihin poistui huolesi meistä? 595 Etköhän katsois' ennemmin, mihin kätkisit vanhan taattosi Ankhisen? Eloss' onk' viel' vaimos Kreusa, poikaski Askanius? Heit' kaikkia Kreikan jo joukot kiertelevät joka suunnalt' ja jollei huoleni oisi estänyt, niin joko liekin tai ois miekan he uhriks 600 saanehet. Ei sull' aatkela Tyndaron tyttären muoto eikäpä syyllinenkään Paris, vaan jumalain nämät kosto rikkaudet hävittää sekä Troijan syöksevi tuhkaan. Katsos: sillä mä väistää tahdon peittävän pilven tuon, joka nyt inehmois-näkös tylsyttää sekä märkää 605 huuruvi usmaa; sie älä äitisi käskyjä pelkää noudattaa äläk' kieltäy neuvojans' seuroamasta! Tuollapa, jossa sä näet irt' paasista kiskotut paadet, joss' kiviröykyt näet sekasin, tuhan kuin savun tuprut, muurien liikuttaen alukset isoll' kolm'kärellänsä 610 mellastaapi Neptunus ja niin sijoiltaan koko linnan syöksevi; Skaijanpa-porttien luon' on julminna Juno; riehuen tää varukseen puetettuna kutsuvi Kreikan joukkoja liittouneit' aluksilta. Linnan huipullakin kas! myös jo Tritonilan Pallas 615 istuu, Gorgoineen kamaloine pilveltä loistain. Itsepä Ukkokin Kreikalle urhollisuutta ja voimaa suopi ja kiihoittaa jumalat aseheitamme vastaan. Riennä jo poikani karkuun: tee siten vaivoin' loppu! Missään en sua hylkää mie, kotis sun oviloille 620 varmahan vien." Sanoen täten yön katos tihjähän varjoon. Ilmauvat näyt synkeät mullen, myös jumalitten Troijallen vihamieliset, mahdikkaat tehovoimat. Näen koko Ilionin nyt liekkeihin vajonneeksi, näen hävitettävän juuresta saakka Neptunus'en Troija; 625 kuin ijäkäs on tunturi-vuorilla saarni, kun tuota kilpahan veistettyään maamiehet kaatamahan jo käyvät, kirveellään tiheään pamahuttaen; nuokkuu lehvinehen vavahtain se ja latvoineen tutisneine taipuu, haavoihins' kunis sorruttuansa se viimein 630 harjulta, poikki kun raksahtaa, rytisten jopa kaatuu. Laskeun, niin tulen kuin vihollistenki keskite päästen haltian johdolla; tien ase raivas ja valkea väistyi. Vaan kun jo saavuttiin isän huoneitten edustalle, vanhaankin kotihin, mun taattoni, jonka ma tahdoin 635 vuorien seutuhun saattaa, mie jota ensinnä pyysin, kieltäy hukkunehen peräst' Troijan päiviäns' jatkaa, maanpaon tuskia kärsiäkseen. "Tepä, joiden on vielä vuosilta raitis ver'," — nimeää, "sekä voimat on vahvat, joutukaten pakohon! 640 Jos elon päiviä mun jumalat olis suonehet viettää, oisivat suojelleet kotin'. Jop' on liiakski nähdä tää hävitys sekä elää voitetun kaupungin jälkeen. Niinpä jo menkäätten, hyväst' jättäen kuollehen ruumiin! Kyllä mä kuoloni löydän; sääliihän vihamieskin 645 tai asuain halunnee hän. Helppo on haudatta jäänti. Ammoisest' ajast' ast' jumalain vihatessa jo vietän vuosia turhaan; siit' ast' kuin jumalain isä niin myös ihmisten kuningas salamoin muhun kirkkahin iski." Näitä hän jäykkänä virkki ja niin pysyi järkkymätönnä. 650 Askanio, koko perhe ja puoliso armas Kreusa, kaikki me itkein nyt anelemm', ett'ei isä tahtois kaikkia sortumahan yhess' uhkaavan tuhon alle. Kieltävi taasen ja aikeissaan sekä suojissa kestää. Taas sotahan minä aijon kurjana kuoloa toivoin. 655 Nyt mikä neuvo mun enään tai mikä auttasi onni? "Lähtien toivoitkos, isä, mun sinun voivani jättää? — Taattoni, suustasko niin ylen raskas soimaus läksi? Jos eivät mitäkään täst' linnasta haltiat tahdo jäämähän, jos sinä mielehes juurrutit hukkuvan Troijan 660 turmiohon sukus turmion liittää, — on ovi auki kuolollen sekä saapuupa Priamon tapost' Pyrrhus; tää isän nähden kyll' isän kuin pojan alttarin luona surmaa. Täksikö, armas äiti, mun keskite keihäin kuin tulen autit, ett' kodissain vihamies minut kohtais, 665 Askanion, isän niin myös vierestäinki Kreusan, toistensa verihin näkisin minä teurastetuiksi? Miehet, tänn' asehet! Jopa voitettuin tuho joutuu! Viekäätten Danaoin parihin, taas nähdä mun suokaat tappelut! Emmepä vain tänä päivänä kostota kuole!" 670 Taasen miekkani vyötän ja kilven myös vasempaani kietoillen tanakasti ma aijon suojista rientää. Mutta kas! kynnykselläpä puoliso polvihin tarttui, niit' halaten, isällenkin nostaen pienosta lasta. "Jos sinä surmahan riennät, niin vie meidätki kanssas; 675 vaan jos toivot viel' asehistas joitakin, ensin suojelkos kotis nyt! Kell' uskosit pienosen Julon, taaton ja sen, jota puolisokses olet kutsunut muinoin?" Näitäpä lausuillen koko huonehen itkulla täytti, kun äkist' ilmaantui näky kertoa ihmekäs meille: 680 vanhempain surusain käsien välystäss' sekä kasvoin näyttää köykäinen tulenkärk' päälailta nyt Julon vuodattavan valoaan sekä hienohin hiuksihin koskein, liekillä polttamataan yhä välkkyvän tään ohimoilla. Säikäyksest' tutistenpa me tahdomme leimuvat hiukset 685 puistaa, sammuttaa pyhän liekin, vettäkin luoden. Vaan isä Ankhises nyt riemulla silmiänsä tähtiin nostaa, taivasta koht' käsiään kurottaapi ja lausuu: "Juppiter kaikenvaltias, jos rukouksista huolit, katsaha meihin; vaan sen; ja jos sitä hurskautemme 690 ansaitsee, isä, aut', tukien nämät ennustemerkit!" Tuskin lausuillut oli vanhus, kun vasen puoli, äkkiähän jylisten jyrähtää sekä taivahan tähti yön läpi loistaen lens' kuni kiitelevä tulisoitto. Tuon katon harjanteen yli laskeillen helosasti 695 näemme nyt sammuvan Idealaisehen metsähän, meille viitaten tietä; silloinpas vako pitkäurainen luo valon, laajaltikin rikin sauhua seutuhun huuruu. Tältäpä voitettu taattoni jalvoilleen kavahtaa jo ynn' anoen jumaloit' imehtiipi nyt tähteä pyhää. 