Vuonna 1974 aloitti toimintansa uudistettu kirkollisko- suunnitelmat jäivät elämään Helsingin yliopiston teolo- kous, joka kokoontui kaksi kertaa vuodessa. Se oli aiem- gisessa tiedekunnassa. paa pienempi, 108-jäseninen maallikkoedustajien, pap- Vuonna 2009 kirkolliskokousedustaja, Helsingin yli- pien ja piispojen kokous. Edustuksellisuus oli otettu ai- opiston käytännöllisen teologian professori Heikki Ko- kakauden periaatteiden mukaisesti huomioon sen ko- tila kokosi uudelleen kirkolliskokousedustajia hankkeen koonpanossa. Laajennettu piispainkokous lakkautettiin. taakse. Suunnitteilla oli aiempaa pienimuotoisempi, ne- Vastaavasti kirkolliskokouksen tehtävät lisääntyivät ja livuotinen hanke, jonka lopputuloksena olisi kuitenkin päätösvalta kasvoi. Uudistettu kirkolliskokous oli sel- tieteellisen tutkimuksen kriteerit täyttävä teos. Tutkitta- västi kirkon ylin päättävä elin, jonka oli määrä pystyä van ajanjakson oli määrä olla pidempi kuin aiemmassa tekemään nopeita ratkaisuja ja ottamaan kantaa ajan- suunnitelmassa ja ulottua aivan lähimpään historiaan. kohtaisiin asioihin. Se hyväksyi kirkolliset kirjat, ehdotti Kirkolliskokous hyväksyi hankkeen mutta rajasi sen to- kirkkolakia, ohjasi kirkon toimintaa ja kantoi ylintä vas- teuttamisen kolmeen vuoteen. tuuta opista, ekumeniasta ja kokonaiskirkon taloudes- Kirkkohallitus asetti toimikunnan valmistelemaan ja ta. Muina keskushallinnon tärkeimpinä eliminä toimi- ohjaamaan tutkimushanketta ja nimesi toimikunnan vat aiempaa laajempi kirkkohallitus sekä piispainkokous, johtoon professori Kotilan. Hänen työnsä hankkeen pa- johon kuuluivat piispat, kenttäpiispa ja yksi asessori jo- rissa päättyi kuitenkin jo alkuvaiheessa. Professori Ko- kaisesta tuomiokapitulista. tilan kuolema toukokuussa 2010 jätti jälkeensä suuren Kirkolliskokous vietti satavuotisjuhliaan 1976. Tuol- aukon teologisessa tutkimustyössä ja kirkon päätöksen- loin ilmestyi Helsingin yliopiston kanslerin Mikko Ju- teossa. On toivottavaa, että valmistunut historiateos voi- van kirjoittama teos Kirkon parlamentti. Suomen kirkol- si omalta osaltaan säilyttää hankkeen alkuvaiheen taus- liskokousten historia 1876–1976. Juva keskittyi kirjassaan tavoiman, professori Kotilan, muistoa. niin sanottujen vanhamuotoisten kirkolliskokousten Professori Kotilan jälkeen historiatoimikuntaa on joh- toimintaan vuoteen 1973 asti. Kirkolliskokousuudistuk- tanut Helsingin yliopiston käytännöllisen teologian pro- sen jälkeistä aikaa koskevan tutkimushankkeen suun- fessori Markku Heikkilä. Muina jäseninä ovat olleet piis- nittelu alkoi puolestaan 2003. Kirkkohallitus asetti pro- pa (emeritus), professori Gustav Björkstrand, professori fessori Seikko Eskolan johtaman työryhmän tutkimaan Simo Heininen, filosofian maisteri Leena Huima, kirkol- mahdollisuuksia vuosia 1974–2000 koskevan historia- liskokouksen pääsihteeri, varatuomari Katri Kuuskoski, teoksen kirjoittamiseksi. Kirkkohallitus esitti 2004 viisi- teologian tohtori Jaakko Ripatti ja professori Kyllikki vuotisen tutkimushankkeen toteuttamista. Enemmis- Tiensuu. Sihteerinä on toiminut hallintosihteeri, filoso- tö kirkolliskokouksen talousvaliokunnan jäsenistä piti fian maisteri Liisa Aarnio-Jääskeläinen. Toimikunta va- hanketta kuitenkin liian kalliina ja ylimitoitettuna. Han- litsi historiateokselle kirjoittajan keväällä 2010. Varsinai- ke siirtyi myöhempään ajankohtaan, mutta sitä koskevat nen kirjoitustyö kesti syksystä 2010 syksyyn 2013, ja tänä aikana historiatoimikunta kommentoi säännöllisesti seuran nimeämille vertaisarvioijille ja kustantamon alustavaa käsikirjoitusta. Asiantuntevan toimikunnan henkilökunnalle. Erityisesti on syytä mainita teoksen antama ohjaus ja tuki ovat olleet ensiarvoisen tärkeitä kustannustoimittaja, kustannuspäällikkö Rauno Endén läpi koko hankkeen. Toimikunnan omistautuminen ja sekä teoksen graafisesta asusta ja taitosta vastannut Pek- vaivannäkö ansaitsevat suuren kiitoksen. ka Krankka. Lopuksi kiitän perhettäni, joka on kulunei- Työtä hankkeen hyväksi ovat tehneet myös lukuisat na vuosina ollut kaikkein lähimmin mukana hankkees- muut henkilöt, joista on mahdollista mainita tässä yh- sa ja jolta on riittänyt ymmärtämystä ja tukea. teydessä vain muutamia. Kirkkohallituksen työyhteisö, Käsillä olevan kirjan tarkastelujakso alkaa kirkollis- erityisesti kirkkoneuvos Pirjo Pihlajan johtama hallinto- kokousuudistuksen voimaantulosta 1974 ja päättyy vuo- osasto, on ollut tärkeä tuki etätyötä tehdessä. Tietoja kir- teen 2011. Kyseessä on itsenäinen jatko Mikko Juvan kir- kolliskokousedustajien herätysliiketaustoista 1970-lu- joittamalle kirkolliskokouksen historiateokselle. Juva vulta 1990-luvulle ovat antaneet asessori, teologian toh- laati kirjansa virkatöidensä ohella toimiessaan Helsin- tori Ossi Haaramäki, professori Kyllikki Tiensuu sekä gin yliopiston johdossa, minkä vuoksi hän kertoi jou- seurakuntaneuvokset Alma Saari, Heimo Karhapää ja tuneensa supistamaan tutkimuksensa tavoitteita. Tätä Leo L. Norja. Piispa (emeritus) Jorma Laulaja, ministeri kirjaa laadittaessa lähtökohdat ovat olleet erilaiset: on Jaakko Numminen, seurakuntaneuvos Saari, filosofian ollut mahdollisuus perehtyä kolmen vuoden ajan pää- lisensiaatti Esko Tokola ja rovasti Jussi Mäntymaan jäl- toimisesti kirkolliskokousta koskevaan lähdeaineistoon keläiset ovat antaneet käyttööni tärkeitä lähdeaineistoja. ja tutkimuskirjallisuuteen sekä tarkastella niiden avulla Kiitoksen ansaitsevat erikseen kaikki haastatellut, jot- kirkolliskokousta niin lähi- kuin maisemakuvassa. Pää- ka on mainittu lähde- ja kirjallisuusluettelossa kirjan määränä on ollut historiantutkimuksen kriteerit täyttä- loppuosassa. Samassa luettelossa mainittujen arkistojen vä teos, josta olisi apua historiantutkijoille sekä seura- henkilökunta on puolestaan avuliaasti ja asiantuntevas- kuntien ja kokonaiskirkon päättäjille mutta johon olisi ti johdattanut lähdeaineistojen ääreen. Muiden aineisto- helppo tarttua, vaikka ei ennestään tuntisikaan syvälli- kokoelmien osalta erityisesti toimittaja Matti Karppinen sesti kirkollista päätöksentekoa. Alkuperäisiin, 2004 esi- Kotimaan kuva-arkistosta sekä koulutussuunnittelija tettyihin suunnitelmiin verrattuna tutkimukseen käytet- Jaana Rantala ja lehtori Eeva-Kaija Lemmetyinen Turun tävissä ollut aika on lyhentynyt ja vastaavasti tutkittava kristilliseltä opistolta ovat nähneet paljon vaivaa hank- ajanjakso pidentynyt, mikä on edellyttänyt rajauksia eri- keen hyväksi. Työn loppuvaiheessa professori Hannu tyisesti erilaisten lähdeaineistojen käytössä. Esimerkiksi Mustakallio on lukenut käsikirjoituksen tarkasti läpi ja haastattelujen määrää on täytynyt rajoittaa. antanut runsaasti arvokasta palautetta. Käsiteltävien aihealueiden valikointi on ollut luon- Suuri kiitos kuuluu Suomalaisen Kirjallisuuden Seu- nollisesti vaikea tehtävä. Suurten uudistushankkeiden ralle, joka on ottanut teoksen julkaistavakseen Suoma- ohella olen tarkastellut suppeampia asiakokonaisuuk- laisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia -sarjassa, sekä sia, jotka kuvastavat oman aikansa keskustelua kirkollis- kokouksessa tai ovat myöhemmän vaikutushistoriansa lehden vuosikertoja tarpeen mukaan, esimerkiksi kir- näkökulmasta merkittäviä. Olen pyrkinyt keskittymään kolliskokouksen vaalitalvina säännöllisesti syksystä ke- kirkolliskokouksen kädenjälkeen kussakin päätöksen- vääseen. Lehdistön merkitys korostuu varsinkin sik- tekoprosessissa. Jotkin uudistushankkeiden sinänsä si, että kyse on lähimmästä historiasta, josta voi yrittää tärkeät osa-alueet, joihin kirkolliskokous ei ole puut- hahmottaa kokonaiskuvaa juuri median avulla. Viime tunut, jäävät vähälle huomiolle. Vastaavasti olen nosta- vuosina on kuitenkin ilmestynyt myös uusia lähihisto- nut esiin sellaisiakin aloitteita, jotka eivät ole johtaneet riaa koskevia tutkimuksia, muun muassa teologisia varsinaisiin päätöksiin mutta ovat herättäneet kirkollis- opinnäytetöitä. Ne ovat omalta tärkeältä osaltaan tuke- kokouksessa huomionarvoista keskustelua. Muutamat neet tämän teoksen valmistumista ja tarkentaneet ko- itsenäiset asiakokonaisuudet ja täysistuntojen ulkopuo- konaiskuvaa niistä vuosikymmenistä, joita aikoinaan lisen yhteiselämän kuvaukset on taitettu muusta teks- vuoden 1968 kirkolliskokouksen jäsenet odottivat jän- tistä erilleen. nittyneinä mutta valmiina uudistuksiin. Päälähteinä ovat kirkolliskokouksen painetut pöytä- Nurmossa toukokuussa 2014, kirjat liitteineen. Lisäksi olen käynyt läpi kirkollisko- kun uusimuotoisen kirkolliskokouksen kouksen painamattomat asiakirjat, kuten valiokuntien alkamisesta on kulunut 40 vuotta pöytäkirjat, sekä valikoiden komiteoiden painamatto- mia pöytäkirjoja. Näissä kokoelmissa on jonkin verran Jaakko Olavi Antila puutteita. Esimerkiksi tutkimuskauden alkupuolen täys- istunnoista ei ole säilynyt läheskään aina nimenhuuto- äänestysten äänestyslistoja. Tällöin on pitänyt turvautua lehdistössä annettuihin tietoihin edustajien äänestys- käyttäytymisestä. Toisaalta se, että painettujen keskuste- lupöytäkirjojen pohjana ovat koko tutkimuskauden ajan olleet nauhoitukset, on lisännyt keskustelupöytäkirjojen tarkkuutta ja tasalaatuisuutta. Kirkon keskushallinnon asiakirjojen ohella olen käyttänyt arkkipiispojen arkis- toja, kirkolliskokousvaaleja koskevia asiakirjoja Lapuan ja Helsingin tuomiokapitulien arkistoissa sekä kirkollis- kokousta sivuavia asiakirjoja puoluearkistoissa. Lehdistön osalta olen käynyt läpi kirkon tiedotuskes- kuksen lehdistökatsaukset. Lisäksi olen katsonut Koti- maa-lehden vuosikerroista kirkolliskokouksen istunto- kausia ympäröivät numerot. Muuten olen tarkastellut – U – Monia uudistushankkeita käsitelleen vuoden kirkollisko- kouksen kulkue. Arkkipiispa Martti Simojoen (vas.) rinnalla Lapuan hiippakunnan piispa Eero Lehtinen. Heidän takanaan toisessa rivissä Mikkelin piispa Osmo Alaja ja Porvoon piispa Karl-Erik Forssell. Kuva: Kirkon kuvapankki. periaatteellinen kirkon itsenäisyyden korostus. Ajatus kirkon ja valtion sidosten löyhdyttämisestä oli ollut po- liittisessa keskustelussa vahvasti esillä varsinkin 1960- luvun loppupuolella ja 1970-luvun alussa1. Ruotsissa kirkon ja valtion suhteita käsitellyt komi- tea oli 1972 ehdottanut merkittäviä muutoksia kirkon ja valtion suhteisiin.2 Samaan aikaan Suomen luterilaisessa kirkossa oli selvitetty monipuolisesti suhdetta valtioon. Kirkolliskokousuudistuksen yhteydessä sekä korkeim- pien oikeusistuinten valitsemat edustajat että valtioneu- voston määräämä edustaja olivat olleet vähällä pudota – pois kokoonpanosta.3 Tapahtumat olivat osoittaneet, et- tei kirkon johdossa toivottu valtiovallan puuttuvan voi- Kirkolliskokous makkaasti kirkon päätöksentekoon. Valtioneuvostossa lähi- ja maisemakuvassa kunnioitettiin tätä linjaa. Keväällä 1974 oli meneillään Vuoden 1974 Suomessa useimmat tunsivat Turun tuo- valtion aloittama selvitystyö kirkon ja valtion suhteis- miokirkon kellojen puolenpäivän lyönnit, sen verran ta, mutta yhteyksien katkaisemista ei enää vaadittu yhtä yhtenäisessä sähköisen tiedonvälityksen maailmassa voimakkaasti kuin muutamia vuosia aiemmin4. Ruotsin elettiin. Oltiin siis keskellä suomalaista ääni- ja kulttuu- hallitus oli jo ilmoittanut, ettei se esittäisi syvällekäyviä rimaisemaa, kun toukokuun kuudentena – hieman en- muutoksia kirkon ja valtion suhteisiin.5 nen puoltapäivää – juhlava kulkue lipui kellojen soides- Vaikka opetusministeri oli poissa paitsi avajaiskulku- sa Turun vanhalta akatemiatalolta kohti tuomiokirkkoa. eesta myös kirkolliskokouksen käytännön työskentelys- Uudistetun kirkolliskokouksen edustajat olivat aloit- tä, hänen ministeriönsä oli kirkolliskokouksen näkökul- tamassa työtään. Kaukaa katsoen he olivat yhtenäisen masta erittäin tärkeä seurannan ja vaikuttamisen kohde. näköinen, tumma joukko, joka liikkui hitaasti tuomio- Meneillään oli laaja koulujärjestelmän uudistus. Uudes- kirkon, vanhan suurtorin, yliopiston ja hovioikeuden sa peruskoulussa uskonnonopetuksen määrä oli sel- välimaastossa. västi aiempaa vähäisempi, ja myös valmisteilla ollees- Tarkemmin katsoessa erottui varsinkin kulkueen etu- sa keskiasteen koulunuudistuksessa uskonnonopetuk- osassa violetteja tohtorinhattuja ja yksi harmaa sotilas- sen määrä ja sisältö olivat arvioitavina. Edellisvuonna univormu. Parijonon kärjessä kulkivat piispat, ensim- oli keskusteltu kiivaasti uskonnonopetuksesta, ja kirk- mäisenä arkkipiispa Martti Simojoki, joka toimi virkan- ko oli monella tasolla – kirkolliskokouksesta lähtien – sa puolesta kirkolliskokouksen puheenjohtajana. Yksi pyrkinyt vaikuttamaan valmistelijoihin ja päättäjiin.6 oli joukosta poissa. Kuopion piispa Olavi Kares osallis- Vasemmistoradikalismi oli voimissaan. Opetusministe- tui samaan aikaan Moskovan patriarkan Pimenin Suo- riön sisällä oli ideologista taistelua, eivätkä kirkon asi- men-vierailun ohjelmaan. Ekumeenisesta yhteyden- at yleisesti näyttäneet ajan ilmapiirissä tärkeiltä. Minis- pidosta oli tullut arkipäivää. terinsalkku, johon kuuluivat kirkon kannalta kaikkein Piispojen jälkeen tulivat kenttäpiispa Yrjö Massa sekä keskeisimmät teemat, oli sosiaalidemokraateilla.7 Puo- korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeu- lueen piirissä oli aiempina vuosina vaadittu muutok- den valitsemat edustajat. Myös tämän kolmikon kohdal- sia kirkon asemaan.8 Lisäksi julkisessa keskustelussa oli la parijonossa oli yhden edustajan aukko: valtioneuvos- edelleen havaittavissa jyrkkää kirkonvastaisuutta.9 ton määräämä edustaja, opetusministeri Ulf Sundqvist Suurimman osan kulkueesta muodostivat ne 32 pap- oli sairastuneena poissa. Tosin muutenkin ministe- pis- ja 64 maallikkoedustajaa, jotka oli valittu vaaleil- rit yleensä vain pikaisesti poikkesivat kirkolliskokouk- la kirkon kahdeksasta hiippakunnasta. Katukiveykseltä sessa tuomassa terveisensä. Käytäntöön vaikutti paitsi kaikui korkokenkien ääni voimakkaammin kuin kos- kirkolliskokouksen tiivistynyt kokoontumistahti myös kaan aiemmin. Pappisvirka oli edelleen miehen virka, – mutta maallikkoedustajista naisia oli jo 20 eli lähes kol- kokouksen koostumuksen ja edustajien vaikutusvallan mannes. Sitä paitsi pappisviran avaaminen naisille oli selvittämiseksi olen tilastoinut näitä seikkoja mittaavia valmisteilla, ja tiedossa oli, että kirkolliskokous saisi asi- tekijöitä neljältä vaalikaudelta, vuosina 1974, 1986, 1996 an käsiteltäväkseen vielä samalla vaalikaudella. Tämä ja 2008 alkaneilta kausilta. tietoisuus oli puolestaan näkynyt kirkolliskokousvaa- Ei voi kuitenkaan unohtaa ”maisemakuvaakaan”. On leissa muun muassa siten, että naisehdokkaat olivat me- hyvä siirtyä välillä kauemmas ja nähdä kirkolliskokous nestyneet huomattavasti aiempaa paremmin. kulkemassa milloin vanhan, suuren kirkon taustaa vas- Kokoonpanoon kuuluivat vielä määräämättömäksi ten, milloin torin laidalla. Välillä taustalla näkyy hovi- ajaksi valitut kirkkoneuvokset, kirkkohallituksen kor- oikeus, välillä yliopisto. Joen toisella puolella siintävät keimmat viranhaltijat, joilla oli kirkolliskokouksessa läs- Turun Sanomien ja Åbo Underrättelserin toimitusten näolo- ja puheoikeus. Toukokuussa 1974 heitä oli kolme, korttelit. Silloin kirkolliskokous näkyy suhteessa kirk- varatuomari Mauno Saloheimo, teologian tohtori Ahti koon, talous- ja yhteiskuntaelämään, lainsäädännön Auranen sekä varatuomari Kai Sarsa. Kesäkuun alus- kokonaisuuteen, teologiseen