jaakko olavi antila Kansankirkko ristipaineessa Suomen luterilainen kirkolliskokous 1974–2011 Kansankirkko ristipaineessa Jaakko Olavi Antila Suomen luterilainen kirkolliskokous – Suomalaisen Kirjallisuuden Seura • Helsinki • Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 1407 Teos on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran nimeämien asiantuntijoiden tarkastama. Kirjastokonsortio Aleksandria on tukenut teoksen avointa saatavuutta. © 2014 Kirkkohallitus ja SKS Lisenssi CC BY-NC-ND 4.0 International Digitaalinen versio perustuu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustantamaan painettuun teokseen, joka on julkaistu vuonna 2014. Kannen ulkoasu: Timo Numminen Taitto: Pekka Krankka EPUB: Tero Salmén ISBN 978-952-222-544-3 (sid.) ISBN 978-952-222-986-1 (PDF) ISBN 978-952-222-874-1 (EPUB) ISSN 0355-1768 (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia) DOI: http://dx.doi.org/10.21435/skst.1407 Teos on lisensoitu Creative Commons CC BY-NC-ND 4.0 International -lisenssillä. Tutustu lisens- siin englanniksi osoitteessa http://creativecommons.org/licenses/by-nc-nd/4.0/ tai suomeksi osoit- teessa https://creativecommons.org/licenses/by-nc-nd/4.0/deed.fi. Teos on avoimesti saatavissa osoitteessa http://dx.doi.org/10.21435/skst.1407 tai lukemalla tämä QR-koodi mobiililaitteella. Sisällys E U – Tumma joukko – värikäs edustajakunta Kirkolliskokous lähi- ja maisemakuvassa Herätysliike- ja puolueväki vaalityössä Edustajiksi kokeneita virkamiehiä Synodin tehtävät, parlamentin työtavat Vastuu opista, toiminnasta ja taloudesta kasvaa Perheenä ehtoollispöytään Vaikutteita valtiopäiväjärjestyksestä ”Lex Linkola” Äänestysmaljan äärellä Hiippakuntarajat hallitsevat täysistunnon vaaleja Valitsijamiehet tasapainoilevat Tehokkaat toiminnan ja talouden rakenteet vai hengellinen erityislaatuisuus? Toimikunnat hallinnonuudistuksen kompastuskivenä Lähetystyölle oma keskus Kokonaiskirkon talous paisuu Sopimusjärjestelmän vaikea alku Keskustelu virasta, Raamatusta ja oikeasta luterilaisuudesta julkisuuden paineessa Kirkolliskokous Rooman ja Geneven välissä: virkakomitean välimietinnöt Pappisvirka ei avaudu naisille Jälkinäytös uskosta, opista ja lehtorinvirasta Leuenbergin konkordia herättää huolen ”luterilais-suomalaisesta” kristillisyydestä Uusi kansankirkollinen ohjelma ”Routavuosien” puolustustaistelusta kansan omaksitunnoksi Liian tasokas kasvatusohjelma? Kohti missionaarista kansankirkkoa Nopeatempoiseen päätöksentekoon ”Tuskin jälkipolvet syyttävät meitä uudistusinnon puutteesta” Valiokunnissa voimat ”työhön ja yöhön” Edustajat retkellä Istuntosalin demokratiaa virallisten edustajien johdolla N , – Vaaliuudistusten kautta päättämään kirkon perusteista Yhden aikakauden saatto Julkisesta arvostelusta kohti avoimempia kirkolliskokousvaaleja ”Naispappeusvaalit” muuttavat kokoonpanoa Vaalitavan tarkistukset ja vastavihityt pappisedustajat Teologisten tiedekuntien valitsema edustaja takaisin? ”Rouva