700 "Estettä en enähän tee; minnekkä viettekin, seuraan. Suojelkaat, isänmaan' jumalat, pojanpoikani, perhein! Teiltäpä enne se olj sekä teidän on vallassa Troija. Mie jopa taivun, enk' sua, poikani, seurata kieltäy!" Lausui; silloin seiniä pitkin jo roihuva liekki 705 vyöryy ain' lähemmäks: tulen vaaran pauhu jo kuuluu. "Joutuhun, armahin oi isä, tarttuas kaulahan' kiinni; sun olallen' otan eik' oo mulle se vaivaksi käypä! Kuink' käviskään asiat, meill' yhteiset ovat vaarat, yhdetkin sadut kumpoa kohtaa. Pieni Julus 710 vieressä olkoon, vaan jäljestän' mun puoliso tulkoon! Palveliat, tepä kuulkaatten, jota lausun ma, tarkkaan! Ulkona kaupungist' on kumpu ja siell' ikitempli, joss' Cererin oli palvelus ennen ja vieressä vanha kypressi, — tuo ikivanhastaan isien pyhä paikka; 715 siihenpä paikkahan saakaamme joka suunnalta yhteen! Sie kätehes pyhäköt ota, taatto, ja huone Penaatit; väärinpä ois minun semmoisen sodan murhista äsken päästyä näihin koskea, siks kunis juokseva virta taas minut puhdistais!" 720 Lausun ja harteillen leveillen ja kaulani ylle hurstin ja leijonan keltasen taljan mä heitän ja astun kuormani alle. Nyt oikeahan kätehein kävi pieni Julus, lapsen askelineen teputtain isäns' jälkeen; sitten puoliso seuras. Lähdemme synkkähän seutuun; 725 jok' ei ennen huolinut keihäistä visotuista eikäpä kreikkaalais-vihollisten joukosta yhtään, tuulikin nyt peloittaa sitä, säpsähyttää joka ryske, seurastaan samaten kuin taakasta huolehtivaista. Pääsin jo portillen sekä välttänehen koko vaaran 730 näytin; äkkiä kun jykeväinen poljenta kuuluu korvissain sekä taattoni tuijottain pimennoihin: "Poikani", huudahtaa, "nopeammin; jop' likeneevät, kiiltävät kilvet ja vask'puvutkin minä välkkyvän näen jo!" Tässäpä mun pelätess' en tiedä, mi lie pahan suopa 735 loihtumus vienyt mieleni rauhan. Sillä kun kuljen mie salateitä ja tuttujen polkujen piiristä luovun, kurjalta voi! osumaltako puoliso armas Kreusa vietihin vai lie eksynyt tielt' tahi lie väsyneenä jäljelle jäänyt, — en ole sittemmin nähnynnä häntä. 740 Eikäpä kaihota mielehen' juohdukkaan kadonnutta, ennenkuin ijäkkään Cererin mäellen pyhäpaikkaan saavumme. Tännepä kaikkien yhtehen saatua, yksin hän oli vailla ja seuran ja lapsen ja miehensä jätti. Keit' inehmoist', jumaloistakin en vain syyttänyt, hurja? 745 Tai mitä julmempaa näin Troijassa mellastetussa? Askanion, isän Ankhisen sekä Troijan Penaatit ystävien jätän huostaan, laakson notkohon kätkein; kaupunkiin palajan helokkait' aseheitani kantain. Uudistettavat taas ovat kohtalot kaikki ja Troijan 750 keskitsen vaeltain on antauduttuva vaaraan. Ensin muurit ja portin synkeät käytävät kertaan taasen, jost' eronnut olin; uudestaan uroamme tarkkahan seuraan mie sekä tutkailen tähystellen. Kauhut, yksin äänettömyyskin mieltäni vaivaa. 755 Näinpä ma taas kotihin palajan, jos sinn' olis mennyt. Jop' olivat Danaot sen murtaineet joka suojaan. Leimuten parhaillaan tuli nous katon harjalle juuri; tuulenpa liehtoissa tuli voittaa, roihuen riehuu. Kauemmas menen, — taas Priamon tulen linnahan, suojiin. 760 Junon temppelin nyt etehistössä tyhjässä täällä arvotut vartiat, Fenix kuin myös julma Odysseys saalista vahtivat. Tänn' jokapaikasta Teukrojen aarteet, tännepä templien poltettujen kalut, lyylimäpöydät, kullasta raskahat maljat kuin sodass' saadutki vaatteet 765 kootahan. Pitkissä sarjoiss' seisoivat liki näitä poikaset ynn' arat äidit. Vieläpä uskalsin huhoella nyt yön pimeässä, huudolla täytin tieni ja murheellisna Kreusaa, huoaten, ain' yhä uudestaan minä huutelin turhaan. 770 Lakkaamattapa kaupungin läpi mun hakiessa, tuskaellessa, Kreusan onneton haamu ja varjo pitkänä varreltaan näkyviin tuli silmien' eteen. Kauhusta pystyhyn käi nivukset, kävi ääneni kurkkuun. Sitte hän näin nimeää sekä huoleni lausehin poistaa: 775 "Miks' niin raivoisaan suruhun sinä vainua huolit, oi rakas puoliso? Ei jumalain tämä tahdotta ookkaan sattunut niin; sun ei ole sallittu kanssas Kreusaa viedä; sen ylevän Olympon epäs valtias itse. Pitkä on matkas, kynnettäväs meren ääretön selkä; 780 Hesperian tulet maahan, lydialais-Tiber jossa tyynenä juoksee miesten oivien peltojen kautta. Siellä on onni ja valta ja myös kuninkaallinen vaimo määrätty sullen; Kreusas tähden jo kyyneles kuivaa! Myrmidolaisten tai Dolopein kopeoit' asunnoita 785 en minä näe enk' Akhivojen äideill' orjaksi joudu, mie jumalattaren minjä ja Dardanolainen —; vaan minut suur' jumalain emo näillen korjasi maille. Voi hyvin siis sekä hellitse lastamme rakkaudella!" Näin hän lausuttuaan mun itkevän, tahtovankin juur 790 paljon lausua heitti ja vienoksi ilmaksi haihtui. Kolmasti koetan käsivarteni kietoa kaulaan, kolmasti väistyvi nyt käsin turhaan hairastu haamu, kerkiän tuulosen moisna ja lentoisan unenlaisna. Näin yön vietettyäin palajan tovereini ma luokse. 