keskusteluun ja tiedotus- sa mukaan liittyi rovasti Olavi Vuorela, joka työskente- välineisiin. On myös kysyttävä, kulkiko kirkolliskokous li kirkon toimikuntien pääsihteerinä. Kirkolle oli perus- tässä maisemassa niin hitaasti tai rivakasti kuin eri ha- tettu toimikuntia erityisesti 1940-luvun loppupuolelta vainnoitsijat ovat kulloinkin nähneet. Miten kirkollisko- lähtien suunnittelemaan jotakin työmuotoa tai vastaa- kousuudistukseen ladatut toiveet aiempaa nopeammas- maan tietystä työalasta10. Vuorelan nimitys kirkkoneu- ta päätöksenteosta toteutuivat, ja mitkä seikat vaikuttivat vokseksi kuvasti kirkkohallituksen kasvavaa vastuuta ja uudistustahtiin? Joka suunnasta ei kuitenkaan pysty kat- kokonaiskirkon laajenevaa toimintaa: toimikunnat hoi- somaan ainakaan yhtä aikaa. Monet näkökulmat on ol- tivat uusia tehtäviä, ja niihin oli perustettu ja oltiin edel- lut pakko sivuuttaa. leen perustamassa useita virkoja.11 Vuosina 1876–1973 kirkolliskokous oli kokoontunut Uudistetun kirkolliskokouksen ensimmäisellä vaali- Turun keskustassa: kirkko oli näkynyt kaupunkikuvassa. kaudella 1974–1977 kirkon keskushallinnon työntekijä- Keväällä 1974 edustajat siirtyivät heti avajaisten jälkeen määrä kasvoi 40 prosenttia.12 Muutoksen keskipisteessä kaupungin laidalle, Linnasmäellä sijaitsevalle Turun oli kirkon keskusrahaston johtaja Kai Sarsa. Talousasiat kristilliselle opistolle, keskelle rauhallista asuinaluetta. olivat hyvin ajankohtaisia niin maailmanlaajuisesti kuin Ulospäin ei enää välttämättä tiennyt, että kirkollisko- Suomen luterilaisessa kirkossa. Maailmantalouden pit- kous kokoontui kaupungissa. Siirtymä oli kuva kirkon kä korkeasuhdanne oli vaihtunut jyrkkään laskuun paikan muuttumisesta 1900-luvun jälkipuoliskolla. Voi- muun muassa energian hinnan noustessa, inflaation no- makkaan muuttoliikkeen myötä kirkon työn painopis- peutuessa ja työttömyyden kasvaessa13. Samaan aikaan te alkoi siirtyä kasvaville lähiöalueille. Vastaavasti mo- kirkon eläkevastuu ja kokonaiskirkon työntekijämäärä nissa maalaisseurakunnissa kärsittiin muuttotappiosta. kasvoivat voimakkaasti, mikä laajensi kirkon keskusra- Kokouspaikan vaihdos kuvasti myös toisenlaista us- haston taloutta nopeasti. konnollisuuden muutosta. Luterilaiseen kirkkoon kuu- Läheltä näki, etteivät kirkolliskokousedustajat olleet lui peräti 92 prosenttia maan väestöstä, mutta osuus oli sellainen tasaisen tumma joukko kuin kaukaa olisi saat- laskusuunnassa. Kirkosta eroaminen oli helpottunut tanut luulla. Tätä lähikuvaa on katsottava ja selvitettävä, 1969, ja seuraavan vuosikymmenen alkupuolella liike keitä kirkolliskokouksen jäsenet olivat, miten heidät oli ulos kirkosta oli selvästi aiempaa vilkkaampaa. Erityi- valittu ja ennen kaikkea mitä he tekivät. Keillä heistä oli sen korkea lukema, 17 438 eronnutta, oli laskettu juu- eniten valtaa? Millaisia ryhmittymiä kirkolliskokouksen ri uudistetun kirkolliskokouksen kokoontumisen alla työssä erottui? Mitkä piirteet leimasivat asioiden käsit- vuonna 1973.14 Monet tunnusluvut, jotka mittasivat osal- telyä tai henkilövalintoja eri aikoina? Näitä asioita sel- listumista kirkon toimintaan, osoittivat alaspäin. Vuon- vitettäessä päälähteitä ovat kirkolliskokouksen painetut na 1974 saavutettiin yksi rajapyykki, kun luterilaisen pöytäkirjat liitteineen, jossain määrin myös komiteoi- kirkon jäseniksi kastettavien osuus syntyneistä alitti 95 den ja valiokuntien painamattomat asiakirjat. Kirkollis- prosentin rajan.15 Osuus oli laskusta huolimatta todella – suuri, selvästi suurempi kuin kirkkoon kuuluvien osuus jos joku piispoista oli estynyt, tuomiokapitulin oli valit- väestöstä. Sen sijaan toisaalla näkyi merkkejä perinteis- tava keskuudestaan hänen tilalleen edustaja. ten rakenteiden murtumisesta. Avosuhteet yleistyivät, ja Kirkon hallinnonuudistuksessa kirkolliskokouk- 1974 lähes joka kymmenes lapsi syntyi avioliiton ulko- sen jäsenmäärä oli pudonnut kolmanneksella 108:aan puolella.16 Julkinen instituutio oli yhä useammin vaih- ja tullut siten lähelle Ruotsin satajäsenistä kirkollisko- tumassa yksityisiin elämänratkaisuihin, ja sama privati- kousta. Niin sanotussa uusimuotoisessa kirkollisko- soituminen kosketti uskonasioita.17 Kirkolliskokous oli kouksessa maallikkoedustajien osuus oli 62 prosenttia, tällaisesta muutoksesta huolissaan, mutta samalla sekin hieman suurempi kuin Ruotsissa. Muutenkin Suomessa siirtyi – ainakin symbolisesti – julkiselta areenalta esi- maallikoilla oli ollut enemmistö kirkolliskokousjärjes- kaupungin suojaan. telmän alusta asti, Ruotsissa taas vuodesta 1949.19 Van- Keväällä 1974 alkamassa ollut istuntokausi oli viikon hamuotoiseen kirkolliskokoukseen edustajat oli valittu mittainen, kun edellisvuoteen saakka Turussa oli oltu rovastikunnittain, jolloin väkimäärältään pienten hiip- koolla yleensä kuukauden ajan. Toisaalta istuntokausia pakuntien edustus oli ollut suhteellisesti huomattavan olisi vastedes huomattavasti aiempaa useammin, kah- suuri. Porvoon hiippakunnasta oli valittu väkilukuun desti vuodessa: toukokuussa äitienpäivän alla ja marras- suhteutettuna selvästi yli kaksi kertaa niin paljon edus- kuussa juuri ennen almanakkoihin ilmestynyttä uutta tajia kuin Helsingin hiippakunnasta. Sen sijaan vuodes- juhlaa, isänpäivää. Vuosina 1974–2011 kirkolliskokous ta 1974 lähtien kunkin hiippakunnan väkiluku määritti oli koolla yhteensä 376 istuntopäivää. Päiviä kertyi lä- edustajien lukumäärän. Pienten hiippakuntien edustus hinnä lakimääräisiltä kevät- ja syysistuntokausilta mut- turvattiin siten, että jokaisesta hiippakunnasta oli valit- ta myös muutamista ylimääräisistä istunnoista. Vuosit- tava vähintään kaksi pappia ja neljä maallikkoa. taisten istuntopäivien määrä vaihteli kahdeksasta 16:een, Uudistetun kirkkolain mukaan pappis- ja maallikko- mutta keskimäärin niitä oli kymmenen. Lisäksi varsi- edustajien vaalit toimitettiin joka neljäs vuosi helmi- naisten istuntokausien välillä edustajat istuivat usein kuun ensimmäisenä maanantaina. Edustajan toimivalta valiokunnissa. Tänä 38 vuoden aikana kirkolliskokous alkoi valinnasta ja ulottui seuraaviin vaaleihin. Määritel- kulki pitkän matkan siitä maailmasta, jossa kuunneltiin mä oli sama kuin kansanedustajien osalta valtiopäiväjär- radion yleisohjelmaa ja aloiteltiin isien uuden juhlapäi- jestyksessä: maassa olisi poikkeusoloissakin aina paitsi vän viettoa. toimivaltainen eduskunta myös toimivaltainen kirkol- liskokous.20 Myös neljän vuoden vaalikausi oli sama Herätysliike- ja puolueväki kuin eduskunnalla, samoin vaalien ajankohta kevättal- vaalityössä vella. Kirkolliskokousuudistusta koskeneen päätöksen- Juhlavaa avajaiskulkuetta edelsivät sadat vaalit eri puo- teon aikaan syksyllä 1971 eduskunnan hajottaminen oli lilla Suomea. Ensin jokaisen seurakunnan kirkkoneu- vielä muuttanut eduskuntavaalien rytmiä. Myöhemmin vosto nimesi valitsijamiehet, joiden määrä oli suhteutet- tutkimuskaudella valtiollinen päätöksenteko kuitenkin tu seurakunnan väkilukuun. Valitsijamiehet puolestaan vakiintui, ja kirkolliskokousvaalit säilyivät erillään edus- kokoontuivat hiippakunnittain valitsemaan kirkollis- kuntavaalikeväästä. kokouksen maallikkoedustajat. Papit kokoontuivat sa- Niin pappis- kuin maallikkoedustajat valittiin lähtö- maan aikaan rovastikunnittain äänestämään omista kohtaisesti enemmistövaalilla, mutta maallikkoedusta- edustajistaan. Valtioneuvosto, korkein oikeus ja korkein jien vaalissa otettiin käyttöön suhteellinen vaalitapa, mi- hallinto-oikeus valitsivat kukin yhden kirkolliskokous- käli neljäsosa vaalikokouksen osanottajista sitä vaati.21 edustajan. Kirkkolain mukaan nämä kolme edustajaa ei- Näin pienemmilläkin valitsijamiesryhmillä oli periaat- vät olleet kyseisten valtiollisten elinten edustajia, jotka teessa mahdollisuus saada ehdokkaitaan valituksi. Suh- olisivat vastanneet toiminnastaan taustainstituutiolleen. teellisessa vaalissa ehdokasnimien järjestys vaalilipussa Muiden kirkolliskokousedustajien tavoin he olivat riip- määräsi kunkin ehdokkaan saaman äänimäärän.22 Va- pumattomia koko kirkon edustajia.18 Piispat ja kenttä- litsijayhdistyksiä tai ehdokaslistoja ei ollut, minkä oli piispa osallistuivat kokoukseen itseoikeutettuina, mutta tarkoitus nopeuttaa vaalitoimitusta ja estää rajalinjojen – 60 60 K : Kirkolliskokousedustajien määrä ja sen suhde hiippakunnan väkilukuun 50 50 Hiippakuntien väkilukutiedot Kirkon kalenteri , . 40 40 Edustajia Edustajiav.v.1973, 1973,henkilöä henkilöä Edustajia Edustajiav.v.1974, 1974,henkilöä henkilöä 30 30 Tuhatta Tuhattahenkeä henkeä/ /yksi yksiedustaja edustajav.v.1973 1973 Tuhatta Tuhattahenkeä henkeä/ /yksi yksiedustaja edustajav.v.1974 1974 20 20 240 valitsijamiestä, joista huomattava osa toimi opetus- alalla.25 Runsaan kuudenneksen ammattinimike osoit- 10 10 ti asian suoraan, ja lisäksi esimerkiksi moni filosofian maisterin tittelillä merkityistä toimi todennäköisesti 00 opettajana. Seuraavaksi eniten työllistivät tekninen ala ja maatalousala, jolla työskenteleviä valitsijamiehiä oli luu kuu ree keli li vooo o piio o uaa kii OOuul sinnk ikke appu peer urrk uoop orrv ellsi mp TTu pääkaupungin hiippakunnassakin huomattavasti enem- Mik LLa am KKu PPo HHe M TTa män kuin vaikkapa työväestöä. Viimeksi mainittuja oli muodostumista.23 Käytännössä vaalitapa johti taktikoin- valitsijoista vain kolmisen prosenttia, saman verran tiin, koska vain siten ryhmän oma ääniosuus pystyttiin kuin esimerkiksi upseereja. Helsingin hiippakunnan hyödyntämään täysipainoisesti. Valmistelu jäi kulissien valitsijakunta oli huomattavan koulutettua ja työsken- taakse pienille piireille. Moni valitsijamies sai vaalipai- teli suurelta osin johtavassa asemassa.26 kalla käteensä lapun, johon oli merkitty, mitkä nimet hä- Suhteellisen vaalitavan ja enemmistövaalin erot näkyi- nen oli kirjoitettava vaalilippuun ja missä järjestyksessä.24 vät selvästi Helsingin hiippakunnassa. Maallikkoedus- Koska kirkolliskokouksen valintaprosessi sisälsi sa- tajien suhteellisessa vaalissa pääkaupungin ulkopuoli- toja erillisiä vaaleja, siitä on mahdotonta muodostaa set rovastikunnat saivat omia ehdokkaitaan hyvin läpi kattavaa kuvaa. Siksi esimerkkinä toimii kaksi erilais- – varsinkin kun alueen valitsijat olivat ensimmäisellä ta hiippakuntaa, ensinnäkin vanhojen herätysliikkeiden kerralla vuonna 1974 valmistautuneet paremmin kuin ja maaseutuseurakuntien hallitsema Lapuan hiippakun- helsinkiläiset27. Myös pappisedustajien vaalissa nämä ro- ta ja toiseksi kaupunkivaltainen, herätysliikeprofiililtaan vastikunnat antoivat eniten ääniä oman alueensa ehdok- heikompi mutta samalla monimuotoisempi Helsingin kaille. Muualta ei ääniä kuitenkaan kertynyt, joten kir- hiippakunta. Uusimuotoisen kirkolliskokouksen en- kolliskokoukseen valittiin sellaisia Helsingin ja Espoon simmäisinä istuntokausina myös poliittisten puolueiden pappeja, jotka nauttivat luottamusta ympäri hiippakun- kiinnostus kirkolliskokousta kohtaan kasvoi huomatta- taa. Vuonna 1974 kaikki hiippakunnan pappisedusta- vasti. Aktiivisimpia olivat Keskustapuolue (jäljempä- jat tulivat hiippakunnan keskusalueen rovastikunnista, nä myös keskusta) ja Kansallinen Kokoomus (kokoo- joihin kuitenkin kuului vain kolmasosa hiippakunnan mus), joiden toimintaa lähinnä tarkastelen. Virallisen väkiluvusta. Papistolle oli pääkaupunkiseudulla tarjolla ehdokasasettelun puuttuessa poliittiset puolueet ovat monia kirkollisia erityistehtäviä, mikä näkyi vaalitulok- harvoja taustaryhmiä, joiden toiminnasta kirkollisko- sessa: edustajien joukossa oli seurakuntapappien ohella kousvaalien alla on säilynyt asiakirja-aineistoa. Vaikka muihin tehtäviin sijoittuneita pappeja.28 herätysliikkeillä oli erityisesti tietyissä hiippakunnissa Alueellisen edustavuuden näkökulmasta maallik- merkittävä vaikutus vaaliasetelmiin, ilman ehdokaslis- koedustajien suhteellinen vaalitapa osoittautui Hel- toja toimitetuissa vaaleissa tätä vaikutusta on usein vai- singin hiippakunnassa toimivammaksi kuin pappis- kea mitata. edustajien enemmistövaali. Sen sijaan teologisesti enem- Helsingin hiippakunnan maallikkoedustajien valinta- mistövaali puolusti paikkaansa pappisedustajien vaa- kokoukseen saapui helmikuun neljäntenä 1974 yhteensä lissa, jossa äänestäjät tunsivat toisensa ja ehdokkaansa. – Teologisesti katsottuna kirkolliskokoukseen ei valittu jätti vielä samana keväänä hiippakuntakokoukselle edustajia eri rovastikunnille eikä edes eri hiippakun- aloitteen Jyväskylän hiippakunnan perustamisesta.34 nille vaan mahdollisimman laajaa luottamusta nautti- Ehdokasasettelun puute aiheutti ongelmia maallikko- via edustajia koko kirkolle.29 Selvimmin tämän vanhan edustajien vaalissa. Lapuan hiippakunnan maallik- yksimielisyysperiaatteen ilmaisi kirkkolakiin kirjattu, koedustajien valintakokous esittikin 1974 tuomioka- papiston vaalikokouksen puheenjohtajalle suunnattu pitulille toivomuksen, että kokouskutsu lähetettäi- määräys, joka oli sama kuin piispanvaalissa: siin vastaisuudessa aiemmin ja että siihen liitettäisiin osanottajaluettelo.35 Toiveena oli saada lisäaikaa yhtey- Ennen kuin ryhdytään äänestämään, pitäköön vaalintoimit- denottoihin ja vaalitaktiikasta sopimiseen. Helsingin taja rukouksen ja muistuttakoon valitsijoita vaalin tärkeydes- hiippakunnassakin oli huomattavissa nopean valmis- tä ja arvosta sekä kehottakoon heitä, muuta tarkoittamatta tautumisen jälkiä, kuten se, etteivät valitsijamiehet lä- kuin Jumalan kunniaa ja kirkon hyödyn edistämistä, ehdot- heskään aina tunteneet ehdokkaita, joita he äänestivät. tamaan ne papit, jotka he parhaan ymmärryksensä ja oman- Vuonna 1974 tämä seikka näyttää vaikuttaneen tulok- tuntonsa mukaan katsovat jumalanpelon, opin ja kyvyn puo- seenkin: yksi edustaja olisi parantanut varamiessijaansa, lesta kelvollisimmiksi - -.30 jos kaikki häntä äänestäneet olisivat osanneet kirjoittaa Lapuan hiippakunnassa, josta valittiin kolme pappis- hänen nimensä oikein36. edustajaa, alueellinen tasapaino toteutui vuoden 1974 Maallikkoedustajien vaalissa oli äänestysohjeita laati- vaalissa paremmin ja tietoisemmin kuin Helsingin vaa- massa myös puolueorganisaatioiden edustajia. Poliitti- lissa. Lähes kaikissa rovastikunnissa pidettiin huolta sii- set puolueet olivat kiinnostuneet uudella tavalla kirkol- tä, että eniten ääniä saaneiden joukossa oli pappeja niin lisista vaaleista, kun seurakuntavaalit oli syksyllä 1970 Etelä-Pohjanmaalta kuin Keski-Suomesta. Sen sijaan toimitettu ensi kertaa suhteellisella vaalitavalla. Sen jäl- näiden kärkiehdokkaiden nimiin vaikuttivat kunkin ro- keen puolueiden keskinäinen kilpailu valta-asemasta vastikunnan herätysliikeasetelmat ja paikalliset tekijät.31 yhteiskunnan eri alueilla heijastui entistä näkyvämmin Oulun hiippakunnassa taas kirjoittamattoman säännön kirkkoonkin.37 Esimerkiksi Keskustapuolueessa lähesty- mukaan pyrittiin neljän pappisedustajan joukkoon saa- vät kirkolliskokousvaalit olivat tammikuussa 1974 esil- maan niin herännäisyyden, evankelisuuden, vanhoillis- lä niin puoluehallituksessa kuin piirijärjestöittäin pi- lestadiolaisuuden kuin Elämän Sanan lestadiolaisuuden detyissä seurakuntavaaliseminaareissa.38 Keskustalaisia eli niin sanotun pappislinjan edustaja.32 maallikkovalitsijoita pyrittiin saamaan puhelimitse tai Kaikkein selvimmin suhteellisen vaalitavan ja enem- neuvottelukokousten avulla kosketuksiin yhteisten eh- mistövaalin väliset erot näkyvät, kun