Puheenjohtaja” ja muut henkilövalinnat valmistellusti ja vähin keskusteluin Luottavainen kirkolliskokous epävakaassa maailmassa Arkipyhien palautus ja uudistuva verotus koettelevat suhteita valtiovaltaan Rauhankysymyksestä ja siviilipalveluksesta paljon keskustelua, vähän päätöksiä Rukoileva kokous Talouden kasvukauden kiireet ja hiljentymisen tarve Kirkkolain ja hallinnon suuret uudistukset Pitkä keskustelu vaalitunnuksista johtaa päätökseen Seurakunnan jäsenyys ja kieli kirkkolain kokonaisuudistuksen ongelmina Kirkolliskokous herää saamelaisten asiaan Aiempaa vahvempi kirkkohallitus Naisen pääsy papiksi ja piispaksi puhuttaa kirkolliskokousta ja mediaa Naispappeusaloitteet kariutuvat, paine kasvaa Vuoden ennakoitu hyväksymispäätös ja arvaamaton omantunnonsuoja Hapuilevaa virkateologiaa yhden äänen enemmistöllä ”...ja Pojasta” Toimitusten ja virsien rohkeista uudistusesityksistä kirkolliskokouksen kompromisseihin Korkeakirkollinen liturgia, kastekaava ja sairaan voitelu kansankirkon kipukohtina Viivytystaistelu avioliittokuulutuksesta Valiokunta perääntyy virsipalautteen edessä ”On isät täällä taistelleet” – perinteen ja muutoksen jännite uudessa virsikirjassa Asiantuntijamietinnöstä kohti herätysliikkeiden ja kirkon Raamattua Eheä kirja vai kaksi sujuvasti käännettyä testamenttia? Yhteisymmärrys vahvistuu kiireisessä kokouksessa Vakiintuneeseen päätöksentekoon Sisäisiä uudistuksia julkisuuden valokeilassa ”Hylätään valiokuntaan lähettämättä” Yhteiselämää opistolla Täysistunto tasa-arvoistuu K – Monipuolistuva edustajisto pyrkii jatkuvaan uudistukseen Murrosvuodet vauhdittavat kansankirkollista ohjelmaa Kokonaan suhteellisiin kirkolliskokousvaaleihin Tuomarien riippumattomuus ja saamelaisten oikeudet kokoonpanomuutosten taustalla Pyrkimys tehokkaaseen työskentelyyn ja monipuolisiin henkilövalintoihin Sukupuolikiintiöt kirkon keskushallintoon Leikkausten, rahastoinnin ja ihmisten hädän aika ”Kirves on pantu puun juurelle” ”Rajaseutupiirien tapposuunnitelmasta” lomautuksiin ja uudenlaiseen virka-ajatteluun Pienestä alusta kahden miljardin markan eläkerahastoksi ”Kirkon aika” auttamistyössä ja tiedonvälityksessä Huoli ympäristöstä Valtion kyljestä kohti kansalaisyhteiskuntaa Tuomiokapitulien ylläpito ja piispojen nimittäminen kirkon vastuulle Kirkkomuseo väärään aikaan ja väärään paikkaan Valtio uhkaa viedä ”kerman” väestökirjanpidon tehtävänjaossa Uskonnonopetuksen puolustamisen vuosi Positiivisen uskonnonvapauden puolesta Kasvava paine tehokkaaseen hallintoon Byrokratian ja demokratian liitto estää hallinnon keventämistä Kirkkoherra – paimen ja toimitusjohtaja Turkuun toinen piispa Ulkomaille ja ykseyteen tähyävä kirkko Bryssel, Porvoo ja Euroopan yhdentyvät kirkot Yhteinen julistus maailmalle vai portti ulos aidosta luterilaisuudesta? Kysymys työntekijöiden tasa-arvosta sekoittuu ekumeeniseen virkateologiaan Opillisesta pohdinnasta kohti käytännön jumalanpalvelusta ja kristinoppia Jumalan kansan juhla ja arki Jumalanpalveluselämä