795 Täälläpä ihmeeksein minä uuden kumppanijoukon löydän kasvanehen lukusaks, pakoteiltänsä kootun nuorison ynn' emot, miehet: se olj poloteltava parvi. Mielellään varoneen joka paikasta yhtehen saavat, valmeina, mihin maahan veisinki heit' ulapoitse. 800 Vaan jopa Idalaismäen harjulta aurinko nousi, päiveä kirkastain; Danaot nyt vahtivat porttein pieliä eik' enähän avun toivoa mistäkän ollut. Väistyen onnelle siis isän nostin ja vuorelle läksin. Viitteet: V. 6, 7. Myrmidonit ja Dolopit olivat kreikkalaisia heimokuntia ja Akhilleen alamaisia. — Odysseys oli Ithakan saaren, varsinkin viekkaudestaan ja kekseliäisyydestään kuuluisa kuningas. V. 15. Pallas'eksi nimittivät Kreikkalaiset viisauden jumalatarta (= Roomalaisten Minerva). V. 21. Tenedos on saari muutamia virstoja Troijan rannikolta. V. 27. "Doorit" olivat erästä kreikkal. heimoa, johon Sparta, Argos y.m. kaupungit kuului. V. 41, Laokoón oli Neptunon, meren jumalan, pappi. V. 79. Sinon oli tään vangitun nuorukaisen nimi. V. 82. Palamedes, Belon jälkeinen, Eubean viisaudestansa kuulu kuningas, oli siitä syystä joutunut Odysseyn vihoihin, kun oli viekkaudella pakoittanut tään osalliseksi Troijan sotaan. Tätä kostaaksensa oli Odysseys kaivanut erään kirjeen, joka oli olevinaan Priamolta, sekä rahoja Palameden teltassa maahan ja sitten syytti tätä Troijalaisten liittolaiseksi ja kavaltajaksi. Odysseyn kehoituksesta tutkittiin hänen telttansa ja kun kirje ja rahat löydettiin, tuli Palamedes siitä syystä kivitetyksi. V. 100. Kalkhas oli Troijan sodassa usein mainittu tietäjäpappi. V. 104. Ulysses = Odysseys. — Atridat s.o. Atreyn pojat Agamemnon ja Menelaus. V. 111. Louna = lounatuuli, vastainen Kreikkalaisille Troijasta kotia aikoessa. V. 114. "Feboa (= viisauden jumalaa) tietelemään", s.o. Febon temppelistä Delfissä Kreikanmaalla, sen papittarelta neuvoa (oraakkelivastausta) saamaan. V. 116. Kun Kreikkalaiset aikoivat lähteä Troijan sotaan Auliin satamasta, oli Agamemnon, tarun mukaan, surmannut erään Dianan hirven; tästä suuttuneena herätti jumalatar pitkällisiä myrskyjä, jotka estivät heidän matkaansa eivätkä laanneet ennen, kuin Agamemnon, oraakkelin neuvon jälkeen, oli uhrannut jumalille tyttärensä Ifigeneian. — "Lyylimisin" = uhrein avulla. V. 155. "Pyhät veitset", s.o. uhrissa käytetyt veitset. V. 161. "Oivasti kostan", s.o. näillä nyt seuraavilla tärkeillä tiedoilla sinut palkitsen. V. 165. Palladio oli sota-asuinen Pallaan kuvapatsas, joka, tarun mukaan, oli pudonnut taivaasta ja talletettiin, kahleilla kiinnitettynä Troijassa Pallaan temppelissä; sillä oli ennustettuna, että Troija säilyisi niin kauan, kuin se kuvapatsas taltuisi siellä. Diomedes ja Odysseys olivat sen sodan aikana onnistuneet Troijasta viemään. V. 246. Kassandra, kaunein Priamon tyttäristä, oli, pyydettyään, saanut ennustustaidon, mutta hänen ennustuksiansa — Apollon tahdon mukaan — ei ollut kukaan uskova. V. 263. "Esimmäisnä" nim. puuhevosta alas laskenut. V. 275. Patroklus, Akhilleen ystävä, oli pukeutunut, Troijalaisia pelottaakseen, Akhilleen tamineihin; Hektor hänet voitti ja tappoi. V. 312. Sigeo on oikeittain niemi, joka pistää mereen juuri siinä, jossa Hellesponton salmi yhtyy Eegean mereen. V. 335. Erinnys = Raivotar; tässä samaa kuin raivo, sota-into. V. 412. "Helleniläiskypärät" = kreikkalaiskypärät. V. 419. Nereo oli meren jumala, Okeanon (= valtameren) ja Maan poika, merenimpien isä. V. 457. Astyanax oli Hektorin ja Andromakhen poika; nimi merkitsee "kaupungin anastaja", "vallottaja." V. 476. Skyria on eräs Egean meren saaria. V. 491. Pyrrhus, jonka nimi oli myös Neoptelemus, oli Akhilleen poika. V. 492. "Puskuri" (aries) oli muinoisten kansojen sotakone, jolla he särkivät muureja. V. 501. Hekuba oli Priamon puoliso. Tällä parikunnalla sanotaan olleen 50 poikaa ja 50 tytärtä. "Sata miniää", tarkoittanee sekä Hekuban poikien puolisoja että hänen omia tyttäriänsä. V. 562. Kreusa, Priamon ja Hekuban tytär, Aeneaan puoliso. V. 601. "Aatkela" = ikävä, katkera. — Tyndaron tytär = Helena. V. 612. Portit olivat muuten Junon suojeluksen alla, samoinkuin muurit Neptunon ja linnat Minervan. V. 615. Tritonilaiseksi kutsutaan tässä Pallasta hänen syntymäpaikkansa Triton-järven mukaan Vähäis-Syrtin luona Pohjois-Afrikassa. 