vertaillaan maal- dokkaiden nimeämiseksi.39 Suomen Sosialidemokraat- likkoedustajien vaalia Lapualla ja Helsingissä. Siinä tisen Puolueen (SDP) piirissä vastaava yhteydenpito missä Helsingissä sovellettiin niin 1974 kuin neljä vuot- ei onnistunut, koska valitsijamiesten joukosta ei juu- ta myöhemmin suhteellista vaalitapaa, Lapualla oli mo- ri löytynyt työväestön edustajia. Kristillisten Sosialide- lemmilla kerroilla käytössä enemmistövaali. Vuonna mokraattien Liiton liittosihteerin Pekka Lampisen sa- 1974 Lapuan hiippakunnasta valittujen maallikkoedus- nat olivat kuvaavia: ”Mutta kyllä se on työväen kannalta tajien joukkoa hallitsi suvereenisti yksi alueen vahvoista murheellinen tämä kirkolliskokous. - - Mutta nyt on tätä herätysliikkeistä – evankelisuus. Neljä vuotta myöhem- surkeutta vain siedettävä.”40 Helsingin hiippakunnan va- min herätysliikepohja oli monipuolisempi, mutta tuol- litsijamiesten ammattijakauma tuki synkkää tilanneana- loin lähes koko edustajajoukko tuli hiippakunnan länsi- lyysia: hiippakunnassa, jonka alueella työväestöä oli osasta Etelä-Pohjanmaalta. Ehdokkaista keskusteltaessa paljon ja SDP vahva puolue, valitsijoiden joukossa oli vaalikokouksessa nousi esiin yhtä monta nimeä Etelä- työväestön edustajia vain muutama prosentti. Pohjanmaalta kuin Keski-Suomesta, mutta enemmistö- Seitsenkymmenluvun kirkolliskokousvaaleissa toi- vaalista tuli itä–länsi-ottelu, jossa voiton vei länsi, tar- mivatkin lähinnä keskustan ja kokoomuksen puolue- kemmin sanottuna Etelä-Pohjanmaan keskustalaisten organisaation edustajat. He puolestaan yrittivät saada lista.33 Vaalitulokseen pettynyt Jyväskylän rovastikunta läpi vanhoihin herätysliikkeisiin eli rukoilevaisuuteen, – herännäisyyteen, evankelisuuteen ja lestadiolaisuuteen Seuraavaksi karsintaa oli tapahtunut, kun kustakin seu- lukeutuvia henkilöitä. Kummankin puolueen kirkkopo- rakunnasta oli valittu kirkolliskokousvaaleja varten litiikassa pyrittiin säilyttämään näihin herätysliikkeisiin muutamia valitsijamiehiä. Vähemmistönä olleiden va- kuuluvien äänestäjien luottamus. Keskustassa puolueen semmistolaisten seurakuntapäättäjien oli ollut vaikea naisjärjestö oli erityisen aktiivinen. Sen vaalityössä oli saada edustajiaan valitsijamiesten joukkoon. Maallik- myös selvä sisällöllinen tavoite: kirkolliskokoukseen tuli koedustajien vaalin moninkertainen välillisyys yksi- saada mahdollisimman paljon edustajia, jotka kannatti- puolisti kirkolliskokouksen jäsenten puoluejakaumaa. vat pappisviran avaamista naisille. Naisjärjestön aktiivi- Mahdollisuus suhteelliseen vaaliin hiippakunnallisessa suus tuotti tulosta, ja kirkolliskokoukseen valittiin useita vaalikokouksessa ei korjannut tilannetta, koska valitsija- puolueessa toimineita naisia.41 Kokoomuksen naisjärjes- joukko oli jo ehtinyt yksipuolistua aiemmissa seurakun- tön piirissä esitettiin kirkolliskokousuudistuksen jälkei- tatason vaaleissa. sinä vuosina aivan samanlaisia tavoitteita.42 Naispap- Helmikuun 1974 jälkeen puolueet kiinnostuivat entis- peuskysymys olikin keskeisimpiä teemoja 1970-luvun tä enemmän omasta suhteellisesta osuudestaan kirkon kirkolliskokousvaaleissa. johtopaikoilla. Kiinnostus näkyi seuraavan syksyn piis- Kirkolliskokousedustajilta kysyttiin puoluekantaa panvaaleissa ja seurakuntavaaleissa. Poliittista jännitys- vuonna 1976. Kaikkiaan 60 prosenttia heistä ilmoittau- tä osoitti, että arkkipiispa Martti Simojoen päätöspuhe tui puoluepoliittisesti sitoutumattomiksi. Sitoutunei- syksyn kirkolliskokouksessa seurakuntavaalien alla sai den joukossa keskusta ja kokoomus pitivät selvää kär- aikaan kitkerän sananvaihdon. Asevelipappien kärkini- kipaikkaa: molempien kannattajakuntaan luki itsensä 15 miin kuulunut Simojoki oli sodanjälkeisinä vuosikym- edustajaa eli noin 14 prosenttia edustajista. Eduskunnan meninä pyrkinyt määrätietoisesti rakentamaan yhteyk- suurimman puolueen, SDP:n, kannattajana piti itseään siä työväestöön. Tälläkin kertaa hän painotti, että myös vain kolme edustajaa. Toiseksi suurimman puolueen, työväenliikkeen edustajia tuli saada mukaan seurakun- Suomen Kansan Demokraattisen Liiton, kannatta- nan luottamustehtäviin. Simojoki halusi toiminnallaan jat puuttuivat tyystin.43 Vuoteen 1973 verrattuna tilan- varjella eri kansalaisryhmien keskinäistä yhteyttä, mutta ne oli muuttunut todella selvästi. Tuolloin lähes puolet, ei-sosialististen puolueiden lehdistössä hänen sanansa 45 prosenttia, edustajista oli lukeutunut kokoomukseen. tulkittiin – kuten joskus aiemminkin – suoraksi kanna- Keskustalaisia oli ollut 12 prosenttia ja sosiaalidemo- tukseksi SDP:lle.46 Edelleen vuoden 1978 seurakunta- kraatteja 10 prosenttia.44 Todennäköisesti monet kokoo- vaaleissa poliittisen puolueen pohjalle muodostettujen muksen äänestäjät eivät enää halunneet ilmoittaa puo- valitsijayhdistysten määrä kasvoi voimakkaasti. Jos sopu- luekantaansa 1976, jolloin kirkon ja kirkolliskokouksen vaaleja ei lasketa mukaan, kahdessa kolmesta seurakun- puoluepolitisoituminen oli ajankohtaisempi ja arempi nasta oli tuolloin pelkästään puoluelistoja.47 kysymys kuin viimeisen vanhamuotoisen kirkollisko- Puoluepoliittisten vaaliasetelmien voimistuminen kouksen aikaan. näkyi siinäkin, että puolueiden kirkkopoliittisissa or- Joka tapauksessa kyselyn valossa keskustan ja ko- ganisaatioissa alettiin valmistautua vuoden 1978 kir- koomuksen keskinäiset voimasuhteet olivat tasapai- kolliskokousvaaleihin jo pari vuotta etukäteen.48 Kir- nottuneet, kun taas vasemmistoon lukeutuvien osuus kolliskokousvaaleja edelsivät tasavallan presidentin oli supistunut entisestään. Kirkolliskokousuudistuk- valitsijamiesvaalit. Toisiaan lähentyneet keskusta ja ko- sen suunnittelun yhteydessä esillä ollut edustuksellisuu- koomus olivat yhteisrintamassa Urho Kekkosen takana, den periaate ei vasemmiston osalta toteutunut. Syyt oli- ja yhteistyö jatkui kirkolliskokousvaaleissa. Puolueiden vat paljolti seurakuntatason tapahtumissa. Sosialististen kirkkopoliittiset valmisteluelimet asettivat tavoitteek- puolueiden kannattajat osallistuivat seurakunnan toi- seen vaikuttaa jo maallikkoedustajien valitsijamiesten mintaan ja päätöksentekoon keskimääräistä harvemmin, valintaan seurakunnissa. Omaan puolueeseen lukeutu- ja myös vuoden 1970 seurakuntavaaleissa vasemmistolai- vat maallikkovalitsijat kutsuttiin ennen vaalia kokouk- siksi luettujen valitsijayhdistysten menestys oli ollut sel- siin, joissa sovittiin vaalitaktiikasta ja jaettiin äänestys- västi heikompaa kuin vuoden 1968 kunnallisvaaleissa45. ohjeet.49 – Kirjeissään valitsijamiehille niin keskustan kuin ko- laskettiin näin ollen kuuluvaksi lähes neljä viidestä koomuksen kirkkopoliittisten elinten edustajat kehotti- maallikkoedustajasta. Ruotsalaiselle kansanpuolueelle vat pitämään huolta oman puolueen suhteellisesta osuu- (RKP) laskettiin Porvoon hiippakunnan viisi maallik- desta. Kun puolueissa tiedettiin, että moni valitsijamies koedustajapaikkaa, Suomen Kristilliselle Liitolle sama- vastusti kirkollisten henkilövalintojen puoluepolitisoi- ten viisi paikkaa ja SDP:lle kolme edustajaa. Porvarilli- tumista, vaalityötä oli perusteltava toisten puolueiden sella puolella esitetyt uhkakuvat vasemmiston noususta uhalla. Keskustassa muistutettiin – aiemman kyselytut- olivat jälleen osoittautuneet perusteettomiksi. Lopulta kimuksen valossa tosin vailla selviä perusteita – puolu- 64 maallikkoedustajasta jäi jäljelle yksi, jolle keskustas- een heikosta edustuksesta kirkon ylimmissä hallinto- sa ja kokoomuksessa ei onnistuttu löytämään kotipuolu- elimissä. Kokoomuksessa taas oli esillä vasemmiston etta ja jonka nimen kohdalle merkittiin ”sitoutumaton”.56 vaara, jolle sosiaalidemokraattien kolmen edustajan Tällä kertaa tiedot poliittisesta taustatyöstä levisivät osuus edellisessä kirkolliskokouksessa antoi yhtä lail- myös julkisuuteen.57 Kotimaa vertasi pääkirjoitukses- la varsin rajallisesti tukea.50 SDP:n piirissä esitetyt vaa- saan tilannetta happamasti ja osuvasti poroerotukseen, timukset kirkon aseman voimakkaasta muuttamisesta ”jossa puoluepaliskunnat merkitsevät omiaan ja kaik- olivat 1970-luvun loppupuolella laantuneet, ja puolu- ki yhdessä huolehtivat siitä, ettei kukaan jää erottelun eessa oli alettu etsiä uusia yhteyksiä kirkkoon.51 Alkanut ulkopuolelle”.58 Kun edellisellä nelivuotiskaudella 60 suunnanmuutos ei kuitenkaan estänyt keskustaa ja ko- prosenttia kirkolliskokousedustajista oli määritellyt it- koomusta vetoamasta vasemmistoradikalismin vuosien sensä sitoutumattomiksi, nyt niillekin, jotka ehkä itse aikaisiin uhkakuviin. olisivat pitäneet itseään sitoutumattomina, löydettiin Kokoomuksen kirkkopoliittisen työryhmän puheen- puoluetoimistoissa puoluekanta. Kirkon puoluepoli- johtaja oli kirkon sopimusvaltuuskunnan toimiston- tisoitumisesta puhuttiin vaalien jälkeen runsaasti, ja johtaja Jouni Veinio. Lisäksi työryhmään kuului toinen piispakunnastakin kuului puheenvuoroja sitä vastaan.59 sopimusvaltuuskunnan virkamies Sakari Karjalainen, Puolueiden kiinnostus uusimuotoisen kirkollisko- jonka vastuualueena työryhmässä oli erityisesti vaalityö kouksen edustajavaaleja kohtaan oli ollut selvää jo 1974, kirkolliskokousvaaleissa.52 Kirkon sopimusvaltuuskun- mutta 1978 se kohosi huippuunsa – vuosia myöhem- nan tehtävänä oli edustaa kirkkoa työnantajana. Se oli min kuin esimerkiksi kouluneuvostoissa tai korkea- kirkolliskokouksen valitsema elin, jonka tuli vastata toi- koulupolitiikassa. Puolueiden osallistuminen kirkolli- minnastaan kirkolliskokoukselle ja jättää toimintakerto- siin vaaleihin olikin osa jonkinlaista politisoitumisen muksensa sen hyväksyttäväksi. Osallistuessaan kokoo- toista aaltoa, joka näkyi myös ammattiyhdistysliikkees- muksen nimissä ehdokkaiden etsimiseen ja vaalityöhön sä. Vuonna 1978 tuo aalto oli korkeimmillaan mutta sa- kirkolliskokousvaaleissa sopimusvaltuuskunnan virka- malla jo kääntymässä laskuun.60 Lisäksi on huomattava, miehet olivat siis välillisesti vaikuttamassa omien esi- että pappisedustajien vaalissa poliittiset puolueet eivät miestensä valintaan. saaneet lainkaan sellaista asemaa kuin maallikkoedus- Kokoomuksen kirkkopoliittisen työryhmän pää- tajia valittaessa. Puolueiden vaikutus ei myöskään juuri huomio kohdistui vuoden 1978 vaalityössä Helsingin näkynyt vaalien jälkeisessä kirkolliskokoustyöskentelys- hiippakuntaan.53 Maallikkoedustajien vaalissa hiippa- sä: vaikka puolueiden kirkkopoliittiset elimet kutsuivat kunta olikin Tampereen ja Turun ohella puolueen vah- kirkolliskokousedustajia koolle, nimesivät yhdyshenki- voja alueita. Keskustan tärkeimpiä tukialueita olivat löitä tai kaavailivat kirkolliskokousaloitteita, kirkollisko- Lapuan, Oulun ja Turun hiippakunnat eli vahvat herä- koukseen ei syntynyt kiinteitä, selvärajaisia tai vaikutus- tysliikealueet.54 Kaikkiaan keskusta ja kokoomus me- valtaisia – saati ryhmäkuria käyttäviä – puolueryhmiä.61 nestyivät maallikkoedustajien vaalissa erittäin hyvin. Siten työskentely erosi olennaisesti eduskunnasta.62 Valituista maallikkoedustajista tunnistettiin keskusta- Kirkolliskokousedustajien poliittinen jakauma poik- laisiksi 26 henkilöä eli 40 prosenttia.55 Vastaavasti ko- kesi valtakunnanpoliittisista asetelmista ja siten myös koomuksessa luettiin oman puolueen kannattajiksi 24 kirkon koko jäsenistön puoluejakaumasta. Tilanne vai- maallikkoedustajaa. Kokoomukseen tai keskustaan kutti kirkolliskokouksen sisäiseen ryhmätoimintaan. – Esimerkiksi kokoomuksen paitsioasema valtakunnan- politiikassa oli omiaan hillitsemään kokoomuslais- Edustajiksi kokeneita virkamiehiä ten yhteistyötä kirkolliskokouksessa, vaikka puolueen Viralliset edustajat toivat kirkolliskokoukseen pysyvyyt- kannattajia oli kirkon päättäjien joukossa suhteellises- tä. Erityisesti virkansa puolesta edustajina olleet piispat ti paljon63. Sosiaalidemokraattisessa työväenliikkees- ja kenttäpiispa olivat kokeneita kirkolliskokousedustajia. sä toimivat kirkolliskokousedustajat puolestaan koki- Vuonna 1974 seitsemällä piispalla kahdeksasta oli me- vat edustavansa monissa asioissa pientä vähemmistöä, neillään neljäs tai useampi edustajakausi. Myöhemmin vaikka kirkon jäsenistössä olikin huomattava joukko sa- valituilla uusilla piispoilla oli niin ikään yleensä vankka maan aatteelliseen perintöön nojaavia.64 kokemus kirkolliskokoustyöskentelystä. Kokemus nä- Uusimuotoisen kirkolliskokouksen vaalitapa herätti kyi myös piispojen keski-iässä, joka keväällä 1974 oli 60 tuoreeltaan arvostelua epädemokraattisuudesta ja avoi- vuotta. Pian sen jälkeen kaksi piispaa jäi kuitenkin eläk- muuden puutteesta.65 Tampereen hiippakuntakokous keelle ja sai 1930-luvun alussa syntyneet seuraajat. Pap- ehdotti keväällä 1978, että kirkolliskokouksen edusta- pisedustajien keski-ikä oli uusimuotoisen kirkollisko- jaehdokkaat nimettäisiin ennalta. Samassa yhteydessä kouksen alkaessa huomattavasti alhaisempi, 48 vuotta. Helsingin hiippakunnan uusi maallikkoedustaja, apu- Nuorin oli 33-vuotias Uudenkaarlepyyn Kristliga Folk- laisprofessori Seikko Eskola jätti aloitteen, että luovut- högskolanin rehtori Gustav Björkstrand, vanhin taas taisiin myös valitsijamiesjärjestelmästä. Sen sijaan seu- 60-vuotias Kuopion tuomiorovasti Samuli Aaltonen, rakunta- ja kirkkoneuvostojen jäsenet voisivat valita joka kuoli vielä saman nelivuotiskauden aikana. hiippakuntansa maallikkoedustajat suoraan – mielui- Maallikkoedustajien keski-ikä oli vaalikauden al- ten postiäänestyksenä.66 Maarian kirkkoherra, evanke- kaessa hieman yli 50 vuotta.70 Seurakuntien luotta- lisuuteen lukeutunut Eero Parvio vastusti aloitetta muun mushenkilöiden keski-ikä oli kirkolliskokousvaalien muassa siitä syystä, että hänen mielestään kirkollinen aikaan suunnilleen samaa tasoa, joten valittujen edus- vaali ei koskaan ollut vain pelkkä tekninen vaalitoimi- tajien ja valitsijoiden välillä ei ollut tältä osin havaitta- tus vaan hengellinen tapahtuma: ”On arvokasta se, että vissa eroa.71 Oulun hiippakunnan maallikkoedustajien yleisillä kansanvaaleilla valitut paikallisseurakuntien joukosta löytyivät niin 29-vuotias vanhoillislestadiolai- hallintoelimet vastuullisesti valtuuttavat keskuudes- nen opettaja Erkki Piri kuin evankelisuuteen lukeutu- taan määrätyt henkilöt keskustelemaan ehdokkaista ja nut 80-vuotias maanviljelysneuvos Viljami Kalliokos- suorittamaan valinnan.”67 Puolustaessaan näillä sanoil- ki. Uusia edustajia oli kolmannes, ja myös edustajien la vaalitapaa Parvio tosin tuli tahtomattaan osoittaneek- keski-ikä laski hieman edellisvuoden kirkolliskokouk- si sen monimutkaisuuden. seen verrattuna72. Vuoden 1974 kirkolliskokousvaaleis- Seuraavan kerran ehdokasasetteluun ja vaaliliittoihin sa ei kuitenkaan nähty samanlaista nuorennusleikkaus- palattiin 1981 Eskolan ja toisen Helsingin hiippakunnan ta ja suurten ikäluokkien nousua kuin 1970-luvun alussa edustajan, Helsingin kauppakorkeakoulun julkisoikeu- oli koettu eduskuntavaaleissa. Tähän seikkaan vaikut- den professorin Jaakko Voipion aloitteiden pohjalta.68 ti osaltaan maallikkoedustajien vaalin välillisyys: vielä Kirkolliskokous ei lähtenyt tuossa vaiheessa toteutta- vuoden 1970 seurakuntavaaleissa valituilta päättäjiltä oli maan vaaliliittoja vaan siirsi asian osaksi laajempaa vaa- edellytetty vähintään 25 vuoden ikää, joten 1974 nuorim- liuudistusta. Marraskuussa 1981 – vaalivalmistelujen ol- matkin maallikkoedustajien valitsijamiehet olivat jo lä- lessa