moninaisuuden ja hajanaisuuden jännitteessä Kirkollisia kirjoja saameksi ja viittomakielellä Vuorisaarnan etiikkaa aktiivikristityille vai elämänläheistä pohdintaa joka kotiin? Arkkipiispa, apupapit ja seksuaalietiikka Vahvan valmistelukoneiston aikaan Uuden keskushallinnon elimet etsivät valtansa rajoja Huomiota kirkon toimintaan Tiedostettuja taustaryhmiä K – Vaalikampanjointi vilkastuu, vastakkainasettelut voimistuvat Hiljainen kirkkotie kuohuvassa maailmassa Valtakunnallinen vaalikampanjointi alkaa Aktiiviseurakuntalaisten näköinen kokous? Pyrkimys avoimeen keskusteluun päätöksenteossa ja henkilövalinnoissa Huoli nuorista aikuisista ja kirkon jäsenyydestä uudistusten pontimena Strategiatyöskentely epävarman tulevaisuuden edessä Helppo ero, edullinen hautapaikka Kummius kirkon jäsenyyden ilmapuntarina Kuuntelemaan nuorten ääntä vaaleissa ja verkossa Edustajan päiväkirja verkossa Muuttoliike ja kirkosta eroaminen synkentävät talousnäkymiä Puhetta pienistä yhteisöistä, päätöksiä vahvoista talousyksiköistä Kehysbudjetointiin ja strategisiin hankkeisiin Kolmen viikon tulevaisuusselonteko Kasvava eläkelaitos ja kirkon eettinen vastuu Vapautta alueelliseen päätöksentekoon Teknologiakeskuksen vai maaseutuidyllin hiippakunta läntiselle Uudellemaalle? Kirkolliskokouksen paras ystävä Hiippakuntahallinto itsenäistyy ja paisuu Lisää liikkumavaraa seurakuntayhtymiin Vaativa seurakuntahallinto ja kiista kirkkoherranvaalista Jumalanpalveluselämän kiivaan uudistusvaiheen loppusuora Viran ykseydestä uuteen erotteluun Jumalanpalveluksen kaavasta kohti joustavia toimituksia ”...och på den heliga Anden” – helpoista päätöksistä vaikeaan keskusteluun Päättäjäisten naurua Apokrykirjojen epäselvä asema Valtiollinen ja kirkollinen lainsäädäntö hankauksessa Hallinnon kieli, rakennusten suojelu ja kirkon perustehtävä Tasa-arvolaki, parisuhdelaki ja vapaus valita työntekijät Spongin ja Obaren välissä Syrjinnän kielto vai vakaumuksen oikeus? Eroaallon harjalla Konsensus hiipuu ja auktoriteetit murtuvat Paljon valmisteltavaa, vähän päätöksiä Julkilausuma juutalaisista ja kannan ottamisen vaikeus Täysistunnon merkitys vähenee, piispat vaikenevat K V L: Kirkolliskokousedustajat – L L Painamattomat lähteet Kirkolliskokouksen pöytäkirjat ja käsitellyt mietinnöt Muut painetut lähteet Sanoma- ja aikakauslehdet Verkkopäiväkirjat Muut Internet-lähteet Haastattelut ja tiedonannot Kirjallisuus S: Kyrkomötet i den evangelisk-lutherska kyrkan i Finland – H K – Verkkojulkaisu on omistettu Toivolle, Laurille, Maijulle, Arvolle ja Saimille Esipuhe Arkkipiispa Martti Simojoki avasi virkakauten- sa ensimmäisen varsinaisen kirkolliskokouksen. Vuosi oli hänen mukaansa ”jäävä aikakirjoihin eräänä niistä historian merkkipaaluista, joiden kohdalla tullaan py- sähtymään tarkasteltaessa ihmissuvun vaiheissa vaikut- tavien voimien esiinpurkautumista”. Kirkko oli kohdan- nut muutoksia enteilevää levottomuutta, eikä sen tullut arkkipiispan mukaan ummistaa