616. Gorgo Medusa oli sen hirviö naisen nimi, jonka kuva oli Pallaan kilvessä ja jolla hiuksien asemesta oli käärmeitä. Tarun mukaan se kivettyi, joka sai vain nähdä sen kuvan. V. 625. "Neptunus'en Troja"; näin nimitetään Trojaa siksi, koska Neptunus ja Apollo olivat, tarun mukaan, rakentaneet Trojan muurit. V. 646. Kuten kuudennesta laulusta näkee, panivat vanhat muuten erinomaisen arvon hautaamiseen. V. 648. Tarun mukaan, oli Juppiter iskenyt Ankhiseen salamalla, josta tää tuli vanhoilla päivillään halvatuksi. V. 710. "Satu"-sanaa käytetään Kalevalassa merkitsemässä seikkailua. V. 714. Ceres, Cereri oli maanviljelystä suojelevan jumalattaren nimi. V. 762. Fenix oli Akhilleen opettaja sotataidossa, Dolopein kuningas. V. 781. Tiber-virtaa kutsutaan tässä lydialaiseksi sen vuoksi, koska lydialaiset siirrokkaat olivat kuninkaansa Tyrrhenon johdon alla tään virran luo asettuneet. V. 788. Jumalain emo = Cybele. KOLMAS LAULU. Matka-sadut. Ainehisto. Aeneas lähtee kotimaastaan ja tulee Thrakiaan, jossa tahtoo perustaa Aeneadain linnan, mutta tulee estetyksi tästä, kun saa ihmeen kautta tietää, kuinka julmasti Priamon poika Polydorus täällä tuli surmatuksi (1-59). — Polydorolle hautajaiset pidettyään, he lähtevät purjehtimaan ja saapuvat Delos- saarelle liittolaisensa, kuninkaan Anion luo, jonka oraakkelista saavat hämärän neuvon, lähteä sinne, josta heidän esi-isänsä muinoin olivat lähteneet ja jonka Ankhises kaimoellen muisteli olevaksi — Kreetan saaren (60-123). — He saapuvat sinne, perustavat kaupungin, jolle annetaan nimeksi Pergamo, mutta hirveä rutto pakoittaa heitä täältäkin lähtemään; — penaatit neuvovat Aeneasta pyrkimään Italiaan, jonka neuvon Ankhiseski näkee oikeaksi (124-189). — Myrskyisen matkan jälkeen he saapuvat Strofadein saarille, jossa taistelevat ilkeäin Harpyijain kera; Harpyija Celaeno ennustaa turmiota Troijalaisille (190- 267). — Troijalaiset täältä lähdettyä, purjehtivat Ithakan ohi Epiroon, Buthrotin linnaan, jossa Aeneas kohtaa odottamatta Hektorin lesken Andromakheen ja tään nykyisen puolison, tietäjän Helenon, — maan kuninkaan (268-355). — Helenus, pyydettynä, neuvoo, kuinka Troijalaisien on pyrittävä Italiaan, neuvoo uhkaavia vaaroja välttämään, Junon lepyttämään ja Sibyllalta neuvoa hakemaan (356-462). — Lahjoja jaettuaan toisilleen he eroavat; Teukrot tulevat Italiaan ja sieltä Scyllan ja Kharybdin hirmut nähtyään tulevat Aetnan juurelle (463-587). — Polyfeemus ja muut Kykloopit (588-691). — Ankhisen kuolemaan päättyi Aeneaan kertomus (692-718). Aasian sitten kuin menestys, Priamon väki syytön tahdost' taivahisten menehtyi, suur Ilio kaatui, kunpahan Neptunon koko Troija jo nyt savus maassa: maanpakohon hakemaan muult' tahkolta auttoa maata luottehet meit' jumalain kehottaa; mepä siis rakennamme 5 laivoja Antandron sekä Idanvuorien luona, tuumaillen, mihin kohtalo veis, mihin voisimme jäädä; miehiä haalimme ens kokohon. Heti kun kevät alkoi, niin rakas taattoni purjehtimaan käsk onnemme huostaan, niin isänmaani ma rannat ja valkamat itkien heitän, 10 nurmetki, joill' oli Troija. Maanpakolaisna merelle kumppanien, pojan, suurtenkin jumalain kera lähden. Mars'illen pyhä maa asutaan avaroin' aroinensa, — Thrakein maa, jota ankara hallitsi ennen Lykurgo, Troijan muinoinen kest'paikka ja ystävä-kansa 15 onnemme kestäissä. Tänn' ehdittyäin, lahenpohjaan muureja pystöitän ens Salliman tahtoa vasten, Aeneadaiks — nimestäin nimen johtain — niitä ma kutsun. Uhrasin Dionelais-emollen sekä muill' jumaloille, suojelijoin' alettuin yritysten; myös ylimmälle 20 taivahisten kuninkaallen rannalla kiiltävän härjän teurastin. Oli vieressä kumpu, min huipulla kasvoi kornellipensas ynn' oka-oksilta synkeä myrtti. Tuot' lähenin, kokien viherän vesan riuhtoa maasta, että mä peittäisin lehekkäisillä oksilla uhrit, 25 kun minä näen kamalan sekä oudon kertoa ihmeen. Sillä kas! puusta, min ensin ma, juuret saatua poikki, riuhtasin maasta, nyt tiukkuvat mustahkot veritilkat, tahraten visvalla maata. Mun silloin kylmävä kauhu voivuttaa jäsenet, veren' jäiseks hirmusta hyytyy. 30 Taasenpa nyhkäistä koen toisen notkean varren, kosk' ihan tarkalleen salasyitä ma tutkia tahdon: kuoresta toisenkin taas vuotaa hirveä visva. Varsin hurmaillen, maan Nymfejä pyytämähän käyn, kuin isä Marsia, jonk' ovat suojassa Getojen nurmet, 35 että he merkkejä onneksi sois, pahat entehet poistain. Mutta kun suuremmalla ma innolla kolmannen rungon kimppuhun käyn, kun ponnistan kohen hiekkoa polvin — vaijennenk' vai kerronko —, kummun pohjasta kuuluu huokaus voivottavainen ja nää sanat korvihin ehtii: 40 "Kurjoa, Aeneas, miks raastat? Jo kuollutta säästä, hurskaita käsiäs älä tahraa! Ei mua Troija oudoksi kantanut sull' eik' oksasta vaan veri tiuku. Karttaos julmia mait', oi ahnein rantoja karta! Mie Polydorus oon. Mun keihojen rautanen tuisku 45 haavotetun tähän peitti ja peitsien metsäksi