hiippakunnissa jo käynnissä – kirkolliskokoukselta hes 30-vuotiaita. lähti kuitenkin ohjeistus, joka mahdollisti ehdokkaiden Piispojen tavoin myös korkeimpien oikeusistuinten esittämisen etukäteen maallikkoedustajien vaalissa. Sa- valitsemat edustajat toivat kokoukseen pysyvyyttä. Kor- malla jokainen maallikkovalitsija saisi luettelon kaikis- keimman oikeuden valitsemana edustajana oli oikeus- ta hiippakuntansa valitsijamiehistä.69 Toiveet avoimuu- neuvos Johannes Leivonen. Häntä kohtaan tunnettua den ja ennakkovalmistelujen lisäämisestä toteutuivat luottamusta osoitti, että hän olisi päässyt kirkollisko- osittain. koukseen myös toista reittiä: Helsingin hiippakunnan valitsijamiehet antoivat hänelle maallikkoedustajien – vaalissa kaikkein suurimman äänimäärän. Korkeimman tapaamiset tuon yhdenkin päivän aikana tarjosivat kir- hallinto-oikeuden valitsemina edustajina toimivat puo- kon edustajille tärkeän kanavan valtiovallan suuntaan. lestaan hallintoneuvos Seppo Ojala ja hänen jälkeensä Joskus jonkin opetusministeriötä olennaisesti kosketta- hallintoneuvos Pekka Kurvinen. van asian käsittely oli myös mahdollista ajoittaa niihin Kirkon keskushallinnon uudistuksessa hovioikeuk- tunteihin, jolloin ministeri oli paikalla. sien ja oikeustieteellisen tiedekunnan valitsemat edus- Vuonna 1974 hiippakunnittain valituista pappisedus- tajat oli jätetty pois kirkolliskokouksen kokoonpanos- tajista peräti runsaalla viidenneksellä oli meneillään vä- ta.73 Vaikka vuoden 1971 ylimääräinen kirkolliskokous hintään neljäs edustajakausi.75 Suurin osa pappisedusta- oli päättänyt säilyttää korkeimpien oikeusistuinten valit- jista oli toista tai kolmatta kauttaan kirkolliskokouksessa, semat edustajat, kirkkolain takaama oikeusoppineiden eikä puolet hiippakunnista lähettänyt Turkuun yhtään edustus kapeni uudistuksen myötä huomattavasti. Siten uutta pappisedustajaa. Hiippakunnista valitut maallik- uudistus korosti kahden jäljelle jääneen edustajan ase- koedustajat sen sijaan olivat selvästi pappisedustajia ko- maa ja vastuuta. Toisaalta kirkolliskokouksen maallik- kemattomampia. Maallikkoedustajat, joilla oli yleisesti kovalitsijat halusivat uudessakin tilanteessa 1974 turvata tunnettu herätysliiketausta, olivat keskimääräistä koke- oikeudellisen asiantuntemuksen, mitä kuvasti Helsin- neempia. Herätysliikkeeseen lukeutuvat äänestäjät tar- gin hiippakunnan vaalitulos. Oikeustieteellisen tiede- josivat oman liikkeensä edustajille tavallista vakaam- kunnan edustajan puuttumisen korvasi se, että Porvoon man kannatuspohjan. hiippakunnasta valittiin maallikkoedustajaksi Åbo Aka- Vielä herätysliiketaustaakin selvemmin sukupuo- demin yksityisoikeuden professori Lars Erik Taxell. Sa- li erotteli kokeneita ja uusia edustajia. Vuoden 1970 man hiippakunnan toinen maallikkoedustaja, tuomio- eduskuntavaaleissa naisten osuus valituista oli ensi ker- kapitulin lainoppinut asessori Gunnar Träskman taas toi taa ylittänyt 20 prosentin rajan.76 Naisedustajien mää- kirkolliskokoukseen kirkon hallinnon ja lainsäädännön rä kasvoi 1970-luvun alkupuolella myös kirkolliskoko- tuntemusta. Myös pappisedustajaksi valittu Hämeenlin- uksessa, mikä tarkoitti samalla, että mukana oli paljon nan kirkkoherra Olli Heilimo oli arvostettu kirkkolain ensimmäisen kauden edustajia. Itse asiassa 1974 valitut tuntija. Kun vielä kirkolliskokoukseen tuli muutamia maallikkomiehet eivät kokemukseltaan eronneet kovin lakimiehiä eri hiippakunnista, oikeudellinen asiantun- merkittävästi papistosta. Sen sijaan naisedustajista lähes temus ei päässyt romahtamaan sillä tavalla kuin etukä- kaksi kolmannesta oli kirkolliskokouksessa ensimmäis- teen oli pelätty. Vuonna 1978 alkaneella nelivuotiskau- tä kauttaan. Kirkolliskokouksen jäsenten vaihtuvuus della tätä asiantuntemusta edusti Taxellin, Träskmanin oli 1974 pitkälti uusien naisedustajien varassa. Viimei- ja Heilimon ohella näkyvästi Jaakko Voipio. sen vanhamuotoisen ja ensimmäisen uusimuotoisen Kokeneiden virallisten edustajien joukossa valtioneu- kirkolliskokouksen vaalit olivat ajallisesti lähellä toisi- voston määräämät edustajat muodostivat poikkeuksen aan, mikä osaltaan selittää vähäistä vaihtuvuutta. Sen si- ja vaihtuivat tiuhaan vuosina 1974–1981 – istuihan tuo- jaan neljä vuotta myöhemmin hiippakunnittain valittu- na aikana monia lyhytikäisiä hallituksia. Edustajana oli jen pappis- ja maallikkoedustajien joukossa jo hieman poikkeuksetta ministeri opetusministeriöstä. Hän oli yli puolet oli uusia. paikalla istuntokauden aikana yleensä vain yhtenä päi- Vuonna 1974 kirkolliskokoukseen valittiin 20 naista. vänä, jolloin hän järjesti kirkolliskokousedustajille kah- Heidän osuutensa maallikkoedustajista oli yli kaksin- vitilaisuuden. Monilla istuntokausilla ministerille ei kertainen verrattuna edellisen vuoden kirkolliskokouk- ollut määrätty lainkaan varamiestä tai jos olikin, vara- seen ja kymmenen prosenttiyksikköä korkeampi kuin edustajakaan ei ollut läsnä kuin erityistapauksissa. Uusi- naisten osuus 1972 valitussa eduskunnassa. Tämä huima muotoisen kirkolliskokouksen alkuvaiheessa opetusmi- nousu ei enää jatkunut vuoden 1978 kirkolliskokousvaa- nisteri Ulf Sundqvist linjasi, ettei valtiovalta halunnut leissa, joissa naisedustajien määrä kasvoi vain yhdellä. puuttua kirkon sisäisiin asioihin74. Vaikka valtioneuvos- Vaalitulokseen heijastui se, etteivät naispappeuskysymys ton määräämät edustajat eivät käytännössä juuri osal- ja lehtorinviran kehittäminen olleet tuolloin kirkollisko- listuneet kirkolliskokouksen työskentelyyn, epäviralliset kouksen asialistalla. Naisedustajien määrän vaihteluil- – 100 % 100 K : Kirkolliskokouksen jäsenten edustajakokemus : 80 % Kuinka mones kausi kirkolliskokousedustajilla oli meneillään eri ryhmissä? 80 4. tai useampi Ylimääräisiä kirkolliskokouksia, 60 joissa istuivat edelliseen varsinaiseen 3. 4. tai useampi kirkolliskokoukseen valitut edustajat, 60 2. ei ole kuviossa laskettu erillisiksi 3. 40 1. edustajakausiksi. 2. 40 1. 20 Kirkolliskokouksen pappisedustajat olivat valtaosin johtavaa seurakuntapapistoa. Vuonna 1974 valituista 20 pappisedustajista selvä enemmistö, kolme neljäsosaa, 0 oli kirkkoherroja – joukossa useita tuomio- ja läänin- Piispat ja Pappis- Maallikko- Maallikko- rovasteja. Kirkkoherrojen joukon ulkopuolelta valittui- 0 kenttäpiispa edustajat edustajat, edustajat, Piispat ja Pappis- Maallikko- miehet Maallikko- naiset hin harvoihin pappisedustajiin kuului arkkihiippakun- kenttäpiispa edustajat edustajat, edustajat, nan pappisedustaja, Helsingin yliopiston kansleri Mikko miehet naiset Juva. Hänestä tuli arkkipiispa 1978 Martti Simojoen jää- le hiippakuntien kesken ei löydy yksiselitteisiä syitä, ja tyä eläkkeelle. Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitu- esimerkiksi herätysliikkeiden vahvoilta alueilta valittiin lin asessorit olivat kirkolliskokousvaalien alla pyytäneet, kirkolliskokoukseen naisia siinä missä muualtakin. Sen ettei heitä äänestettäisi79. He jäivät kuitenkin poikkeuk- sijaan herätysliikkeiden kesken oli eroja. Vuonna 1974 siksi, ja muuten kirkolliskokoukseen tuli huomattavan kirkolliskokoukseen valittiin naisedustajia, joilla oli paljon tuomiokapitulien jäseniä. Keväällä 1974 neljän- yleisesti tunnettu tausta herännäisyydessä tai evankeli- nes pappisedustajista ja noin kuudesosa kaikista kir- suudessa. Naisten osuus herännäismaallikoista oli sama kolliskokouksen jäsenistä kuului johonkin tuomioka- kuin naisten osuus maallikkoedustajista muutenkin. pituliin. Hiippakuntatason näkökulmalla oli siten hyvät Myös evankelisilla naisedustajilla oli näkyviä tehtäviä mahdollisuudet päästä esille kirkolliskokouksessa. Toi- herätysliikkeessään: Alma Saari oli Karstulan evankeli- saalta kirkolliskokouksesta tuli tällä tavoin pitkälti pääl- sen kansanopiston apulaisrehtori, ja laihialainen kansa- lekkäinen piispainkokouksen kanssa, eräänlainen laa- koulunopettaja Aili Rajamäki toimi maallikkopuhuja- jennettu piispainkokous, jonka vallan ytimessä olivat na77. Vanhoillislestadiolaiset valitsijat antoivat äänensä piispat ja tuomiokapituleihin kuuluva johtava papisto. liikkeen johtohenkilöille ja saarnaajille. Näissä tehtävis- Piispojen ja pappisedustajien ohella 1974 maallikko- sä oli pelkästään miehiä. edustajissa oli kolme teologia, joten teologien osuus Vuonna 1974 valituille kirkolliskokousedustajille teh- kirkolliskokousedustajista oli hieman yli 40 prosent- dyn kyselytutkimuksen mukaan hieman alle puolella, tia. Tämä joukko oli myös kouluttautunut tavallis- 48 edustajalla, oli herätysliiketausta. Osuudeltaan suu- ta pidemmälle. Pappisedustajista 41 prosentilla oli yli- rin oli herännäisyys, johon kertoi kuuluvansa 20 edus- opistollinen jatkotutkinto. Erityisen koulutettuja olivat tajaa. Evankelisuuteen lukeutui 14 ja lestadiolaisuuden Helsingin ”yliopistohiippakunnan” pappisedusta- eri suuntauksiin yhdeksän edustajaa.78 Herätysliikkei- jat. Kokonaisuudessaan hieman yli puolella kirkollis- den alueellinen jakauma näkyi kirkolliskokouksen ko- kokouksen teologeista ja yli viidenneksellä kaikista kir- koonpanossa selvästi. Lapuan hiippakunnassa herätys- kolliskokousedustajista oli teologinen jatkotutkinto. Li- liiketausta oli lähes jokaisella edustajalla, ja enemmistö säksi kirkolliskokouksessa istui neljä teologian kunnia- lukeutui evankelisuuteen. Kuopion hiippakunnan maal- tohtoria. likkoedustajissa taas herännäisyydellä oli erittäin vahva Uusimuotoisen kirkolliskokouksen alkaessa teologi- edustus. Oulun edustajistossa lestadiolaisuuden suun- sen tiedekunnan edustaja oli jätetty pois virallisten edus- taukset olivat vahvimpia herätysliikkeitä, ja Mikkelissä tajien joukosta, mutta kirkolliskokouksessa oli edelleen näkyi viidennen herätysliikkeen vaikutus. neljä entistä teologian professoria tai apulaisprofessoria. – Toisen nelivuotiskauden alkaessa yliopistoteologien ekonomista rakennetta. Johtavassa asemassa toimivi- osuus vahvistui entisestään Porvoon hiippakunnan pap- en ja viranhaltijoiden asema korostui kirkolliskokouk- pisedustajien myötä: edustajana aloittanut Fredric Cleve sessa, kun taas työväestö, johon kuului lähes viidennes oli Åbo Akademin systemaattisen teologian apulaispro- seurakuntien luottamuselinten jäsenistä, jäi 1974 kir- fessori, kun taas Gustav Björkstrand oli siirtynyt hoita- kolliskokouksen ulkopuolelle83. Myös yksityisten palve- maan kirkkohistorian professuuria. Kun vielä Helsingin lualojen toimihenkilöitä oli kirkolliskokouksessa vain yliopiston ekumeniikan professori Kalevi Toiviainen vähän, vaikka nämä alat olivat kasvaneet voimakkaas- siirtyi samanaikaisesti Mikkelin hiippakunnan piispak- ti sodanjälkeisinä vuosikymmeninä.84 Helsingin hiippa- si, oli teologisen tiedekunnan edustajan jättämä aukko kunnan valitsijamiesten ammattijakauma osoittaa, että korvautunut muilla henkilövalinnoilla, kuten oli käynyt sosioekonominen kapeutuminen tapahtui suurimmak- pitkälti myös oikeusoppineiden edustuksen osalta. si osaksi jo seurakunnissa valittaessa maallikkoedusta- Vuosina 1974 ja 1978 hiippakunnittain valituista maal- jien valitsijamiehiä: kunkin seurakunnan harvat valitsi- likkoedustajista selvästi yli neljännes työskenteli titte- jamiespaikat päätyivät hyvin usein johtavassa asemassa linsä perusteella opetusalalla. Vuonna 1978 työnsä aloit- oleville ja virkamiehille. Työväestön puuttuminen ja taneessa kirkolliskokouksessa oli myös kahdeksan in- osin siihen liittyvä poliittisen vasemmiston kannatta- sinööriä tai diplomi-insinööriä, kun taas kymmenen jien harvalukuisuus osoittivat, ettei edustuksellisuuden edustajaa työskenteli maa- ja metsätalouteen liittyvis- periaate kaikilta osin toteutunut. sä tehtävissä. Yhteensä nämä kolme alaa kattoivat yli Kirkolliskokouksen satavuotisen historian aikana puolet maallikkoedustajista. Julkisen sektorin korkea kirkolliskokousuudistukseen mennessä kirkollinen osuus sekä suhteessa suuri ylempien toimihenkilöiden ja valtiollinen päätöksenteko olivat eriytyneet toisis- ja maanviljelijöiden edustus olivat samaan aikaan tyypil- taan. Vuonna 1898 peräti kolme neljästä kirkollisko- lisiä piirteitä myös eduskunnassa80. Opettajien ja maan- kousedustajasta oli istunut säätyvaltiopäivillä, mutta viljelijöiden osuus oli varsinkin aiempina vuosikym- eduskuntauudistuksen myötä kirkolliskokouksen yhte- meninä ollut kansanedustajien keskuudessa korkea.81 ys valtiopäiviin oli heikentynyt ratkaisevasti. Vielä toi- Kirkolliskokouksen maallikkoedustajissa näkyivät edel- sen maailmansodan jälkeen kymmenesosalla kirkollis- leen erityisen selvästi nämä kaksi ammattiryhmää, joi- kokousedustajista oli kansanedustajakokemusta, mutta den edustajia oli runsaasti mukana paikallistasolla niin 1970-luvun alussa tällaiset kytkökset eduskuntatyöhön seurakuntien kuin kuntien päätöksenteossa. Opetusala hävisivät lähes täysin.85 Myöskään vuonna 1974 kirkol- korostui erityisesti naisedustajien ammattinimikkeissä, liskokoukseen ei valittu yhtään istuvaa kansanedustajaa. kuten oli näkynyt aiemmissakin kirkolliskokouksissa82. Sen sijaan kirkolliskokoukseen tuli neljä entistä kansan- Ensimmäisissä uusimuotoisissa kirkolliskokouksissa edustajaa, jotka olivat edustaneet politiikassa keskiryh- oli pappien ja kirkon lakimiesten ohella jonkin verran miä. Poliittisten puolueiden aktivoituminen kirkollis- muitakin kokonaiskirkon, seurakuntien ja kristillisten kokousvaaleissa edisti todennäköisesti tämän joukon järjestöjen työntekijöitä. Vuonna 1974 maallikkoedus- kasvua. Kokenein entisistä kansanedustajista oli maan- tajien joukosta löytyivät diakoniatyöntekijä, kanttori ja viljelysneuvos Viljami Kalliokoski Halsualta. Maalais- suntio. Kirkolliskokouksessa oli myös kuntien johtavia liiton entinen puheenjohtaja ja moninkertainen maa- viranhaltijoita: 1974 alkaneella nelivuotiskaudella kak- talousministeri oli istunut 41 valtiopäivillä 1920-luvulta si edustajaa toimi kunnan tai kauppalan johtajana, seu- 1960-luvulle. raavalla vaalikaudella kolme. Vuonna 1978 kirkollisko- Yksi istuva kirkolliskokousedustaja, pankinjohtaja koukseen valittu valtakunnansovittelija Matti Pekkanen Matti Maijala Virroilta, valittiin kansanedustajaksi vuo- taas edusti maan korkeinta työmarkkinapolitiikan tun- den 1975 vaaleissa. Keskustapuolueen listalta valittu temusta. Maijala vei Lapuan tuomiokapitulin tutkittavaksi, oli- Maallikkoedustajien työalat ja -tehtävät vastasivat pit- ko eduskunnan jäsenyys lain mukaan este kirkollisko- kälti heidät valinneiden valitsijamiesten ammattijakau- kousedustajan tehtävälle86. Maijala sai jatkaa kirkollis- maa mutta eivät seurakuntien luottamuselinten sosio- kokouksessa. Hänen kysymyksensä osoitti kuitenkin, – miten epätavalliseksi oli tullut kirkolliskokous- ja val- , tiopäivätyöskentelyn yhdistäminen, joka aikoinaan oli ollut ennemminkin sääntö kuin poikkeus. Kirkollisko- kouksen harvat poliittisesti aktiiviset papit keskittyivät Vastuu opista, toiminnasta Turun arkkihiippakuntaan ja Porvoon hiippakuntaan. ja taloudesta kasvaa Ainakin suomenkielisten hiippakuntien papiston osal- Keväällä 1974 kirkolliskokousedustajien juhlallinen kul- ta voi sanoa, että puoluepoliittinen aktiivisuus ja kirkol- kue siirtyi tuomiokirkosta kokouksen avajaisiin van- liskokouksen jäsenyys eivät kulkeneet käsi kädessä. Pa- haan akatemiataloon. Kun arkkipiispa Simojoki oli pitä- pisto luotti niihin henkilöihin, joita se oli valinnut myös nyt avajaispuheen