silmiään. Vuoden kirkolliskokous katsoikin tulevaisuuteen ja aloitti laajan hankkeen kirkon keskushallinnon uudistamiseksi. Kirkolliskokous oli kokoontunut Turussa vuodesta lähtien aluksi kymmenen, sitten viiden vuoden vä- lein. Varsinaisten kirkolliskokousten ohella oli kuitenkin tihenevään tahtiin jouduttu kutsumaan koolle ylimää- räisiä kirkolliskokouksia. Kirkon oma keskushallinto oli vahvistunut huomattavasti , jolloin olivat aloitta- neet toimintansa kirkkohallitus ja laajennettu piispain- kokous. Viimeksi mainittuun kuuluivat piispat, kenttä- piispa, kirkkohallituksen jäsenet, yksi asessori jokaisesta tuomiokapitulista sekä kaksi maallikkoedustajaa jokai- sesta hiippakunnasta. Laajennettu piispainkokous hoiti kirkolliskokousten väliaikoina joitakin kirkolliskokouk- sen tehtäviä. Tällainen päätöksentekojärjestelmä ei enää tyydyttänyt -luvun Suomessa. Yhä useamman mie- lestä kirkkoa koskevat päätökset syntyivät liian hitaasti, kun samaan aikaan valtiollinen päätöksenteko nopeu- tui jatkuvasti. Kirkolliskokouksen jäsenmäärä liikkui -luvun lopulla ja seuraavan vuosikymmenen alus- sa jo :n tienoilla. Kokous oli paisunut liian suureksi, eikä edustuksellisuuden periaate toteutunut riittävässä määrin rovastikunnittain enemmistövaalilla toimitetus- sa maallikkoedustajien valinnassa. Vuonna aloitti toimintansa uudistettu kirkollisko- kous, joka kokoontui kaksi kertaa vuodessa. Se oli aiem- paa pienempi, -jäseninen maallikkoedustajien, pap- pien ja piispojen kokous. Edustuksellisuus oli otettu ai- kakauden periaatteiden mukaisesti huomioon sen ko- koonpanossa. Laajennettu piispainkokous lakkautettiin. Vastaavasti kirkolliskokouksen tehtävät lisääntyivät ja päätösvalta kasvoi. Uudistettu kirkolliskokous oli sel- västi kirkon ylin päättävä elin, jonka oli määrä pystyä tekemään nopeita ratkaisuja ja ottamaan kantaa ajan- kohtaisiin asioihin. Se hyväksyi kirkolliset kirjat, ehdotti kirkkolakia, ohjasi kirkon toimintaa ja kantoi ylintä vas- tuuta opista, ekumeniasta ja kokonaiskirkon taloudes- ta. Muina keskushallinnon tärkeimpinä eliminä toimi- vat aiempaa laajempi kirkkohallitus sekä piispainkokous, johon kuuluivat piispat, kenttäpiispa ja yksi asessori jo- kaisesta tuomiokapitulista. Kirkolliskokous vietti satavuotisjuhliaan . Tuol- loin ilmestyi Helsingin yliopiston kanslerin Mikko Ju- van kirjoittama teos Kirkon parlamentti. Suomen kirkol- liskokousten historia – . Juva keskittyi kirjassaan niin sanottujen vanhamuotoisten kirkolliskokousten toimintaan vuoteen asti. Kirkolliskokousuudistuk - sen jälkeistä aikaa koskevan tutkimushankkeen suun- nittelu alkoi puolestaan . Kirkkohallitus asetti pro- fessori Seikko Eskolan johtaman työryhmän tutkimaan mahdollisuuksia vuosia – koskevan historia- teoksen kirjoittamiseksi. Kirkkohallitus esitti viisi- vuotisen tutkimushankkeen toteuttamista. Enemmis- tö kirkolliskokouksen talousvaliokunnan jäsenistä piti hanketta kuitenkin liian kalliina ja ylimitoitettuna. Han- ke siirtyi myöhempään