kasvoi." Silloinkos epätietosa pelko mun mieleni valtaa; säikyn ja pystyhyn käy hivukset, käy ääneni kurkkuun. Täänp' Polydoron suurine kullat joukkonens' ennen onneton olj salahan Priamus Thrakein kuninkaalle 50 antanut hoidettavaks, epäellessä voitosta Troijan, kun näki kaupungin joka suunnalta piiritetyksi. Tuopa, kun Dardanien väki murtui, onnemme väistyi, puolustain Agamemnonin asjaa, voitonki puolta, hyljäten oikeuden kokonaan, Polydorus'en murhaa, 55 tään varat ryöstää. Oi, kirottuu rahan ahnehtimista, kuink' inehmoin sydänt' et sinä vimmoa vainen! Kun pelko luistani taukos, mie valituill' ylimyksille kansan, varsinkin isäll' ihmehet kerron ja neuvoa pyydän. Kaikill' on sama mieli nyt, hyljätä maan rikoksikkaan, 60 saastutetun kest'paikan ja laivoill' lähteä matkaan. Maanpanijaiset siis Polydorolle laitamme oitis: haudankummuksi maata me luomme; jo seisovat Tuonen alttarit, synkkinä mustista nauhoista, kyparissost'; itkevät naisetkin hajottaa hivuksens' tavan jälkeen. 65 Kaadamme vaahtoavist' pikareistamme lämmintä maitoo, kuin myös uhrinkin verimaljat; hautahan hengen kätkemme, vihdoin "jäähyväst'!" korkeall' äänellä heittäin. Vaan kun jo saatimme luottoa aavaan, kun merenselkä tuulilta tyyn' on, lounakin hiljanen kun ulapalle 70 kutsuu, työkkäävät toverit vesill' laivoja, täyttäin rannan. Lähdemme siis satamasta ja maat sekä linnat taantuvat. Viljellään pyhä tienoo keskellä merta, mielusa niin Neptunolle kuin emollen Nereidein, jonk' ajelehtivan pitkin rantoja ennen Apollo 75 kiinnitti vuorikkaan Gyaron ja Mykonus'en keskeen vankaks viljelymaaks sekä tuulten halveksijaksi. Tänne ma saan, väsyneit' tää tyynimpään satamaansa kätkee. Katselemaan heti lähdemm' Apollonin linnaa. Tääll' Anius, asukkain kuningas ja Apollonin pappi, 80 jonk' ohimoo koristaa pyhä laakeriseppel ja nauhat yhtyvi meihin ja Ankhisen ijäkkään toverikseen tuntee. Kättä me lyömme ja suojihin kestihin lähtään. Näin anon sitt' ikitemplissä kalliollen raketussa: "Thymberilainen, suo koti meille ja suo väsyneille 85 muurit, heimon ja kestävän linnan! Suojele uutta Pergamoa, joka Kreikalta jäi sekä julmalt' Akhilleelt'! Ken meit' ohjaa? Tai mihin meit' asumaan sinä käsket? Suoppas entehes, oi isä, meille ja mieltämme neuvo!" Tuskin nää nimesin, värisseen ovipielet kun näytti 90 äkkiä, haltian laakeripuu vavisseen, koko vuorkin liikkuvan, kun pyhästön, auk' auveten, vonkuvan kuultiin. Nöyrinä vaivumme maahan ja nää sanat saamme nyt kuulla: "Ankarat Dardanidat, joka maa on ensinnä teitä kantanut es'isien suvun alkaiss', s'ottavi teidät 95 taas hedelmällisnä vastaan. Tää hakekaat emo vanha! Täälläpä Aeneaan suku hallitsee yli kaikkein maiden ja lasten lapset ja vielä jot' syntyvät näistä!" Febus näin, — mut silloinkos ilonen häly syntyy; missä se linnamme ois, sitä tahtoivat tieteä kaikki, 100 — Febus harhoavii mihin kutsus ja kääntyä käskis. Taattoni kaimoellen ikivanhoja nyt tarinoita lausuu: "Kuulkaatten ylimykset ja toivomme nähkäät! Juppiterin iso Kreetan saari on keskellä merta, joss' on Idan vuori ja meidän kansamme kehto: 105 aimoa linnoa on sata täällä ja valtiot uhkeet; täältäpä taattomme kuulu, jos oikein kuultuja muistan, Teuker ensin on tullut Rhetealaisehen rantaan, paikkaa vallalleen hakiess'. Ei Ilio viel' eik' seisnehet Pergamon linnat, vaan alangoll' asuntons olj. 110 Täält' Cybeleen mäen suosija äit', Korybantien helskyt, idealainen lehto ja täält' alun sai salapalve; tääll' jumalattaren vaunuin valjahin leijonat käivät. Joutuhun lähkäme siis, jumalat johon käskevät meitä, tuulet viihdyttäkäämme ja menkäme Gnosian maahan! 115 Eipä se kaukana oo, — jos Zeys vain auttavi meitä, kolmas päivä jo laivamme Gnosian rantahan saattaa." Näin nimes; alttarillen sitt' uhras oikeat uhrit, härjän Neptunolle ja sullekin, kaunis Apollo, myrskylle mustan vuonan ja myötäistuulille valkeen. 120 Idomeneyn urohon kotimaastaan pois ajetun jo lähtenehen huhu mainits ja Kreetan maat hylänneen sen, pois eronneen vihamiehen ja tyhjinä seisovan suojain. Heitämme Ortygian satamat nyt aavalle kiitäin, Naxon viinikkäät mäet kuin viheränkin Donusan, 125 Olearon ja Paron lumivalkean, myös hajanaiset Cykladat sivuamm', ihanat rikassaariset salmet. Kilvassa nouseepi merimiehien riemukas huuto: Kreetaan pyrkimähän kehottaa toverit isien luo. Kulkeissammepa auttoi kiihtyvä myötänen tuuli, 130 kunnes Kuretoin ikivanhaan saavumme rantaan. Kaihotun kaupungin varustuksia laittoa annan, Pergamoks sen nimitän sekä, kansan tuost' ilotessa, liettään lempimähän kehotan, tekemään jaloks linnan. Jop' oli veittyinä peräkeulat kuivahan rantaan, 135 huolena nuortenkin oli uudismaat, aviot, jo annoin tontit ja lait, kun äkkiä jäytävä rutto taivahan turmioseudusta saa, hivuvuoden mi tuopi, turmiokkaan, niin puihin ja viljaan kuin jäseniinkin. Yks osa mieluisan elons' heitti, kun muut