ja tasavallan presidentille oli lähetetty hiippakunnallisiin ja Suomen kirkon pappisliiton luot- sähke, edustajat jättivät akatemiatalon. Sen juhlasali oli tamustehtäviin. toiminut kirkolliskokouksen kokoontumispaikkana yli Eduskuntauudistus, jonka myötä pappissääty oli seitsemän vuosikymmentä vuodesta 1898. Kauniista ja poistunut valtiopäiviltä, oli jättänyt jälkensä kirkollis- arvokkaasta mutta kaikuvasta ja epäkäytännöllisestä sa- kokouksen koostumukseen paljon nopeammin ja voi- lista siirryttiin Turun kristillisen opiston uusiin tiloihin. makkaammin kuin koululaitoksen hallinnollinen itse- Kyseessä oli kouriintuntuva siirtyminen uuteen aikaan: näistyminen kirkosta, vaikka viimeksi mainittu muutos vaikka kirkolliskokouksella oli entistä enemmän val- oli tapahtunut jo 1860-luvun lopulla. Eroavuuksissa nä- taa, se ei ollut enää harvinainen, odotettu ja pitkään val- kyi piispojen keskuudessa vallinnut kansankirkollinen misteltu kirkon kokoontuminen. Puolen vuoden välein ajattelutapa. Toisen maailmansodan jälkeisinä vuosi- toistuvat istuntokaudet siirsivät sen osaksi kirkon arkea kymmeninä kirkon johto suhtautui varauksella pap- – herännäisopiston voimistelusaliin. pien puoluepoliittiseen toimintaan ja pyrki siihen, et- tei kirkon päätöksenteosta tulisi valtakunnanpoliittisen Juhlasta arkeen, kattokruunuista koripallotelineisiin. taistelun näyttämöä. Sen sijaan yhteyksiä koululaitok- Vuosina – kirkolliskokous istui arvokkaassa akatemia- seen pidettiin kansankirkolle elintärkeinä, minkä vuok- talon juhlasalissa – niin myös kuvassa vuonna . Vuonna kirkolliskokous siirtyi jokavuotiseen, arkiseen työhön Turun kristil- si opettajien laaja edustus kirkolliskokouksessa näyttäy- lisen opiston voimistelusaliin. Kansanvaltaisuuden ihannetta kuvas- tyi ennen kaikkea arvokkaana voimavarana. ti, että piispat oli siirretty eturivistä oman hiippakuntansa edusta- jien joukkoon. Pian he pääsivät palaamaan toiveidensa mukaisesti entisille paikoilleen, mutta keväällä eturivissä istuivat Turun arkkihiippakunnan edustajat apulaisprofessori Hannu Suomalainen (vas.), hallintojohtaja Urpo Rastimo, kotitalousopettaja Maija-Liisa Pohjala, kirkkoherra Eero Parvio ja metsänhoitaja Juhani Linkola. Kuvat: Kirkkohallitus & Kirkolliskokouksen kuvakokoelma / Arvo Salminen. , On huomattava, että samaan tapaan eduskunnan tushankkeita, kuten raamatunkäännöstyön, suomenkie- työskentely arkipäiväistyi 1970-luvulla.87 Muutos ilmeni lisen virsikirjan uudistamisen ja kirkollisten toimitusten kirkolliskokouksessa myös siten, että kulkueessa nähty kirjan valmistelun. Alkanut mittava liturginen uudistus- piispojen yhteinen rintama hajosi istuntosaliin tultaessa. työ nojautui jumalanpalveluskeskeisyyden periaattee- Piispat olivat aiemmin istuneet eturivissä, mutta kirk- seen.93 Vuosina 1974–1981 suuret uudistukset olivat ko- kohallituksen esittämän uuden työjärjestyksen mukaan miteoiden käsissä, ja kirkolliskokouksen tehtävänä oli he kuuluivat oman hiippakuntansa edustajien jouk- lähinnä ottaa kantaa komiteoiden välimietintöihin. Tur- koon.88 Ratkaisussa voi havaita aikakaudelle tyypillisiä kuun kokoontuneiden edustajien päähuomio oli yhteis- demokratisoimispyrkimyksiä. Vaikka apostolien aikaan kunnallisissa ja hallinnollisissa kysymyksissä. ulottuvassa kirkolliskokousten historiassa oli Pohjolas- Käsikirjavaliokunta kärsi tänä aikana välillä suoras- sa alkanut uusi vaihe, yhdessä suhteessa kirkolliskokous taan asiapulasta. Sen puheenjohtaja, piispa Alaja mietti palasi Jeesuksen ensimmäisten seuraajien kiistakysy- jopa, kuuluiko hänen valiokuntansa ollenkaan pysyvien myksiin: piispojen siirron johdosta uusimuotoinen kir- valiokuntien joukkoon. Pohdiskelun johdosta valiokun- kolliskokous alkoi keskustelulla istumajärjestyksestä. nan tehtävää laajennettiin, jotta sinne saatiin lähetetyk- Mikkelin piispa Osmo Alaja lähetti ”kaipaavan ter- si myös sellaisia asioita, jotka jollakin tavalla sivusivat vehdyksensä” piispaystävilleen Lapuan Eero Lehtiselle kirkollisia kirjoja.94 Hyvällä tahdolla tällaiseksi asiako- ja Kuopion Olavi Karekselle, joista oli joutunut eroon. konaisuudeksi tulkittiin esimerkiksi kirkkomuusikon Alaja piti aiheettomana pelkona, että piispojen eturivi virkojen uudelleenjärjestely; olivathan nämä viranhalti- olisi äänestyksissä – jotka toimitettiin useimmiten sei- jat työssään tiiviisti tekemisissä kirkkokäsikirjan ja vir- somaan nousten – mallina muille edustajille: ”Äänes- sikirjan kanssa. Valiokunta sai kyllä jonkin verran suo- tyksessä en ole koskaan katsellut taakseni eikä minulla raan omaakin alaansa koskevia tehtäviä – esimerkiksi, ole mitään taustapeiliä käytössäni.” Päinvastoin hän ar- kun kirkolliskokous aloitti ruotsinkielisen virsikirjan veli hiippakuntansa edustajien olevan kiusaantuneem- uudistustyön ja hyväksyi uskontunnustusten uudet sa- pia nyt, kun piispa oli heidän joukossaan ”kaitsijana”. namuodot. Alajan kysymys ei kuitenkaan liittynyt ainoastaan piis- Toinen kirkolliskokoukselle perinteisesti kuulunut pojen ulkoiseen vaikutusvaltaan äänestyksissä. Hänen tehtävä oli tehdä ehdotuksia kirkkolain säätämisestä, mukaansa istumajärjestyskin saattoi heijastaa kirkko- muuttamisesta, selittämisestä tai kumoamisesta.95 Kir- näkemystä.89 Pohjimmiltaan oli kyse siitä, miten kirkol- kollisten kirjojen hyväksymisen tavoin kirkkolakieh- liskokouksen tehtävä ymmärrettiin. dotusten tekeminen edellytti erityistä käsittelyjärjestys- Kirkkolakia muutettaessa uusimuotoisesta kirkollis- tä ja kolmen neljäsosan määräenemmistöä annetuista kokouksesta oli pyritty tekemään elin, joka itse saisi äänistä.96 Kirkkolain muutosehdotukset annettiin hal- päättää kaikista tärkeistä kirkkoa koskevista asioista.90 lituksen esityksinä eduskunnalle, jolla oli oikeus joko Taustalla vaikuttivat demokratisoimista ja hallinnon te- hyväksyä tai hylätä ne. Asian käsittelyyn saivat osallis- hostamista koskeneet paineet, jotka olivat näkyneet laa- tua vain Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuu- jalti yhteiskunnassa ja johtaneet valtiossa esimerkiksi luvat kansanedustajat. Osana kirkon ja valtion keski- pyrkimyksiin vahvistaa eduskunnan asemaa.91 Uudis- näisten suhteiden muokkaamista oli vuosina 1974–1981 tuksessa kirkolliskokous oli saanut vanhojen tehtävien- suunnitteilla laajamittainen uudistushanke, jossa kirk- sä ohelle lähinnä laajennetun piispainkokouksen aiem- kolaki oli tarkoitus jakaa lakiosaan ja kirkon itsensä sää- min hoitamia tehtäviä. Kirkolliskokouksen perinteisenä tämään kirkkojärjestykseen. Uudistuksen myötä myös tehtävänä oli hyväksyä ja määrätä otettavaksi käyttöön kirkkoon kuulumattomien kansanedustajien oli määrä kirkolliset kirjat: raamatunkäännös, katekismus, virsi- päästä mukaan kirkkolain käsittelyyn. Vastaavasti kir- kirja sävelmistöineen, kirkkokäsikirja sekä messusä- kolliskokous voisi aiempaa itsenäisemmin päättää kir- velmistö.92 Näitä asioita valmisteli kirkolliskokoukses- kon sisäisistä asioista. sa käsikirjavaliokunta. Vuoden 1973 kirkolliskokous oli Kirkkolain muutoksia valmisteli useimmiten lakiva- aloittanut monia merkittäviä kirkollisten kirjojen uudis- liokunta, uskoon ja oppiin kiinteästi liittyvissä asioissa – taas siviili- eli sittemmin perustevaliokunta. Vuosien Kirkolliskokouksen tehtävänä säilyi tehdä ehdotuksia 1968, 1971 ja 1973 kirkolliskokoukset olivat uudistaneet hiippakuntien perustamisesta tai muuttamisesta, jolloin voimakkaasti kokonaiskirkon ja seurakuntien hallin- lopullinen päätösvalta oli tasavallan presidentillä.98 En- toa. Siitä huolimatta ja myös sen vuoksi kirkolliskokous simmäisissä uusimuotoisissa kirkolliskokouksissa nou- sai vuosina 1974–1981 asialistalleen lukuisia hallintoa sivat esille paitsi uuden hiippakunnan perustaminen koskevia kirkkolain muutosehdotuksia. Erityisesti hiip- Keski-Suomeen myös Turun arkkihiippakunnan ja Hel- pakuntakokousten aloitteista näkyi, että paikallistasolla singin hiippakunnan jakaminen. Merkittäviä muutoksia löydettiin uudistetuista säännöksistä paljon parannetta- hiippakuntakarttaan ei noina vuosina kuitenkaan piir- vaa. Oppia koskevista kirkkolain muutospyrkimyksistä retty. sai ehdottomasti eniten huomiota kysymys pappisviran Keskustelu hiippakuntarajoista sai huomattavasti vä- avaamisesta naisille. Uudistus ei toteutunut 1970-luvulla, hemmän julkisuutta kuin toinen kirkolliskokouksen mutta sen sijaan toinen merkittävä oppia koskeva kirk- perinteinen tehtävä suhteessa valtiovaltaan: toimittaa kolain muutosehdotus hyväksyttiin 1977. Kirkolliskoko- hallitukselle lausuntoja, esityksiä ja toivomuksia, jot- us esitti pitkän valmistelun jälkeen, että lapsi voisi osal- ka koskivat kirkon suhdetta valtioon tai toisiin uskon- listua ehtoolliselle, kun mukana olisi hänen kristillisestä nollisiin yhdyskuntiin. Samaan kokonaisuuteen sisältyi- kasvatuksestaan vastaava, konfirmoitu kirkon jäsen.97 vät myös kirkollisverotus, kirkon palvelusehdot ja niin Perheenä ehtoollispöytään Lapsia alettiin päästää ehtoolliselle Euroopan luterilaisissa olivat luonnostaan uskovia ja kelvollisia ehtoolliselle, puo- kirkoissa varsinkin -luvulta lähtien. Suomessakin viri- lustivat lapsikommuuniota. Toisaalta myös uudistuksen epäi- si tuolloin keskustelu lapsikommuuniosta, ja uukuniemeläi- lijät tiivistivät rivejään täysistunnossa. Lopulta kirkollisko- nen maanviljelijä Ensio Vanhanen teki asiasta aloitteen vuo- kous seurasi pitkälti piispainkokouksen linjaa ja poisti rip- den kirkolliskokoukselle.I Asian käsittely eteni hitaasti, pikouluehtoollisen.VIII Kirkolliskokouksen perääntymisessä mikä johtui paljolti aloitteen pietistisväritteisestä teologias- saattoi näkyä yleisempi ilmapiirin muutos: jotkin kirkollis- ta ja toisaalta rippikoulun asemaa koskeneesta huolesta.II Lo- kokouksen -luvun alun yleisessä uudistusmielisyydessä pulta vuoden kirkolliskokous antoi kirkkolakikomitealle tekemät linjaukset alkoivat epäilyttää jo muutamaa vuotta tehtäväksi laatia lakitekstin, jonka mukaan kastetut lapset sai- myöhemmin. sivat osallistua ehtoolliselle vanhempiensa tai muiden heidän Kirkolliskokouksen päätöksen jälkeen piispainkokous pe- kristillisestä kasvatuksestaan huolehtivien kanssa. Ehtoolli- rääntyi edelleen antaessaan toimintaohjeita. Se asetti käytän- selle pääsisivät myös ne seurakunnan nuoret, jotka olivat rip- nössä lasten ehtoolliselle viiden vuoden alaikärajan. Lapsen pikoulussa saaneet opetusta ehtoollisen merkityksestä.III saattajat taas rajattiin pelkästään konfirmoituihin perheen- Kirkkolakikomitea oli hyvin kriittinen uudistusta koh- jäseniin – kummeja tai isovanhempia ei mainittu. Lopputu- taan mutta laati tehtävänsä mukaisesti esityksen lakimuu- loksena oli lapsikommuunion sijasta perhe-ehtoollinen.IX Sil- toksiksi. Komitea edellytti, että lasten tuli saada opetusta en- ti päätös oli osa teologista siirtymää, jonka myötä ehtoollinen nen ehtoolliselle osallistumista, ja rajasi siten käytännössä oli muuttumassa itsetutkiskelun paikasta yhä korostetummin alle päiväkerhoikäiset lapset pois ehtoollispöydästä. Ehtool- yhteyden ateriaksi.1X liselle osallistuminen vasta konfirmaation jälkeen säilyi pää- I Björkstrand , –; Hiltunen , , , , . sääntönä.IV Piispainkokous taas korosti lausunnossaan vielä II Björkstrand , . entisestään konfirmaatiota ja esitti, ettei nuorelle annettai- III Hiltunen , , –. IV Kirk.kok. ptk-s. , liite VI , –; Hiltunen , . si mahdollisuutta osallistua rippikoulun aikana itsenäisesti V Kirk.kok. ptk-k. , liite II ; Hiltunen , . ehtoolliselle.V Teologiset epäilykset ja huoli rippikoulun tu- VI Björkstrand , . VII Kirk.kok. ptk-s. , liite VII-B ; Björkstrand , –; Hiltunen , levaisuudesta olivat edelleen suuria.VI –. Kirkolliskokouksen perustevaliokunta oli piispainko- VIII Kirk.kok. kptk-s. , §, §; Björkstrand , ; Hiltunen , –, , . kousta valmiimpi uudistuksiin.VII Erityisesti vanhoillis- IX Björkstrand , , ; Hiltunen , . lestadiolaiset edustajat, joiden käsityksen mukaan lapset X SEK –, –. , sanotut sekalaisasiat.99 Viimeksi mainittuun ryhmään tehtäväksi siirtyi antaa määräyksiä kirkkolain täytän- kuuluivat avioliittoa, valaa ja huoltoapua koskevat asiat töönpanosta.102 sekä kysymykset uskonnonopetuksesta ja koulukasva- Laajennetulta piispainkokoukselta siirtyi kirkol- tuksesta.100 Kirkolliskokouksen tehtävänä oli aiemmin- liskokouksen tehtäväksi myös kirkon toimintaa tuke- kin ollut ottaa kantaa kaikkiin näihin asiaryhmiin, mut- vien toimikuntien asettaminen ja ohjeistaminen.103 ta tehtävää oli kirkolliskokouksen väliaikoina hoitanut Toimikunnat olivat syntyneet erityisesti suunnittele- kiireellisten ja vähemmän tärkeiksi katsottujen kysy- maan ja toteuttamaan uusia työmuotoja. Uudistetussa mysten osalta laajennettu piispainkokous.101 kirkkolaissa vastuu toimikuntien ohjaamisesta jakautui Kahdeksan vuoden aikana kirkolliskokous käsitte- lähinnä kirkolliskokouksen ja kirkkohallituksen kesken. li tavalla tai toisella kaikkia tässä lainkohdassa mainit- Kirkolliskokous määräsi toimikuntien valtuudet ja an- tuja, valtiota koskettavia asioita. Aivan erityisessä ase- toi ohjeita, kun taas kirkkohallitus valvoi toimikuntien massa oli koulujen uskonnonopetus, joka oli vuosina työtä näiden ohjeiden mukaan. Samaten kirkkohallitus 1974–1981 käytännössä yhtäjaksoisesti kirkolliskokouk- valvoi toimikuntien rahankäyttöä ja hallintoa.104 Piis- sen asialistalla. Uskonnonopetuksen kysymyksiä poh- painkokous saattoi tehdä esityksiä ja antaa suosituksia ti varsinkin erikseen asetettu kasvatusasiain valiokun- toimikunnille.105 Toimikuntien suhde kirkon eri kes- ta, kun taas muuten lähinnä perustevaliokunta vastasi kuselimiin herätti kuitenkin jatkuvaa keskustelua, ja uu- kirkolliskokouksen periaatteellisten kannanottojen val- simuotoinen kirkolliskokous asetti lähes ensi töikseen mistelusta. Kasvatusasiain valiokunta laati myös mie- komitean valmistelemaan toimikuntalaitoksen uudista- tinnön kirkon kasvatustoiminnan kokonaisohjelmasta, mista. Toimikuntia koskevia asioita kirkolliskokoukses- merkittävästä kasvatusasiakirjasta, jonka tarkoituksena sa valmisteli toimikuntavaliokunta. oli tarjota ohjeet seurakunnille kaikkien eri ikäryhmien Laajennetun piispainkokouksen tehtävänä oli vielä ol- opetustyön suunnitteluun ja organisointiin. Talousva- lut päättää kirkon suhteista muihin kirkkoyhdyskuntiin liokunnan alaan kuuluneet kirkon palvelusehdot taas ja kirkkojenvälisiin järjestöihin. Tehtäväalue oli ekume- korostuivat uusimuotoisen kirkolliskokouksen ensim- nian voimistumisen myötä muuttunut koko ajan kes- mäisillä vaalikausilla siksi, että kirkossa siirryttiin vuo- keisemmäksi. Hallinnonuudistuksessa se siirtyi kirkol- den 1975 alussa virka- ja työehtosopimusjärjestelmään. liskokoukselle. Kirkolliskokouksen tehtävänä oli lisäksi Uudistunut kirkolliskokous sai hoitaakseen monia asettaa näiden asioiden valmistelua ja käytännön hoita- aiemmin laajennetulle piispainkokoukselle kuuluneita mista varten kirkon ulkomaanasiain toimikunta, jonka tehtäviä. Kirkolliskokouksen tehtäväksi tuli valita mää- puheenjohtajana toimi arkkipiispa.106 Ekumenian vah- räaikaiset, luottamustoimiset kirkkoneuvokset. Näi- vistumisen myötä kirkolliskokous sai myös tehtävän, den kahdeksan henkilön lisäksi kirkkohallituksen täys- joka ei sellaisenaan ollut aiemmin kuulunut millekään istunnon jäseninä olivat arkkipiispa puheenjohtajana, kirkolliselle elimelle. Tuo tehtävä oli yhtenä syynä piis- kaksi