ajankohtaan, mutta sitä koskevat suunnitelmat jäivät elämään Helsingin yliopiston teolo- gisessa tiedekunnassa. Vuonna kirkolliskokousedustaja, Helsingin yli- opiston käytännöllisen teologian professori Heikki Ko- tila kokosi uudelleen kirkolliskokousedustajia hankkeen taakse. Suunnitteilla oli aiempaa pienimuotoisempi, ne- livuotinen hanke, jonka lopputuloksena olisi kuitenkin tieteellisen tutkimuksen kriteerit täyttävä teos. Tutkitta- van ajanjakson oli määrä olla pidempi kuin aiemmassa suunnitelmassa ja ulottua aivan lähimpään historiaan. Kirkolliskokous hyväksyi hankkeen mutta rajasi sen to- teuttamisen kolmeen vuoteen. Kirkkohallitus asetti toimikunnan valmistelemaan ja ohjaamaan tutkimushanketta ja nimesi toimikunnan johtoon professori Kotilan. Hänen työnsä hankkeen pa- rissa päättyi kuitenkin jo alkuvaiheessa. Professori Ko- tilan kuolema toukokuussa jätti jälkeensä suuren aukon teologisessa tutkimustyössä ja kirkon päätöksen- teossa. On toivottavaa, että valmistunut historiateos voi- si omalta osaltaan säilyttää hankkeen alkuvaiheen taus- tavoiman, professori Kotilan, muistoa. Professori Kotilan jälkeen historiatoimikuntaa on joh- tanut Helsingin yliopiston käytännöllisen teologian pro- fessori Markku Heikkilä. Muina jäseninä ovat olleet piis- pa (emeritus), professori Gustav Björkstrand, professori Simo Heininen, losoan maisteri Leena Huima, kirkol- liskokouksen pääsihteeri, varatuomari Katri Kuuskoski, teologian tohtori Jaakko Ripatti ja professori Kyllikki Tiensuu. Sihteerinä on toiminut hallintosihteeri, loso- an maisteri Liisa Aarnio-Jääskeläinen. Toimikunta va- litsi historiateokselle kirjoittajan keväällä . Varsinai- nen kirjoitustyö kesti syksystä syksyyn , ja tänä aikana historiatoimikunta kommentoi säännöllisesti alustavaa käsikirjoitusta. Asiantuntevan toimikunnan antama ohjaus ja tuki ovat olleet ensiarvoisen tärkeitä läpi koko hankkeen. Toimikunnan omistautuminen ja vaivannäkö ansaitsevat suuren kiitoksen. Työtä hankkeen hyväksi ovat tehneet myös lukuisat muut henkilöt, joista on mahdollista mainita tässä yh- teydessä vain muutamia. Kirkkohallituksen työyhteisö, erityisesti kirkkoneuvos Pirjo Pihlajan johtama hallinto- osasto, on ollut tärkeä tuki etätyötä tehdessä. Tietoja kir- kolliskokousedustajien herätysliiketaustoista -lu- vulta -luvulle ovat antaneet asessori, teologian toh- tori Ossi Haaramäki, professori Kyllikki Tiensuu sekä seurakuntaneuvokset Alma Saari, Heimo Karhapää ja Leo L. Norja. Piispa (emeritus) Jorma Laulaja, ministeri Jaakko Numminen, seurakuntaneuvos Saari, losoan lisensiaatti Esko Tokola ja rovasti Jussi Mäntymaan jäl- keläiset ovat antaneet käyttööni tärkeitä lähdeaineistoja. Kiitoksen ansaitsevat erikseen kaikki haastatellut, jot- ka on mainittu lähde- ja kirjallisuusluettelossa kirjan loppuosassa. Samassa luettelossa mainittujen arkistojen henkilökunta on puolestaan avuliaasti ja asiantuntevas - ti johdattanut lähdeaineistojen ääreen. Muiden aineisto- kokoelmien osalta