potilaina 140 riutuivat; typi tyhjäks peltomme poutakin poltti; ruohot helvistyi, elon näivettynyt epäs vilja. Purjehtimaan isä taas meren toiselle puolelle neuvoo, Febon oraakkelin neuvotteluun sekä selkoa saamaan, min lopun seikoillen polosille hän soisi ja mistä 145 vaivoillemm' avun etsimähän, mihin kääntyä käskis. Yö oli; jop' uni kaikk' elohikkaat valtasi mailla, kun frygilaiset Penaatit, nuo jumalain pyhät patsaat, joit' olin kaupungin palon keskestä kanssani vienyt Troijasta, näyttivät seisovan nukkuvan silmien eessä, 150 mun unissain ihan selkeinä kumotuksesta, jolla tehtyjen akkunusten läpi täyskuu kirkasti niitä; sitten näin puhutellen he poistavat huoleni synkän: "Sen, mink' Ortygiaan samonneelle sull' laususi Febus, senpä hän täällä jo lausuu, meitä sun luoksesi laittain. 155 Dardanian palon jälkeen seuraamme aseheitas, jotka jo laivoissas samosimm' meren myrskysän poikki; lapsesi vastaiset mepä tähteihin ylennämme, linnallekin ison vallan me suomme. Sä suurille suuret valmista muurit, säikkymätäs paon vaivoa suurta! 160 Lähteös täältä; sill' ei sua käskenyt Delon Apollo näillen rannoill' eik' koko Kreetaan jäämähän. Löytyy tienoo, — Hesperiaks sitä kutsuvat Helleniläiset, — muinaismaa, asehistakin kuulu ja maan lihavuudest': Eenotrit ovat sen asukkaat; sitä Italiaksi 165 kutsuvan mainitahan väen, päällikköns' nimen jälkeen. Nää asunnot omiamm' ovat; täälläpä Dardanus syntyi, taattokin Iasius, joist' alkunsa kansamm' on saanut. Nouse ja kerto'os nää ijäkkääll' isälles tosilauseet: hän hakekoon Korython sekä Ausonilaisien maita, 170 Diktealais-ketoloita kosk' kieltää Juppiter sulta!" Näist' jumalain näkylöistä ja lauseist' oudoksuneena (unt' ei ollunna tuo, mut selvään kasvoni eessä näytin tuntevan luonani nauhaset, hiukset ja kasvot; siksipä mun koko ruumis kostui kylmästä hiestä;) 175 vuoteelta kavahdan sekä nostan taivahasen päin mun käsivarteni, kun rukoellen puhtahat uhrit liesillä uhraan. Uhrin tehtyä riemuten annan tiedon Ankhisalle ja asjan tarkkahan kerron. Kahdakkaiseksi hän suvun myönsi ja myös epävarmaks 180 kannan ja seikkojen vanhuuden vuoks erhettyneensä. Sitte hän lausuu: "Näistäpä vaiheist' ennusti mulle, Ilion kohtalot kestänyt poikani, vainen Kassandra. Tään suvullemme nyt muistelen säädyksi ennustaneensa, Hesperiaa usehin nimenneen sekä Italon valtaa. 185 Vaan maill' Italian ken Teukrojen saapuvan oisi uskonut? Tai ketä liikutti silloin loitsut Kassandran? Kuulkame Feboa, rankaistuin' hakien paremmuutta!" Lausui näin; mepä kaikk' iloten sanojaan hyväksymme. Hyljäten paikan tään, me nyt sinnekin heitämme jotkut; 190 lähdemme purjehtimaan vaeltain aluksill' ulapalla. Mutta jo kun merell' aavall' olj laivat eivätkä mitkään maat enähän näkyneet, vaan ainoastaan meri, taivas, silloinp' päämm' yli nousee synkeä pilvi ja, tuoden myrskyn ja yön, pimentoon kamalimpahan peittävi aallot. 195 Kohtapa kuohuttaa vihurit meren, julmia nostain laineita; hajalleenpa me heitellään ulapalla. Pilvet peittävät päivän ja taivahan kostea kätkee yö sekä välkkyen pilviä viiltelevät ukonnuolet. Eksymme tieltä ja synkässä myrskyssä harhaelemme. 200 Nyt Palinuruskin erottaa epäs voivansa päivää taivahan yössä ja kiels meren keskellä muistavans' suuntaa. Päivää kolme me yön pimeäss' siten harhaelemme aavalla tietämätönnä ja tähditä yhtä mont' yötä, päivänä neljäntenäp' etähällä kun nousevan vihdoin 205 näemme me kaukana maan sekä vuoret ja tupruvan sauhun. Purjeet lasketahan; käsin airohin käymme ja miehet soutavat ponnistain sekä kuohuttavat sinimerta. Myrskystä varjeltuneen Strafadein mun rannatpa ensin korjaavat. Strofadeiks nimitellään Kreikassa suuren 210 Joonian saaristoo, joss' ompi nyt julma Celaeno, muutkin Harpyijat asumassa, kun Fineon huone suljettiin ja he täytyi hyljätä entiset pöydät. Ilkeämpää noit' ei ole hirmua, eik' ole noussut ruttoa julmempaa stygilaisvuost' eik' jumalainkaan 215 vastusta. Linnuill' olj kavon kasvot ja saastasa sangen vatsan jälk, kädet koukkuiset sekä kalveat aina näljästä kasvot. Vaan kun saavuimme satamaan, tääll' oiti me näemme siellä ja tääll' aholoilla nyt härkäin pulskeat laumat, 220 vuohiakin sekä karjan vahditta laidunta käyvän. Hyökkäämme vasamin, jumalat sekä Juppiterinkin kutsuen saaliimme osanottoon. Sittepä lahden rantahan laitamme pöydät ja kelposan atrian syömme, äkkiä kun Harpyijat vinhasti vuorilta lentäin 225 rientävät suurella pauhulla siivillään suhisuttain: eineen saastuttavat, soasten ruvennallansa kaikki; julmaa haisua paits oli äänensä ilkeä myöskin. Vuononpa taas perukassa me ontelon kallion alla puiden siimekseen pimeään sekä suojahan pöydät 230 laitamme, valkean alttarillen asetamme, kun taivaan kaikilta suunnilta taas salaiseen pakopaikkahan kiitää joukko se kirkuillen sekä saalihisen kävi kynsin, turmellen einettä suin. Sen vuoks sodan käymisehen ja taistoon turmiokkaan suvun kanssa ma kumppanit käsken. 