piispainkokouksen nimeämää jäsentä sekä mää- pa Alajan huoleen kirkkokäsityksen ja sitä ilmentävän räämättömäksi ajaksi valitut, virassa olevat kirkkoneu- istumajärjestyksen muuttumisesta. Tehtäväkohdan mu- vokset. Kirkkohallitus oli saanut keskushallinnon uu- kaan kirkolliskokouksen tuli ”käsitellä kysymyksiä, jot- distuksen yhteydessä kirkolliskokouksen tavoin lisää ka edellyttävät kirkon uskoa ja oppia koskevia tai niihin valtaa, ja vastapainoksi sen täysistuntoa oli laajennet- pohjautuvia periaatteellisia kannanottoja, sekä ryhtyä tu. Kirkolliskokous vahvisti kirkkohallituksen hallin- toimenpiteisiin niiden johdosta”.107 noiman kirkon keskusrahaston talousarvion ja päätti, Avatessaan kirkolliskokouksen keväällä 1974 arkkipiis- kuinka paljon seurakuntien oli kirkollisveron perus- pa Simojoki kertoi, että hän oli saanut ulkomailta tätä teella vuosittain maksettava kirkon keskusrahastoon. lainkohtaa koskevia tiedusteluja. Niissä kysyttiin, oliko Jälkikäteen kirkolliskokous tarkastutti keskusrahaston Suomen luterilaisessa kirkossa alettu korostaa synodaa- ja muiden kirkkohallituksen hoitamien rahastojen ti- lista hallintomallia piispallisen järjestyksen kustannuk- lit ja hallinnon, vahvisti tilinpäätöksen ja päätti vastuu- sella. Kysyjien mukaan kirkon uskoa ja oppia koskevat vapauden myöntämisestä. Lisäksi kirkolliskokouksen linjaukset kuuluivat piispoille. Simojoki kertoi vakuut- – taneensa kyselijöille, ettei kirkossa ollut ollut tarkoitus luopua perinteisestä synodaalis-episkopaalisesta järjes- tyksestä eli piispojen itsenäisestä asemasta kirkollisko- kouksen rinnalla. Hän lisäsi kuitenkin: ”Tulevaisuudes- sa nähdään, millaiseksi käytäntö muodostuu ja millaisia eteenpäin viittaavia, toistaiseksi kenties vielä piileviä seikkoja suoritettuun lainmuutokseen saattaa kätkey- tyä.”108 Piispojen vallan suhde pappien ja maallikkojen vaikutusmahdollisuuksiin oli vanha keskustelunaihe, joka oli aiheuttanut kiistoja jo esimerkiksi 1600-luvun Ruotsissa.109 Oli kuitenkin oireellista, että uskoa ja oppia koskeva päätösvalta nousi esille heti uusimuotoisen kir- kolliskokouksen aluksi ja vieläpä matalakirkollisten piis- pojen puheenvuoroissa. Sittemmin tuo lainkohta puhut- ti kirkolliskokousta useaan otteeseen. Lainkohta oli peräisin kirkon keskushallinnon uu- distusta luotsanneen Tampereen piispan Erkki Kan- sanahon puheenvuorosta vuoden 1971 ylimääräisessä kirkolliskokouksessa. Kansanahon mukaan kirkon op- pia koskevien asioiden käsittely oli jäänyt kirkollisko- Tampereen piispa Erkki Kansanaho johti - ja -luvun vaih- teessa kirkon keskushallintoa uudistanutta komiteaa. Hänen ehdo- kouksen tehtäväluettelossa puutteelliseksi. Ekumeeni- tuksestaan kirkkolakiin lisättiin erillinen kohta, jonka mukaan kir- nen keskustelu saattoi kuitenkin tuoda tällaisia asioita kolliskokouksen tehtävänä oli käsitellä uskoa ja oppia koskevia kirkolliskokouksen päätettäväksi muutenkin kuin vain periaatteellisia kysymyksiä. Kuva: Kirkkohallitus. kirkollisten kirjojen käsittelyn yhteydessä.110 Mitä ilmei- simmin Kansanaho viittasi Euroopan luterilaisten ja re- kattaisi myös sellaiset sosiaalieettiset kannanotot, jot- formoitujen kesken käytyihin neuvotteluihin, joiden al- ka eivät suoraan koskeneet uskoa ja oppia mutta poh- kuvaiheessa hän oli ollut Suomen luterilaisen kirkon jautuivat niihin.115 Uusimuotoisen kirkolliskokouksen edustajana.111 Hän ehdottikin kirkolliskokouksen teh- alkuun mennessä oli kuitenkin herännyt epäilyksiä. täväluetteloon uutta lainkohtaa: ”- - käsitellä kysymyk- Lainkohdan hyväksymiseen ratkaisevasti vaikuttanut siä, jotka edellyttävät kirkon uskoa ja oppia koskevia pe- arkkipiispakin tunnusti, että lakitekstiin saattoi kätkey- riaatteellisia kannanottoja, sekä ryhtyä toimenpiteisiin tyä ”piileviä seikkoja”. Esillä oli ennen kaikkea kysymys niiden johdosta”.112 Arkkipiispa Simojoki ilmaisi olevan- kirkolliskokouksen ja piispainkokouksen keskinäisestä sa varauksettoman iloinen Kansanahon ehdotuksesta. tehtävänjaosta, mutta lainkohtaan liittyi muitakin on- Hän puolusti sitä niin vakuuttavasti, että äänestyksessä gelmia. Kansanahon ehdotus sai yksimielisen tuen.113 Kaikissa vaiheissa lainkohdan nopean valmistelun ai- Vuoden 1971 ylimääräisessä kirkolliskokouksessa oli kana säännöksestä oli pyritty saamaan mahdollisimman laajojen hallinnon uudistushankkeiden käsittelyä var- lavea, jotta kirkolliskokouksella olisi sen myötä lain ta- ten peräti kaksi valiokuntaa, kirkon hallintovaliokunta kaama selkänoja ottaa kantaa kattavasti uskoa ja oppia ja seurakunnan hallintovaliokunta. Ensin mainittu val- koskeviin asioihin.116 Ongelmana oli, että samalla tämä misteli loppuun keskushallinnon uudistuksen. Valio- kohta määrättiin kolmen neljäsosan määräenemmistö- kunta teki Kansanahon ehdottamaan lainkohtaan vain säännöksen piiriin.117 Näin määräenemmistösäännök- pienen lisäyksen: tarkoitettiin kysymyksiä, jotka edellyt- sen soveltamisalasta tuli laaja ja epämääräinen.118 Vuo- tivät ”kirkon uskoa ja oppia koskevia tai niihin pohjau- den 1971 ylimääräisessä kirkolliskokouksessa toiminut tuvia periaatteellisia kannanottoja”.114 Kolmen sanan li- kirkon hallintovaliokunta kirjasi tahtomattaan jo mietin- säystään valiokunta perusteli sillä, että näin lainkohta töönsä ensimmäisen soveltamisongelman: valiokunnan , mukaan tämän lainkohdan nojalla kirkolliskokous saat- ryhmänsä. Kullakin ryhmällä oli valitsijamiespaikkoja toi lausua sosiaalieettisiä kannanottoja, jotka pohjautui- ryhmän koon mukaisessa suhteessa, kuitenkin vähin- vat kirkon uskoon ja oppiin. Kirkkolaissa oli kuitenkin tään kaksi.123 Valitsijamiehet saivat kirkolliskokoukses- myös erillinen kohta, jonka mukaan kirkolliskokouk- sa merkittävän aseman.124 He valitsivat jäsenet paitsi kir- sen tehtävänä oli – yksinkertaisella enemmistöllä – ottaa kolliskokouksen valiokuntiin myös kirkon toimikuntiin. kantaa tällaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Kirkon Niin ikään kirkolliskokous saattoi valtuuttaa heidät va- hallintovaliokunnan perusteluja seuraten olisi ollut joh- litsemaan jäsenet kirkolliskokouksen asettamiin komi- donmukaista tulkita, että vain määräenemmistöä sovel- teoihin. Lisäksi valitsijamiehet valmistelivat kirkollisko- lettaessa tällainen kannanotto perustui kirkon uskoon ja koukselle ehdotuksen useista muista henkilövalin- oppiin. Määräenemmistösäännöksen ahkera soveltami- noista.125 Pian kirkolliskokous katsoi kuitenkin valitsi- nen saattoi vaikeuttaa kirkolliskokouksen työskentelyä. jamiesten saaneen jo liian paljon valtaa. Se päätti, että Vastaavasti yksinkertaisella ääntenenemmistöllä tehty toimikuntien jäsenten vaali voitiin tarvittaessa siirtää päätös saattoi herättää kysymyksen, miksi kirkolta yli- täysistuntoon.126 päätään pyydettiin lausuntoja, jos kirkolliskokous ei kat- Avatessaan ensimmäisen uusimuotoisen kirkollisko- sonut niiden pohjautuvan uskoon ja oppiin. kouksen arkkipiispa Simojoki painotti, että asioiden valmistelu kirkolliskokouksen valiokunnissa oli saatava Vaikutteita valtiopäiväjärjestyksestä toimivaksi. Ellei se onnistuisi, virkamiehet tekisivät en- Piispat ehtivät istua hajallaan kokoussalissa vain vuo- tistä suuremmassa määrin ratkaisuja ja ohjaisivat kirkon den: hyväksyessään varsinaisen työjärjestyksensä kir- toimintaa.127 Uhat tällä kohden olivat selviä, koska kir- kolliskokous palautti heidät eturiviin muiden virallis- kolliskokouksen kokoontumisrytmin muutos vaati va- ten edustajien luokse. Lakivaliokunnan mukaan piispat liokunnilta nopeaa ja tehokasta työskentelyä lyhyiden, erottuivat asemaltaan hiippakunnittain valituista edus- viikon kestävien istuntokausien aikana. Niinpä kirkol- tajista siinä määrin, että tämän seikan oli syytä näkyä liskokouksen uutta työjärjestystä valmisteltaessa valio- myös istumajärjestyksessä.119 Alajan kaipaamat kollegat kuntia koskevat määräykset olivat erityisen tarkassa har- Lehtinen ja Kares ehtivät tosin eläkkeelle ennen uuden kinnassa.128 työjärjestyksen voimaantuloa. Piispat olivat eturivissä Kirkolliskokoukselle määrättiin työjärjestyksessä myös sikäli, että kirkkolain mukaan yksi heistä, arkki- kahdeksan pysyvää valiokuntaa, joista useimmissa oli piispa, toimi kokouksen puheenjohtajana. Hänellä oli 11 jäsentä ja neljä varajäsentä.129 Valtiopäiväjärjestyk- rinnallaan kaksi kirkolliskokouksen valitsemaa vara- sen mukaan 11 jäsentä oli myös eduskunnassa erään- puheenjohtajaa.120 Kirkolliskokouksen työjärjestyksen lainen valiokuntien jäsenmäärän rajapyykki: vähintään mukaan nämä kolme sekä valiokuntien puheenjohtajat sen kokoiselle ylimääräiselle valiokunnalle saattoi osoit- muodostivat yhdessä puhemiesneuvoston, jonka tär- taa pysyvien valiokuntien tehtäviä.130 Toimitusvaliokun- keimpinä tehtävinä oli toimia puheenjohtajan neuvot- taan, joka viimeisteli lopulliseen muotoonsa kokouksen telukuntana kirkolliskokousta koskevissa asioissa sekä päätökset ja kirjelmät, kuului kolme varsinaista jäsen- ehdottaa, mille kirkolliskokouksen valmisteluelimelle tä. Kansliavaliokunta huolehti kirkolliskokouksen talou- käsittelyyn tullut asia lähetettiin. Neuvoston mallina oli desta ja antoi ohjeet, joiden perusteella kirkkohallitus eduskunnan puhemiesneuvosto, joka oli koottu aivan hoiti kirkolliskokouksen käytännön järjestelyjä. Yleinen samoin perustein.121 valmistusvaliokunta taas käsitteli asiat, jotka eivät kuu- Eduskunnan työskentelystä muistuttivat myös va- luneet muiden valiokuntien tehtäväalueelle – yleensä litsijamiehet, jotka kirkolliskokous valitsi keskuudes- hiippakuntakokousten ja edustajien jättämät aloitteet.131 taan. Näiden 25 henkilön osuus kaikista edustajista oli Siviilivaliokunnan nimellä oli pitkä historia. Toinen suunnilleen yhtä suuri kuin eduskunnassa.122 Valitsija- lakivaliokunta oli nimetty siviilivaliokunnaksi 1898, miesten vaali toimitettiin ryhmittäin siten, että pappis- koska valiokunta oli käsitellyt siviiliavioliittoa ja sivii- ja maallikkoedustajat muodostivat vaalissa hiippakun- lirekisteriä.132 Uusimuotoisen kirkolliskokouksen alka- nittain omat ryhmänsä ja vielä viralliset edustajat oman essa todettiin, että nimi oli epäselvä ja herätti enintään – ”mielikuvan, että kenttäpiispaa ja muuta sotilashenkilöä tösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmasosaa sen jäse- ei voida sinne valita”. Osmo Alaja ja Viljami Kalliokos- nistä oli saapuvilla. Kirkolliskokouksen istuntokausien ki muotoilivat täysistunnossa uudeksi nimeksi peruste- aikana myös varajäsenillä oli läsnäolo- ja puheoikeus va- valiokunnan, koska valiokunnan tehtävänä oli lausua liokunnassa, vaikka varsinaiset jäsenet olisivatkin olleet asioita kirkon perusteista käsin.133 Sen ruotsinkielise- paikalla. Asiat pyrittiin valmistelemaan valiokunnissa nä nimenä oli konstitutionsutskottet aivan samoin kuin mahdollisimman pitkälti istuntokausien aikana, ja kau- Ruotsin parlamentin perustuslakivaliokunnalla. Nimi sien väliseen työskentelyyn tarvittiin puhemiesneuvos- sopikin valiokunnan luonteeseen – muodostivathan us- ton lupa.136 koa, oppia ja tunnustusta koskevat kysymykset kirkon Varajäsenten nimeäminen tuotti valitsijamiehille tois- ”perustuslain”. tuvia vaikeuksia. Lisäksi jotkut varajäsenet pahoittivat Sekä valitsijamiehet että valiokuntien jäsenet valit- mielensä, koska he eivät kokeneet pääsevänsä tasavertai- tiin kahden vuoden välein, ellei kirkolliskokous päät- seen asemaan muiden edustajien kanssa. Jo 1978 uuden tänyt toisin.134 Lisäksi oli mahdollista asettaa ylimääräi- vaalikauden alkaessa kirkolliskokous päättikin luopua siä valiokuntia. Kahdella ensimmäisellä vaalikaudella varajäsenjärjestelmästä. Käytännössä jäsenmäärä nou- asetettiin kasvatusasiain valiokunta. Eduskunnan va- si useimmilla valiokunnilla 15:een ja yleisellä valmistus- liokuntien tavoin kirkolliskokouksen valiokuntien oli valiokunnalla, joka työskenteli paljolti kahtena erillise- mahdollista jakautua kahdeksi osastoksi, jotka antoivat nä osastona, 17:ään. Samalla päätösvaltaisuuden ehtoja valiokunnan nimissä mietintöjä.135 Valiokunta oli pää- lievennettiin: vastaisuudessa riitti, että enemmän kuin ”Lex Linkola” Satakunnan piirimetsänhoitaja Juhani Linkola Porista oli ol- oman aloitteensa uhriksi, mikä herätti kirkolliskokouksessa lut vuodesta arkkihiippakunnan kirkolliskokousedustaja, hilpeyttä.V Aloitteen kaatuminen oli hänelle kuitenkin poh- ja vuodesta hän oli myös kirkkohallituksen jäsen. Vuo- jimmiltaan kova vastoinkäyminen. Kun vuoden kuluttua ke- sien ja kirkolliskokouksissa hän oli ajanut voimak- väällä erästä hiippakuntakokousaloitetta ehdotettiin kaasti työjärjestykseen lisäystä, jonka nojalla toisarvoiset tai hylättäväksi valiokuntaan lähettämättä, Linkola totesi: ”Olen epäselvät aloitteet voitaisiin hylätä valiokuntaan lähettämät- kerran kokenut, kun hyvä aloite pannaan paperikoriin suo- tä. Linkolan aloite oli kuitenkin kaatunut ensin kirkkohal- raan, ja se on niin masentavaa, etten halua sitä kenellekään lituksen ja lopulta kirkolliskokouksen enemmistön vastus- muulle.” Aloite lähetettiin valiokuntaan.VI tukseen. Vastustajien mielestä epäkelvot aloitteet olivat niin Miehestä, joka kerran oli ollut esitaistelija aloitteiden kar- harvinaisia, ettei työjärjestyksen muutokseen ollut tarvetta.I simisessa, oli omien kokemustensa myötä tullut aloitteiden Sen sijaan uusimuotoisen kirkolliskokouksen työjärjes- valiokuntavalmistelun ehdoton puolustaja. Yhteistä kaikille tykseen oli jo kirkkohallituksen esityksessä merkitty mah- kolmelle lähetekeskustelulle oli, että Kokkolan suomalaisen dollisuus hylätä hiippakuntakokousten ja edustajien aloitteet seurakunnan kirkkoherra Heikki Vaahtoniemi vaati aloit- suoraan.II Kirkkohallituksen kannanmuutoksen taustalla oli teiden jättämistä suoraan raukeamaan. Linkolan täydellisen todennäköisesti halu suojella kirkollista päätöksentekojär- kannanmuutoksen jälkeen Vaahtoniemi profiloitui henkilö- jestelmää sellaiselta aloitetulvalta, jonka kanssa eduskunta nä, joka halusi säästää kirkolliskokouksen valiokuntia vähä- samaan aikaan taisteli. Kirkolliskokous laajensi säännöksen merkityksisiksi katsomiltaan aloitteilta.VII koskemaan myös piispainkokouksen ja kirkkohallituksen I Kirk.kok. ptk-l. , liite V ; Kirk.kok. ptk. , –. Suora hylkäysmah- esityksiäIII. Ensimmäisen kerran kirkolliskokousuudistuksen dollisuus oli ollut käytössä kirkolliskokouksen alkuaikoina. Juva , . jälkeen suoraa hylkäämismahdollisuutta sovellettiin edustaja- II Kirk.kok. ptk-k. , liite III . III Kirk.kok. ptk-s. , §, §, liite VI-A , , . aloitteeseen keväällä .IV IV Kirk.kok. kptk-k. , §. Keväällä Linkola teki aloitteen urkujen paikasta kir- V Kirk.kok. kptk-k. , §. VI Kirk.kok. kptk-k. , §. kossa. Useimpien edustajien mielestä asia voitiin hoitaa VII Näin myös Kirk.kok. kptk-k. , §. seurakunnissa ilman kirkolliskokouksen toimia, eikä asia edennyt valiokuntaan asti. Linkola ilmoitti joutuneensa , puolet valiokunnan jäsenistä oli saapuvilla. Siten puhe- miesneuvoston ja valitsijamiesten kokousten aiheutta- mat poissaolot eivät enää estäneet valiokunnan työtä.137 Oikeus esittää asioita kirkolliskokoukselle oli piis- painkokouksella, kirkkohallituksella, yksittäisillä kir- kolliskokousedustajilla sekä hiippakuntakokouksilla. Viimeksi mainitut koostuivat maallikoista ja papeista ja kokoontuivat hiippakunnissa vuosittain. Kirkollis- kokousuudistuksen yhteydessä hiippakunnallisten pap- peinkokousten aloiteoikeus