235 Niinkuin käskin, niin tekevät; siks kätköhön ruohoon pannahan miekat ja piilohon kilvet peitetähän. Niin kohta kun Harpyijain jymy kuuluu mutkasta rantaa pitkin, oiti Misenus kallion huipulta antoi torvella merkin. Syöks sotahan heti kumppanit outoon, 240 miekalla haavoittaa meren ilkiölintuja pyytäin. Eivätpä untuvihin saa vammaa eivätkä selkään haavoa, vaan nopeaan paeta suhahtaat ale tähtein, jättäen puol'kalutun aterjan sekä ilkeät jälkens'. Istahtain kivilouhellen vain yksin Celaeno 245 ennustaen tuhoamme nyt nää sanat rinnasta raakkui: "Vieläkö härkäin surmast' ja teurastuksesta hiehoin nyt sotahan yritätten, Teukrot, vai sotahan viel? Vai kotimaastaan pois ajasitte te syyttä Harpyijat? Kuulkaat siis sekä nää minun lausehet mielehen pankaat, 250 joit' isä kaikenvaltias Febolle, Febos Apollo ilmotti mullen, nuo minä suurin Raivottarista julkaisen teill'! Italiaan pyritten, johon myötäis- tuulten auttaess' saavutte, pääsetten satamaankin; ette mut linnaanne varustuksilla vahvista ennen, 255 ennenkun kauhea nälkä ja teurastuksenne vääryys teidät pöytiäkin saa jyrsimähän ikeninne." Äänsi ja lentämähän lehahtain hän metsihin poistui. Siiloinkos toverein veri äkkiä jäiseksi hyytyy — kauhusta mielemme lannistuu eik' taistelull' enään, 260 vaan rukoellen, uhraten käskevät etsiä rauhaa, lie jumalattaret nuo tahi julmat, saastaset linnut; siis isä Ankhises, levitettyähän kädet, pyytää voimia tenhokkait' avukseen luvaten hyvät uhrit: "Haltiat poistootten uhat, moisen turmion estäin, 265 hurskaita tuetkaat tyveneinä!" Käskevi touvin rannalta irroittaa sekä päästää hankkilusnuorat. Purjehet lounaallen levitellään; kuljemme aaltoin vaahdossa sinn', osottaa mihin tien perämies sekä tuuli. Jop' meren keskellä on näkyviss' salorunsas Zakynthos, 270 Dulikios ja Samos sekä Neriton korkeat töyräät; kartamme lthakon riuttoja ynnä Laertesen valtaa, maan kiroten, joka kerran kasvatti julman Odysseyn; Leukaten vuorenkin heti talmaset kukkulat nähdään, myös merimiehien kammoma temppeli. Saavumme tänne; 275 laskemme kaupungin vähäisen luo uuvuttuamme; ankkuri keulasta lasketahan, perä kääntyvi rantaan. Vihdoin päästyä siis ikävöittyyn maahan me käymme Juppiterin pyhästöön, joss' alttarill' uhreja poltamm': Aktion rannalla vietämme Troijan leikkejä. Kiiltäin 280 öljystä, kilpoavat toverit, otellen kuni ennen paljasna. Niin monen Argivo-kaupungin ilahuttaa välttänehen, pakohon vihollisten keskite päästen. Vuotuis- kiertonsa taas sill'aikaa aurinko täyttää, talvenki pohjoinen uhotuuli jo kuohutti aallot. 285 Kiipperän vaskisen kilven, kuulu Abas jota kantoi, uksen pielehen mie panen, täst' täten värsyllä kertoin: "Aeneas asehet nää Kreikalta voittanehelta!" Sitten valkamast' lähteä käsken ja istua teljoon. Kilpahan kumppanit aaltoja lyövät ja laskevat merta. 290 Kohtapa Faiakilais- varustusten peittyvät huiput; Epiron rantoja kiertäen, saavumme Khaonilaiseen valkamahan sekä astumme korkean Buthrotin linnaan. Täältäpä kummallisin asiain huhu korvamme kohtaa, ett' muka hallitsis' Priamon poik' Argivo-linnaa, 295 vallanneen Helenon Pyrrhon avion sekä vallan, — maalaisens' kera Andromakhen avioon ruvenneeksi. Hämmästyin sekä ihmehen lailla mun rintani syttyi innosta miest' tavata sekä moisia seikkoja kuulla. Lähtein laiturilt' astumahan, jätän rannat ja laivat. 300 Andromakhe suruissaan juur' vuotuis-uhrit ja lahjat Hektorin tuhkallen lehoss' uhras kaupungin luona jäljennös-Simoïsjoen rannalla, haamuja kutsuin kummulle, turpehist' jonk' viherist' oli laittanut muistoks, alttariloita kaks vihkittyään syyks kyynelillensä. 305 Vaan kun mun tulevan näki dardanolais-asehissa, hämmästyi sekä suurista ihmeist' äimistyneenä, jähmettyi imehtiissä ja lämmin luistansa poistui; vaipu' ja tuskin saa sanoneeks nää kotvasen jälkeen: "Sunko se muotosi on, jumalattaren poika? Sä itsek' 310 tosjahan liet? Elätkös? Tahi jos suloinen elo poistui, missä on Hektor?" Virkki ja, kyynelten vuotaess', itkuin täyttääpi koko seudun. Tuskinpa murhehtivalle vastata voin sekä lausehist' oudoist' ällistyneenä änkytän: "Viel' elän, viel' elämää ylen kurjoa vietän! 315 Pois epätietosi heitä; sä nyt näet erhettymättäs! Voi mikä kohtalo sun niin suuren puolison lesken kohtasi? Tai mikä sull' osui kyllin arvosa onni? Hektorin Andromakhe, Pyrrhonko sä vaimona viihdyt?" Luoden kasvonsa maahan hän murtunehin nimes äänin: 320 "Oi Priamon sua impeä, toisia onnellisempaa, jonk' vihamiehen haudalla Troijan aimojen muurein all' oli käsketty kuolla, et nähnyt arpoa mitään, voittajan herrankaan et vuodetta tarvinnut peittää! Kun koti poltettiin, vedellyt usean meren kautta 325 nyt Akhilleen sikiön kopeutta ja nuort' isomieltä kärsiä täydymme orjuudessa; se pyytäen sitte Ledan Hermioneeta ja Spartalais-avioita, palvelialleen mun Helenollen piiaksi antoi. Mut tämän ryöstetyn puolison tähden kiivastuneena 330 suuressa lemmessään, pahan työn vuoks, raivoss' Orestes kohtaa, huolettoman, koti-alttarin luona ja murhaa. Pyrrhon kuoltua myös osa annettiin Helenolle vallasta; tää kedot Khaonilaisiksi kutsu ja kaiken Khaonin maaks nimes Troijan Khaonin jälkeen; 335 harjulle Pergamon tään sekä Ilion linnan hän laittoi. Mitkäs tuulet ja kohtalot ohjasivat sinun matkas? Tai mikä haltia toi sinut rantaamm' aavistamattas? Miss' on poikasi? Henkiikös elon ilmoa vielä? Jonka jo Troijassa sull' — —. 