poistui, mikä tasapainotti maallikkojen ja pappien mahdollisuuksia saada asioita kirkolliskokouksen käsittelyyn. Aloiteoikeus oli koros- tetusti kirkon sisäinen, ja yhdistettynä kirkkolain erityi- seen säätämisjärjestykseen se alleviivasi kirkon itsenäi- syyttä. Käytännössä valtioneuvoston ainoa keino saada asiansa kirkolliskokouksen käsiteltäväksi oli valtioneu- voston määräämän edustajan edustaja-aloite. Tämä keino oli sikäli ongelmallinen, että kirkkolain mukaan valtioneuvoston määräämä edustajakin oli taustayhtei- söstään riippumaton kirkon edustaja. Kirkolliskokous totesikin 1979 periaatteellisesti, että valtioneuvostolle olisi syytä antaa oikeus tehdä esityksiä suoraan kirkol- liskokoukselle.138 Eduskunta oli esikuvana kirkolliskokouksen työsken- telytavoille hyvin monessa kohden, mutta eräissä suh- teissa se oli varoittavana esimerkkinä: edustaja-aloittei- Vuoden kevätistuntokaudella Oulun diakonissalaitoksen den määrä oli eduskunnassa kasvanut voimakkaasti, ja johtaja Erkki Jokela pyysi työjärjestyksen mukaisesti puheenvuoroa vain pieni osa niistä ehdittiin ottaa käsittelyyn. Aloit- paperilappusella. Kuvat: Kirkkohallitus. teet olivat pitkälti menettäneet merkityksensä. Myös eduskunnan täysistunnosta oli tullut puheenvuorotul- van myötä lähinnä ulkoinen näyttämö, jolla oli hyvin hylätä asia jo lähetekeskustelussa lähettämättä sitä lain- vähän todellista merkitystä asioiden käsittelylle.139 Kir- kaan valiokuntaan.142 kolliskokouksessa pyrittiin varmistamaan, että kokouk- Puheenvuoroa pyydettiin nousemalla seisomaan tai sen toimintakyky säilyisi vastaisuudessakin. Työjärjes- toimittamalla puheenjohtajalle kirjallinen pyyntö. Pu- tystä laadittaessa yritettiin välttää aloitetulvaa mutta sa- heet pidettiin puhujakorokkeelta, joskin lyhyen pu- malla varjella aloiteoikeutta.140 Edustaja-aloitteen sai heenvuoron, jossa edustaja ilmaisi kantansa ilman pe- jättää tiettyinä päivinä kevätistuntokauden aikana tai rusteluja, saattoi käyttää paikaltaan. Yleensä tällaiset muulloin, mikäli jokin kirkolliskokouksen päätös an- puheenvuorot olivat kannatuspuheenvuoroja jollekin toi suoraan siihen aiheen. Raha-asia-aloitteet tuli jät- täysistunnossa tehdylle muutosehdotukselle. Edustajan tää syksyllä tiettyyn päivään mennessä. Työjärjestyksen oli mahdollista käyttää myös enintään kahden minuu- muuttaminen haluttiin helpoksi: sitä koskevan aloitteen tin vastauspuheenvuoro välittömästi jonkin puheen- saattoi jättää milloin vain, kuten eduskunnassakin.141 vuoron jälkeen.143 Jos edustaja puhui ruotsiksi eikä itse Kirkolliskokouksessa käsiteltävät asiat tulivat pöydälle- esittänyt puheensa pääsisältöä suomeksi, kirkolliskoko- panon jälkeen täysistunnossa ensin lähetekeskusteluun. uksen tulkki käänsi pääkohdat.144 Tulkkina toimi kirkol- Kirkolliskokousuudistuksen myötä tuli mahdolliseksi liskokouksen notaari, käytännössä arkkipiispan sihteeri. – Työskentelyn sujuvoittamiseksi Porvoon hiippakunnan koskevia toivomusponsia. Perusteluna oli tässäkin koh- edustajat tosin käänsivät useimmiten itse puheensa pää- den, että eduskunnassa oli talousarvion lähetekeskuste- kohdat tai koko puheensa suomeksi – tai sitten puhuivat lussa mahdollista lausua tällaisia toivomuksia. Talousva- alusta lähtien suomea. liokunnan osuutta korosti myös se, että täysistunnossa Keskustelussa tehty muutosehdotus otettiin äänestyk- hyväksytyt määrärahamuutokset piti pääsäännön mu- seen vain, jos joku kannatti sitä.145 Yleensä äänestämi- kaan palauttaa vielä valiokuntaan.147 Lehdistössä huo- nen tapahtui seisomaan nousten, ja puheenjohtaja tote- mautettiin ajoittain, ettei kirkon keskusrahaston ta- si, oliko kyseessä enemmistö vai vähemmistö. Jos tämä lousarviosta ollut mahdollista käydä tarpeeksi laajaa ja äänestystapa ei tuonut selvää vastausta, puheenjohtaja avointa julkista keskustelua.148 määräsi nimenhuutoäänestyksen. Aluksi nimenhuuto- Kirkolliskokouksen työskentelyrytmiin vaikutti olen- äänestyksen toimittamiseksi riitti myös, että yksittäinen naisesti säännös, jonka mukaan asia raukesi, mikäli sitä edustaja vaati sitä. Kielteiset kokemukset heti työsken- ei ennen vaalikauden loppua ehditty käsitellä loppuun telyn alkumetreillä saivat kuitenkin kirkolliskokouksen tai antaa muun elimen kuin kokouksen oman valiokun- tiukentamaan säännöstä: vaadittiin, että lisäksi joku toi- nan valmisteltavaksi. Aivan vastaava säännös oli edus- nen edustaja kannatti nimenhuutoäänestystä.146 Keski- kunnan osalta valtiopäiväjärjestyksessä.149 Asioiden kä- näisen luottamuksen lisääntyessä nimenhuutoäänes- sittelyä nopeutti se, että kirkolliskokousuudistuksen tyksen ehdottaminen kävi harvinaiseksi. Säännökset jälkeen kirkollisten kirjojen uudistuksista ja kirkko- edellyttivät, että määräenemmistön vaativat asiat otet- lain muutosehdotuksista ei enää tarvinnut pyytää hiip- tiin aina kahteen käsittelyyn. Niistä jälkimmäisessä pää- pakuntien pappeinkokousten, hiippakuntakokousten tettiin nimenhuutoäänestyksellä esityksen hyväksymi- tai seurakuntien kirkkoneuvostojen lausuntoja. Sen si- sestä tai hylkäämisestä. jaan kirkkohallituksen tuli antaa lausuntonsa kirkkola- Kirkon keskusrahaston talousarvion käsittelyssä ko- kia koskevista esityksistä. Piispainkokoukselta edellytet- rostui talousvaliokunnan vastuu, koska valiokunta val- tiin samanlainen lausunto kirkollisia kirjoja tai uskoa ja misteli syksyisin ehdotuksensa talousarvioksi ilman oppia koskevissa kysymyksissä.150 edeltävää kirkolliskokouksen lähetekeskustelua. Lähe- Äänestäminen tapahtui kirkolliskokouksessa yleensä seisomaan tekeskustelun puute korvattiin tosin alusta lähtien si- nousten. Määräenemmistöä edellyttävien päätösten kohtalo ten, että talousarviokäsittelyn päätyttyä kirkolliskokous- ratkaistiin kuitenkin nimenhuutoäänestyksellä. Kuva: Kotimaan edustajille annettiin mahdollisuus esittää taloudenpitoa kuva-arkisto / Matti Kivekäs. Picture removed from the open access version of this book. , Kirkolliskokouksen puheenjohtaja, arkkipiispa Martti Simojoki ja puhujakorokkeella oleva Mikkelin piispa Osmo Alaja kantoivat kir- kolliskokousuudistuksen jälkeisinä vuosina huolta kirkon episkopaa- lisesta luonteesta. Simojoen vierellä kirkolliskokouksen sihteeri Sinik- ka Pylkkänen ja notaari, arkkipiispan sihteeri Jouko Martikainen. Kuva: Kirkolliskokouksen kuvakokoelma / Arvo Salminen. sai seisoa puhujakorokkeella arkkipiispan kutsumana, kun puheenjohtajat pohtivat kirkon keskusrahaston ti- lintarkastajien vaalin toimittamista. Keskustelu vaalin menettelytavoista tuotti yli viisi sivua keskustelupöy- täkirjaa ennen kuin päästiin täyttämään vaalilippuja.154 Uuden kirkolliskokouksen järjestäytyminen aiheutti vielä 1978 lähes yhtä paljon työjärjestystä koskevia epä- selvyyksiä kuin neljä vuotta aiemmin.155 Työskentelytapojen perusteella kirkolliskokous oli kirkon parlamentti, niin selvästi sen työjärjestys kytkey- tyi eduskunnan toimintatapoihin. Uusimuotoisen kir- kolliskokouksen alkumetreillä näytti kuitenkin mahdol- liselta, että kirkolliskokouksesta oli tulossa korostetusti kirkon parlamentti myös siten, että se saisi selvästi nä- kyvimmän valta-aseman kirkon päätöksenteossa. Vaik- ka kirkolliskokouksen valtaa oli perinteisestikin perus- Kirkkolain hallintosäännöksissä näkyi monia kir- teltu kristittyjen yhteisellä pappeudella, yhteiskunnassa kon tunnustukseen liittyviä erityispiirteitä. Maallikko- 1960-luvun lopulla ja seuraavan vuosikymmenen alussa edustajien enemmistöasema nojasi teologisesti yhtei- vallalla ollut demokratian korostus oli omiaan vahvista- sen pappeuden periaatteeseen, kun taas kirkon erityi- maan entisestään kirkolliskokouksen asemaa hallinnon- sen viran edustajien huomattava osuus perustui hei- uudistuksessa ja sen tulkinnoissa. dän vastuuseensa oikeasta Jumalan sanan saarnasta ja Tulkintojen vaihtelua kuvastaa se, että kirkkohallituk- sakramenttien hoitamisesta.151 Kirkolliskokouksen työs- sen ohella myös piispainkokous pyysi työjärjestykselleen kentelytapojen ja varsinkin sen sisäisen työjärjestyksen kirkolliskokouksen vahvistusta. Kirkolliskokouksen it- suuntaviitat löytyivät sen sijaan yleensä Arkadianmäeltä. sensä oli asessori Gunnar Träskmanin ja lakivaliokun- Kirkkohallitus käyttikin kirkolliskokouksen työjärjes- nan johdolla todettava, ettei sillä ollut valtaa puuttua tystä valmistellessaan apuna eduskunnan virkamiehiä ja piispainkokouksen työskentelytapoihin.156 Laajennetun pyrki seuraamaan valtiopäiväjärjestystä sekä eduskun- piispainkokouksen lakkauttamisen yhteydessä piispain- nan työjärjestystä152. Kirkolliskokouksen lakivaliokunta kokouksen asemaa oli vahvistettu ja sen tehtäviä lisätty. otti omassa valmistelussaan vielä lisää vaikutteita edus- Jo ensimmäisessä uusimuotoiselle kirkolliskokoukselle kunnan toimintamuodoista.153 Kirkolliskokouksessa oli lähettämässään esityksessä piispainkokouksella oli kui- aiempaa vähemmän kansanedustajia, ja kirkon joh- tenkin halua asettua kirkolliskokouksen rinnalta kirkol- to karttoi kirkon puoluepolitisoitumista, mutta työnsä liskokouksen alaiseksi, lähinnä kirkkohallituksen kal- puitteita rakentaessaan kirkolliskokous seurasi tarkas- taiseksi elimeksi. Kirkolliskokouksen oli puolustettava ti eduskuntaa. piispainkokouksen riippumattomuutta. Kirkolliskokouksella oli ajoittain vaikeuksia seurata Piispainkokouksen ja kirkolliskokouksen keskinäinen uutta työjärjestystä. Viljami Kalliokoskella oli keskei- suhde ei ollut käytännössä selvä, kuten ei ylipäätään piis- nen tehtävä selviteltäessä, miten työjärjestyksen mää- painkokouksen asema kirkon keskushallinnossa. Piispa räyksiä tulkittiin eduskunnassa. Erityisen pitkään hän Alajan puheenvuoro ja piispainkokouksen työjärjestys- – tä koskeneet epäselvyydet osoittivat sen kouriintuntu- Taxellille. Erimielisyys koski sitä, kuka olisi hänen rin- vasti. Kirkolliskokous antoi syksyllä 1974 kirkkolain nallaan varapuheenjohtajana.161 Aiemmin toinen vara- täytäntöönpanomääräyksen piispainkokouksen ja kir- puheenjohtajista oli ollut piispa, mutta nyt piispat il- kon muiden viranomaisten yhteyksistä, mikä selvensi moittivat haluavansa jättää tehtävän muille. Heidän tilannetta157. Samalla kun kirkolliskokous palautti piis- ehdokkaansa oli tosin edelleen virallinen edustaja, oi- pat kirjaimellisesti eturiviinsä, se siirsi piispainkokouk- keusneuvos Johannes Leivonen. Kirkon hallintoa oli sen itsenäiselle paikalleen. Kirkolliskokous osoitti, ettei juuri pyritty kansanvaltaistamaan, ja ilmeisesti ajatus aikakauden yleinen demokratian korostus saanut vie- vaaleilla valittujen edustajien sivuuttamisesta kohta- dä piispojen valtaa ja vastuuta kirkon opin valvonnas- si kokouksen väliajalla vastustusta – niin pitkästi Olavi ta. Tulkintaongelmat kirkolliskokouksen ja piispainko- Kares joutui myöhemmin perustelemaan Leivosen eh- kouksen toimivaltasuhteesta olivat kuitenkin oireellisia. dokkuutta.162 Lopulta Taxellin rinnalle toiseksi varapuheenjohtajak- si valittiin pitkäaikainen varapuheenjohtaja Viljami Kal- liokoski. Mikko Juva hävisi Kalliokoskelle vain niukasti, ja vaalissa näyttävät olleen vastakkain pohjoiset ja ete- Hiippakuntarajat hallitsevat läiset hiippakunnat. Leivonen jäi kolmanneksi virallis- täysistunnon vaaleja ten edustajien äänillä. Vaali käytiin täysistunnon tauol- Hallinnonuudistuksen myötä kirkolliskokous sai pää- la hiippakuntaryhmittäin sovittujen linjojen mukaisesti. vastuun kirkon keskushallinnon luottamushenkilö- Puoluepolitiikka ei noussut hallitsevaksi, vaikka ainakin valinnoista. Niitä koskevia ratkaisuja edelsivät monet keskustan puolueorganisaatiossa oli valmisteltu Kallio- epäviralliset kokoontumiset. Tärkeimpiä olivat hiippa- kosken valintaa.163 kunnittain pidetyt kokoukset, jotka ajoittuivat yleensä Kirkolliskokouksen täysistunnon uutena tehtävänä oli kirkolliskokouksen alkua edeltävään sunnuntai-iltaan. valita nelivuotiskaudeksi kahdeksan määräaikaista, luot- Vaalikauden alkaessa selvitettiin esimerkiksi, mihin va- tamustoimista kirkkoneuvosta, yksi jokaisesta hiippa- liokuntaan kukin hiippakunnan edustajista halusi.158 kunnasta. Vaali herätti ennakolta erityisen paljon mie- Puolueiden aktivoituminen vuosien 1974 ja 1978 kirkol- lenkiintoa. Kunkin hiippakunnan hiippakuntakokous liskokousvaaleissa näkyi myös uudenlaisina ryhmäko- oli pannut järjestykseen kolme ehdokasta, ja näiden eh- kouksina. Puolueiden kirkkopoliittiset elimet kutsuivat dotusten pohjalta valitsijamiehet laativat esityksen kir- koolle omaa puoluettaan lähellä olevia edustajia ja pyr- kolliskokoukselle. Valitsijamiehet joutuivat joidenkin kivät saamaan nämä yhteistyöhön nimenomaan kirkol- hiippakuntien osalta tiukkoihin äänestyksiin, mikä joh- liskokouksen henkilövalinnoissa.159 ti siihen, että heidän rivinsä olivat hajallaan täysistun- Ainakin keskustan osalta ryhmäkokoukseen saa- toon tultaessa. Valmisteluelimen puheenjohtaja Erkki pui erityisesti naisedustajia.160 Taustalla voi nähdä kak- Kansanaho joutui puuttumaan keskusteluun, jossa oli si syytä. Ensinnäkin puolueen naisjärjestön vaalityö oli ”käytetty propagandistisia puheenvuoroja”.164 tuonut kirkolliskokoukseen puolueessa aktiivisesti toi- Määräaikaisten kirkkoneuvosten valinta nostat- mineita naisia. Toiseksi kirkolliskokouksen naisjäsenet ti kirkolliskokouksessa myös periaatteellisia kysy- olivat lähes järjestään aloittelevia edustajia, joilla ei ol- myksiä. Ensimmäinen koski sitä, missä määrin kirkol- lut valmiina samanlaisia vaikuttamiskanavia kuin jo ai- liskokouksen tuli kunnioittaa hiippakuntien ehdokas- emmin kirkolliskokouksessa istuneilla miesedustajilla. asettelua ja missä määrin taas sillä oli oikeus katsoa asiaa Mahdollisuus tulla mukaan puoluepoliittiseen ryhmä- kokonaisuuden kannalta. Kyse oli lähinnä siitä, että lain- kokoukseen oli siten naisille tärkeä tilaisuus verkostoi- opin, seurakuntaelämän ja talouden asiantuntemus oli- tumiseen. si edustettuna tarpeeksi laajasti ja että kirkkoneuvosten Vuonna 1974 kirkolliskokousedustajat olivat hyvin yk- joukosta löytyisi myös jonkin pienen seurakunnan jä- simielisiä siitä, että toinen varapuheenjohtajan paikois- sen.165 Valitsijamiesten esitys oli kompromissi, joka sisälsi ta kuului Porvoon hiippakunnan edustajalle Lars Erik vähäisiä muutoksia hiippakuntien ehdotukseen. Jäljellä oli kuitenkin kysymys, kykenikö yli sadan edustajan tarmoa ja kykyä on, hän voi tehdä työtäkin, ja seuraaval- joukko täysistunnossa tekemään hallittuja ja punnittu- la kerralla katsotaan, onko syytä lisätä tätä naisedustus- ja muutoksia valitsijamiesten esittämään nimilistaan.166 ta”.170 Ainakin jotkut siis näkivät Silvolan tulevan kirk- Kansanahon voimakkaassa puheenvuorossa voikin näh- kohallitukseen ikään kuin koeajalle naisten puolesta. dä huolen siitä, millaisen arvovallan valitsijamiehet uusi- Lopulta asessori Heinonen voitti Oulun hiippakunnas- muotoisessa kirkolliskokouksessa saisivat. Alku ei näyt- sa niukasti kouluneuvos Karjalaisen, ja ainoaksi naisek- tänyt lupaavalta: moni valitsijamieskin luopui täysistun- si kirkkohallituksessa jäi varatuomari Silvola.171 nossa julkisesti yhteisestä esityksestä. Puoluepolitiikka pääsi keskusteluun mukaan siten, Toinen erimielisyys koski sitä, oliko jäsenyys kirkon että kolme keskustalaisten edustajien listalla ollutta muissa elimissä kirkkoneuvokselle eduksi vai haitak- henkilöä eri hiippakunnista otti kantaa Lapuan hiippa- si. Yhtäältä oli epäselvää, oliko hallinnollisesti oikein kunnasta