340 Syvään maar kadonneen emon kaiho nyt poikasta vaivaa? Kuntohon muinoiseen sekä miehen mielehen tuota kaiketi innostaa isäns' Aeneas, enons' Hektor!" Näitäpä hän nimes itkein; kauan itkien turhaan vaikerehtaa valittain, Priamon vesa linnasta kunnes 345 nyt Helenus uroskin useain toverein kera saapui; hänkin tuntevi meidät ja riemulla suojihins' saattaa, kyyneltä vuodattaen pakinoidessaan useasti. Astun ja Troijan pienoisen, ison Pergamon kaavaan, linnan löydän ja kuivuvan virran, jonka he Xanthoks 350 kutsuvat, Skaijalaisenki portin pieltä ma halaan. Teukrot täss' sukukaupungin toveruuttapa nautti; pylvähistöss' yleväss' kuningas heit' ottavi vastaan. Nää hovin keskessä maljoja Bakkholle uhrasivat ja, ruokien kullan vallassa hohtaess', sarkkoja käytti. 355 Yksi ja toinenkin jopa vierähti päivä ja tuulet vaativat purjehtimaan: kohotess' Suven palttina paisuu. Ennustajaa lähenen kysymään sekä tietelen näitä: "Troijasta syntynyt, oi jumalain ja Apollonin tulkki; sie Klaron laakeripuun sekä tähtien entehet tunnet, 360 tunnet lintujen kieltä ja kiitävän lemmonki aanat, kerros, — silläpä onnelliseks mun matkani muuten ennustus lupas: kaikk' jumalat tahollaan mua käski pyrkiä Italiaan, — etähäisiä etsiä maita: oudon ja kertoakin kamalan Harpyija Celaeno 365 loiht vain turman ja ennusti hirmuisen tuhon meille, kauhean näljän, — mitkäpä vaarat on välttäminen ens? Milläpä keinoin niin isot vaivat ma vältteä voisin?" Nyt Helenus ens hiehoja uhrattuaan tavan jälkeen, kun anonut jumaloilt' oli rauhaa, kun pyhäst' päästään 370 irrotti nauhat ja kynnyksillesi, Febo, kun saattoi mun kädellään kovin tenhoa arkoavaisen, se sitte näitäpä ennustaa jumalaisesta suustansa pappi: "Oi jumalattaren poika, on selvää kulkevas merta auttaess' suurempain; näin kohtalot valtias herra 375 säätää, vaiheet määrää, — tää satujeisi on kulku: joukosta mie jotakin vain kerron, missä sä löydät varmaan tyynettä merta ja voit ausonialaiseen saapua valkamahan; sill' estää Sallimus muuta tietää nyt Helenon sekä kertomast' eittävi Juno. 380 Ensin Italiaan, jonk' sie lähiseksi jo luulet, tietämätönnä kun sen likimäis-satamiin koet laskee, pitkä ja vaikea tie erottaa etähäisiltä mailta. Ensinpä notkuvat aironne Trinakrian ulapalla, nähtäv' on laivoill' ens Ausonian suolanen selkä, 385 Tuonelan järvetkin sekä Circeen Aialais-saar, ennenkun vankalle maalle sa linnan laittoa voinet. Sen sanon merkiksi; tää syvähän sinä kätkeös mieleen! Kun sun huolehtiessas syrjäisen joen luona tammien suojassa sie sian aimosan rannalla löydät, 390 kolmetkymmentä päätä mi makaa synnyttäneenä, valkosna vierren maass', utareissaan valkeat porsaat: siin' on kaupungin sija, tääll' lepo tuskist' on varma. Ällös kauhistu tuot', ett' teidän on purtava pöytään; pyytessä läsn' on Apollo ja Sallimus keksivi keinon. 395 Näitäpä maita ja Italian rant'maata sa tuota, min lähisimmin meidän huuhtoilee meren kuohu, karttaos; tääll' asumass' joka linnass' on herjoja Kreikan. Tännepä Narykolaiset Lokrin linnansa laittoi, Sallention tääll' on kedot miehittänyt sotaväellään 400 Lyktosta Idomeneys; tääll' on kuninkaan Filokteeton Melibolais-varustuksine pieni Petelian linna. Niinpähän kun meren toiselle puolelle pääsevät laivat, alttarit tehtyäs kun lupauksias rannalla täytät, purppuraviittaan verhottuneena sä hiuksesi peitä, 405 ettei uhritulen jumalain ylisteeks palaessa mikään vastainen näky kohtais, häiriten enteet. Tää toverein tapa uhrata on, sinäkin sitä seuraa; hurskaina pysykööt täss' uskossa lastenki lapset! Vaan kun lähdettyäs' sun Sicilian rantahan saattaa 410 tuuli ja aukeavat sull' ahtahat salmet Pelorin, etsiös maat', merellen vasenpuolisell' antaen kauas; oikean rannan ja sen meren aaltoja karta! Ne seudut muinoin irralleen väkivallalla, maan järistessä, — niin ajan verkkainen väki saattaa kaikkea muuttaa, — 415 kertovat haljenneen, vaikk' ennen kumpikin maa olj yhtenä; tunkeutui vesineen välihin meri, poistain Hesperian Sicilian rannast' ja sen erotettuj' linnoja kuin ketoloitaki huuhtovi myrskysä salmi. Scyllan halluss' on oikea ranta ja julman Kharybdin 420 on vasen; kolmasti kuilun pohjasta tuo kurimukseen äkkiä särppää summalta vettä ja taasen sen
Enter the password to open this PDF file:
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-