valittavan kirkkoneuvoksen vaaliin. Puheen- valita kirkkohallitukseen valitsijamiesten ehdotta- vuoroissa ei mainittu mitään puoluekannoista, mutta ma Oulun tuomiokapitulin lainoppinut asessori Eero kansakoulunopettaja Väinö Vähäsarja Vaalasta saattoi Heinonen. Kulkivathan jotkin asiat tuomiokapitulista tunnistaa puoluepoliittisen pohjavireen: hän pahek- kirkkohallituksen käsittelyyn. Toisaalta keskusteltiin sii- sui voimakkaasti, että muiden hiippakuntien edustajat tä, missä määrin kirkkohallituksessa tuli olla kirkollisko- puuttuivat ”naapurin asioihin”.172 Kirkolliskokousedus- kouksen jäseniä. Joidenkuiden mielestä tehtäviä ei tullut tajat olivat virallisesti koko kirkon edustajia, mutta käy- kasata samoille henkilöille, kun taas toisten mielestä ko- tännössä keskustelussa ilmeni hiippakuntien itsenäi- kemus kirkolliskokouksesta oli selvä etu. Valitsijamies- syyteen liittyneitä pidäkkeitä, jotka nostivat kynnystä ten esityksen mukaisesti kahdeksan kirkkoneuvoksen puuttua muihin kuin edustajan omaa hiippakuntaa kos- joukkoon valittiin lopulta kolme kirkolliskokouksen jä- keviin henkilövalintoihin.173 sentä.167 Yksi heistä oli kokenut kirkkohallituksen jäsen, Keskustalaisten ehdotus jäi lopulta vaalissa tappiolle, helsinkiläinen kirkkoherra John Forsberg. Hänen valin- mikä antoi realistisen kuvan puoluepoliittisen tausta- tansa ei herättänyt vastalauseita, vaikka kirkon viralla työn mahdollisuuksista kirkolliskokouksessa.174 Puolue- oli kirkkohallituksessa muutenkin edustus piispainko- poliittisiksi arvioidut motiivit kääntyivät lähinnä ehdo- kouksen valitsemien edustajien sekä arkkipiispan väli- kasta vastaan.175 Joka tapauksessa julkisuudessa esiintyi tyksellä. Sen sijaan täysistunnossa julkilausumaton teh- vaalin jälkeen keskustelua puoluepolitiikan vaikutukses- täväjako näkyi siten, että vain harvat pappisedustajat ta määräaikaisten kirkkoneuvosten valintaan.176 Myö- puuttuivat asian käsittelyyn. Valitsijamiesten puheen- hemmin nelivuotiskauden aikana puoluepoliittiset ase- johtajaa lukuun ottamatta piispat vaikenivat täysin.168 telmat nousivat esiin vielä valittaessa komiteaa, jonka oli Kirkkoneuvosten valinta johti myös keskusteluun määrä valmistella kirkolliskokoukselle ehdotus lausun- naisten edustuksesta. Valitsijamiehet esittivät kirkko- noksi parlamentaarisen Kirkko ja valtio -komitean mie- neuvokseksi yhtä naista, varatuomari Anna Maija Silvo- tinnöstä.177 laa Helsingin hiippakunnasta. Sen sijaan asessori Eero Seuraavan nelivuotiskauden alkaessa puoluepoliitti- Heinonen ohitti heidän esityksessään Oulun hiippakun- set asetelmat vahvistuivat, mitä jo helmikuun 1978 kir- nan ensimmäisen ehdokkaan, kouluneuvos Sanni Kar- kolliskokousvaalit ennakoivat.178 Niin keskustassa kuin jalaisen.169 Naisedustajat kävivät täysistunnossa työhön kokoomuksessa koottiin edustajia kirkolliskokouksen Karjalaisen puolesta, ja lopulta saman hiippakunnan aattoiltana pidettävään ryhmäkokoukseen.179 Kokoo- edustaja, koulutoimentarkastaja Meeri Päivänsalo nos- muksen ryhmäkokouskutsussa puolue tosin pyrittiin ti avoimesti esiin naisten suhteellisen osuuden: miten häivyttämään joka suhteessa mahdollisimman kauas kirkkokansa kokisi sen, että kirkolliskokous syrjäyttäi- taustalle.180 Pysyvää ryhmätoimintaa ei tälläkään kertaa si hiippakunnan naisehdokkaan? Hallintoasiainsihteeri syntynyt.181 Sen sijaan kirkolliskokouksen aaton ryhmä- Tapani Heinämäki Hyvinkäältä piti myös naisedustus- kokoukset saivat ensimmäistä kertaa julkisuutta.182 ta sinänsä tarpeellisena mutta yhtä naisedustajaa riittä- Yksi ryhmäkokousten asia oli toisen varapuheenjohta- vänä: Silvola voisi ”olla terveisten viejänä, ja jos hänellä jan vaali.183 Vuoden alussa kuolleelle Viljami Kalliokos- – kelle oli valittava seuraaja. Täysistunnossa naiskysymys Toukokuussa valittu kirkkohallitus ensimmäisessä täysistunnos- ohitti kuitenkin puolueasetelmat. Insinööri Rafael Ny- saan . kesäkuuta samana vuonna. Kuvassa vasemmalta John Vik- qvist Kemijärveltä ehdotti, että toiseksi varapuheenjoh- ström, Aulis Nurmisto, Juhani Linkola, Pentti Niemelä, John Fors- berg, Kai Sarsa, Mauno Saloheimo, Martti Simojoki, Ahti Auranen, tajaksi valittaisiin nainen, Meeri Päivänsalo Oulun hiip- Olavi Vuorela, Eero Lehtinen, Eero Heinonen, Heikki Kokko, Aarre pakunnasta. ”Tämä voi tuntua monesta teistä - - aika Huuskonen ja Anna Maija Silvola. Silvola jäi ainoaksi naisedusta- uskalletulta ja uudelta näkökulmalta”, Nyqvist totesi sa- jaksi, vaikka jotkut edustajat yrittivät lisätä naisten määrää kirkko- noittaen sen, ettei naisten tie kirkon johtopaikoille ollut hallituksessa. Kuva: Kirkkohallitus. neljässä vuodessa juuri ehtinyt silottua. Nyt asiaa oli aja- massa aiempaa selväpiirteisempi naisrintama, jota vir- mutta samalla isällistä suhtautumistaan oman hiippa- kakysymyksen käsittely vuosina 1975 ja 1976 oli vahvis- kuntansa ainoaan naisedustajaan oli puolestaan samaan tanut.184 aikaan kuvastanut se, että hän oli puhunut Päivänsalosta Ehdokkaaksi nousi jälleen myös Johannes Leivonen, ”tyttärenä”.187 Sama suhtautumistapa näkyi varapuheen- joka kuitenkin itse toivoi, ettei häntä äänestettäisi. Hä- johtajan vaalissa. nen mukaansa puheenjohtajavalinnat loivat ulospäin Toisen varapuheenjohtajan vaalista tuli hyvin tasai- kuvaa kirkolliskokouksesta. Siksi molempien varapu- nen.188 Leivonen valittiin tehtävään lopulta neljän äänen heenjohtajien oli tärkeää olla vaaleilla valittuja maal- erolla, vaikka naisten kerrottiin olleen yhtenä rintama- likkoedustajia, joita oli enemmistö kirkolliskokoukses- na Päivänsalon takana ja vaikka Leivonen itsekin kehotti sa.185 Oulun piispa Hannes Leinonen taivutteli Leivosta olemaan äänestämättä itseään. Lopputuloksessa oli en- ehdokkaaksi teologisoimalla asian vahvasti: ”- - jos Ju- nen kaikkea kyse siitä, että edustajien enemmistö halusi malan seurakunta hänen tahtonsa mukaan seurakun- puheenjohtajistoon ensisijaisesti Taxellin, Kalliokosken nan jäsentä kutsuu johonkin tehtävään, niin seurakun- ja Leivosen kaltaisia arvostettuja lain ja kokoustyösken- nan jäsenen ei tule siitä kieltäytyä.”186 Samalla Leinonen telyn tuntijoita. Joistakin puheenvuoroista saattoi kui- asettui käytännössä oman hiippakuntansa ehdokas- tenkin myös päätellä, että naisedustajat olivat vielä sil- ta vastaan, ilmeisesti ainakin osittain teologisista syis- lä ”koeajalla”, josta edellisen nelivuotiskauden alkaessa tä. Leinonen oli näet edellisellä nelivuotiskaudella kuu- oli vihjattu. lunut siihen pieneen joukkoon, joka oli voimakkaasti Määräaikaisia, luottamustoimisia kirkkoneuvoksia vastustanut paitsi naispappeutta myös kaikkia lehtorin valittaessa puhuttivat keväällä 1978 paljolti samat asiat oikeuksien laajentamispyrkimyksiä. Hänen ystävällistä kuin neljä vuotta aiemmin, mutta tällä kertaa entistä voimakkaammin. Edellisellä kerralla kirkkohallituk- ehdokkaiden ulkopuolelta henkilön, joka olisi sekä nai- seen oli valittu yksi kirkkoherra ja yksi tuomiokapitu- nen että pienen seurakunnan jäsen. Tehtävän vaikeutta lin lainoppinut asessori, mutta nyt hiippakuntien ensi- osoittaa, että ehdokkaita etsittäessä 11 000 jäsenen Ha- sijaisten ehdokkaiden joukossa oli yhden kirkkoherran mina jouduttiin tulkitsemaan pieneksi seurakunnaksi.192 lisäksi peräti kaksi lainoppinutta asessoria.189 Valitsija- Kirkolliskokouksen luottamushenkilövaalit olivat suu- miesten puheenjohtaja Kansanaho myönsi, että hänen rista kaupunkiseurakunnista tulevien miesten vaaleja. johtamassaan hallinnonuudistuksessa määräaikaisik- Sopimusvaltuuskunnan vaaliin saivat osallistua vain si kirkkoneuvoksiksi oli nimenomaan kaavailtu muita ne edustajat, joiden työsuhteen ehtoja kirkon virkaehto- kuin seurakuntien tai tuomiokapitulien viranhaltijoita. sopimus ei koskenut, toisin sanoen suurin osa maallik- Näiden edustus kirkkohallituksessa oli turvattu muuta koedustajista, piispat ja muutamat kirkon ulkopuolella kautta. Valitsijamiehet halusivat kuitenkin kunnioittaa työskentelevät papit. Muut joutuivat poistumaan kokous- hiippakunnan ehdotusta, mikäli hiippakunnan äänes- salista. Tosin asian lähetekeskustelussa kaikki edustajat tystulos oli ollut selvä. Sen sijaan varsinaisessa vaalis- olivat läsnä, ja kerran myös Tampereen tuomiorovasti sa täysistunnossa arkkihiippakunnan aiempi kirkkoneu- Pertti Ranta otti kantaa valintaperiaatteisiin.193 Lain hen- vos, metsänhoitaja Juhani Linkola korvasi selvin äänin gen kannalta oli ongelmallista, että Suomen kirkon pap- valitsijamiesten esittämän Tyrvään kirkkoherran Timo pisliiton johtokunnan aiempi varapuheenjohtaja, joka Kökön. Anna Maija Silvola taas jatkoi edelleen ainoana vaalia toimitettaessa joutui poistumaan kokoussalista, naisena kirkkohallituksessa.190 antoi lähetekeskustelussa evästystä talousvaliokunnan Lopputuloksesta huolimatta valitsijamiesten esitys maallikkojäsenille. Kyseessä ei ollut ainoa kerta, jol- Timo Kökön valitsemiseksi oli omiaan hämärtämään loin jääviyden rajat osoittautuivat häilyviksi kirkollis- entisestään eri elinten välisiä tehtävärajoja kirkon so- kokouksen vaaleissa tai kirkon palvelussuhdepolitiikas- pimuspolitiikassa keväällä 1978: sen lisäksi, että kak- ta keskusteltaessa. si kirkon sopimusvaltuuskunnan keskeistä virkamiestä Täysistunnossa toimitettaviin vaaleihin kuuluivat osallistui aktiivisesti kirkolliskokousedustajien vaalityö- vielä määräämättömäksi ajaksi valittavien kirkkoneu- hön, Suomen kirkon pappisliiton puheenjohtaja Kökkö vosten, kirkkohallituksen korkeimpien virkamiesten, oli ehdolla kirkkohallitukseen. Sopimusvaltuuskunnan vaalit. Valittaessa lainoppinutta kirkkoneuvosta vuon- toimisto liittyi läheisesti kirkkohallitukseen, ja keskus- na 1975 kirkolliskokousedustajat arvostelivat erityisesti telussa muistutettiin, että kirkkohallitus myös valit- saamiensa taustatietojen vähäisyyttä. Kirkkoneuvoksek- si edustajansa sopimusvaltuuskuntaan. Valitsijamies- si valittiin varatuomari Matti Halttunen, joka toimi sit- ten esityksen pohjalta tämä kirkkohallituksen edustaja temmin virassaan aina vuoteen 2008 asti. Kirkollisko- olisi voinut teoriassa olla sopimusneuvottelujen vasta- kouksen sihteeri, varatuomari Sinikka Pylkkänen, joka puolen puheenjohtaja.191 Työmarkkinapoliittisesti seka- näyttäytyi erityisesti naisedustajien ehdokkaana, jäi vaa- vaa tilannetta täydensi, että samana vuonna kirkollisko- lissa selvästi taakse.194 koukseen oli valittu valtakunnansovittelija käyttämään Menettelytapakysymykset nousivat seuraavan kerran kirkon työnantajapuolen ääntä. esille, kun eläkkeelle jääneen Ahti Aurasen tilalle valit- Niin 1974 kuin 1978 luottamustoimisia kirkkoneu- tiin syksyllä 1978 jumaluusoppinut kirkkoneuvos. Aiem- voksia valittaessa osoittautui hankalaksi turvata pien- milla kerroilla kuullun arvostelun vuoksi uusi arkkipiis- ten seurakuntien edustus ja naisten osuus. Aivan sa- pa Mikko Juva muutti käsittelyjärjestystä ja antoi niin mat ongelmat olivat edessä, kun kirkolliskokous valitsi virallisille kuin epävirallisille keskusteluille tilaa eri vai- hiippakunnittain jäsenet ja varajäsenet kirkon sopimus- heissa.195 Viimeksi mainittuja oli tosin käyty jo hyvissä valtuuskuntaan. Syksyllä 1974 kirkolliskokousedustajat ajoin keväästä lähtien kokoomuksen ja keskustan kirk- ilmoittivat sopimusvaltuuskunnan jäsenten vaaliin yh- kopoliittisissa elimissä. Kirkolliskokouksessa sen sijaan teensä 32 ehdokasta. Nämä olivat kaikki miehiä, ja ta- näkyivät ainakin päällepäin vain herätysliike- ja hiippa- lousvaliokunta sai turhaan hakea joukosta pienen seu- kunta-asetelmat. Virkaan valittiin Kiuruveden kirkko- rakunnan edustajaa. Valiokunta joutui itse etsimään herra Jukka Malmivaara.196 – Erityisesti niihin vaaleihin, jotka oli työjärjestyksen mukaan toimitettava aina umpilipuin täysistunnos- sa, sisältyi myös yllätyksiä. Mahdollisuus äänestää täy- sin esillä olleista ehdokasnimistä riippumatta tarjosi tilaa pienille protesteille, jonkun keskustelussa unohde- tun henkilön esille nostamiselle ja yksinkertaisesti lip- sahduksille. Vuonna 1976 kirkolliskokous valitsi kir- kon keskusrahaston varatilintarkastajaksi varatuomari Juha Linnan, mutta yhden äänen sai myös Väinö Lin- na.199 On mahdotonta tietää, oliko kyseessä vahinko vai hiljainen vastalause pelkäksi muodollisuudeksi tullutta mutta aikaa vienyttä vaalia kohtaan. Joka tapauksessa kirkolliskokous muutti seuraavalla istuntokaudella työ- järjestystään siten, että se saattoi suoraan hyväksyä täys- istunnossaan valitsijamiesten ehdotuksen tilintarkasta- jiksi.200 Vaali siirtyi käytännössä valitsijamiehille. Valitsijamiehet tasapainoilevat Uusimuotoisen kirkolliskokouksen ensimmäisiä tehtä- viä oli valitsijamiesten nimeäminen. Valmisteluelimen kokoonpanoa punnittiin hiippakunnittain ilmeisen Kirkolliskokous valitsi lainoppineeksi kirkkoneuvokseksi vara- tuomari Matti Halttusen, joka sittemmin toimi tässä virassa aina tarkkaan, ja valitsijamiehet olivatkin kuin pienoisku- vuoteen asti. Kuva: Kirkkohallitus / Ritva Neuvonen. va kirkolliskokouksesta. Esimerkiksi pappis- ja maal- likkoedustajia tuli valitsijamiehiin suunnilleen samas- Kirkkoneuvosehdokkaiden joukossa oli monia kir- sa suhteessa kuin heitä oli kirkolliskokouksessa. Myös kolliskokouksen pappisjäseniä, mutta vain kaksi valit- naisedustajien osuus otettiin huomioon: maallikkovalit- sijamiesten nimeämää kärkiehdokasta pidättäytyi anta- sijamiehistä heitä oli suurempi osuus kuin kokonaisuu- masta ääntään. Kirkkolain mukaan kirkolliskokouksen dessaan maallikkoedustajista. Sen sijaan valitsijamiehet jäsen oli esteellinen ottamaan osaa häntä henkilökohtai- erosivat kokemukseltaan edustajien keskiarvosta. Var- sesti koskevan päätöksen tekemiseen, ja Jaakko Voipio sinkin pappisedustajien valinnassa kirkolliskokousko- paheksuikin voimakkaasti edustajien toimintaa.197 Julkis- kemus näyttää olleen määräävä tekijä: ensimmäisen oikeuden professori sai 1978 olla muutenkin ahkerasti kauden edustajia ei ollut pappisvalitsijamiehissä lain- muistuttamassa kirkolliskokousta hyvän hallinnon pe- kaan, ja kolme neljäsosaa istui vähintään kolmatta kaut- riaatteista.198 taan kirkolliskokouksessa. Maallikkovalitsijamiehistä- Hiippakunta- ja herätysliikerajat loivat puitteet täys- kin vain viidennes oli ensimmäisen kauden edustajia. istuntokeskusteluille kirkolliskokouksen toimittamissa Edelleen 1978 valitsijamiehiin pyrittiin saamaan koke- vaaleissa. Toinen yleispiirre oli, että naisten yhteisrin- neita edustajia mutta samalla riittävästi vaihtuvuutta tama ja puhe naisten edustuksesta voimistuivat uusi- näiden kokeneiden edustajien kesken. muotoisen kirkolliskokouksen ensimmäisinä vuosina. Valitsijamiesten ensimmäinen velvollisuus oli vali- Keskustelun vaikutus ei kuitenkaan ulottunut vaali- ta jäsenet valiokuntiin. Tässä vaikeassa tehtävässä va- en tuloksiin. Vaikka naisten määrä kirkolliskokoukses- litsijamiehet joutuivat ottamaan huomioon edustajien sa oli kasvanut voimakkaasti, heidän oli edelleen hyvin omat toiveet sekä erikoisalan ja edustajakokemuksen, vaikea päästä kirkollisen päätöksenteon ydintehtäviin. hiippakuntien keskinäisen tasapainon sekä pappis- ja Naisedustajat eivät saaneet moneltakaan mieheltä tukea maallikkoedustajien osuudet. Kaikkia toiveita ei miten- esittämilleen naisehdokkaille. kään voitu toteuttaa. Valitsijamiesten jäseneen kohdistui
Enter the password to open this PDF file:
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-