erityisesti toimittaja Matti Karppinen Kotimaan kuva-arkistosta sekä koulutussuunnittelija Jaana Rantala ja lehtori Eeva-Kaija Lemmetyinen Turun kristilliseltä opistolta ovat nähneet paljon vaivaa hank- keen hyväksi. Työn loppuvaiheessa professori Hannu Mustakallio on lukenut käsikirjoituksen tarkasti läpi ja antanut runsaasti arvokasta palautetta. Suuri kiitos kuuluu Suomalaisen Kirjallisuuden Seu- ralle, joka on ottanut teoksen julkaistavakseen Suoma- laisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia -sarjassa, sekä seuran nimeämille vertaisarvioijille ja kustantamon henkilökunnalle. Erityisesti on syytä mainita teoksen kustannustoimittaja, kustannuspäällikkö Rauno Endén sekä teoksen graasesta asusta ja taitosta vastannut Pek- ka Krankka. Lopuksi kiitän perhettäni, joka on kulunei- na vuosina ollut kaikkein lähimmin mukana hankkees- sa ja jolta on riittänyt ymmärtämystä ja tukea. Käsillä olevan kirjan tarkastelujakso alkaa kirkollis- kokousuudistuksen voimaantulosta ja päättyy vuo- teen . Kyseessä on itsenäinen jatko Mikko Juvan kir- joittamalle kirkolliskokouksen historiateokselle. Juva laati kirjansa virkatöidensä ohella toimiessaan Helsin- gin yliopiston johdossa, minkä vuoksi hän kertoi jou- tuneensa supistamaan tutkimuksensa tavoitteita. Tätä kirjaa laadittaessa lähtökohdat ovat olleet erilaiset: on ollut mahdollisuus perehtyä kolmen vuoden ajan pää- toimisesti kirkolliskokousta koskevaan lähdeaineistoon ja tutkimuskirjallisuuteen sekä tarkastella niiden avulla kirkolliskokousta niin lähi- kuin maisemakuvassa. Pää- määränä on ollut historiantutkimuksen kriteerit täyttä- vä teos, josta olisi apua historiantutkijoille sekä seura- kuntien ja kokonaiskirkon päättäjille mutta johon olisi helppo tarttua, vaikka ei ennestään tuntisikaan syvälli- sesti kirkollista päätöksentekoa. Alkuperäisiin, esi- tettyihin suunnitelmiin verrattuna tutkimukseen käytet- tävissä ollut aika on lyhentynyt ja vastaavasti tutkittava ajanjakso pidentynyt, mikä on edellyttänyt rajauksia eri- tyisesti erilaisten lähdeaineistojen käytössä. Esimerkiksi haastattelujen määrää on täytynyt rajoittaa. Käsiteltävien aihealueiden valikointi on ollut luon- nollisesti vaikea tehtävä. Suurten uudistushankkeiden ohella olen tarkastellut suppeampia asiakokonaisuuk- sia, jotka kuvastavat oman aikansa keskustelua kirkollis- kokouksessa tai ovat myöhemmän vaikutushistoriansa näkökulmasta merkittäviä. Olen pyrkinyt keskittymään kirkolliskokouksen kädenjälkeen kussakin päätöksen- tekoprosessissa. Jotkin uudistushankkeiden sinänsä tärkeät osa-alueet, joihin kirkolliskokous ei ole puut- tunut, jäävät vähälle huomiolle. Vastaavasti olen nosta- nut esiin sellaisiakin aloitteita, jotka eivät ole johtaneet varsinaisiin päätöksiin mutta ovat herättäneet kirkollis- kokouksessa huomionarvoista keskustelua. Muutamat itsenäiset asiakokonaisuudet ja täysistuntojen ulkopuo- lisen yhteiselämän kuvaukset on taitettu muusta teks- tistä erilleen. Päälähteinä ovat kirkolliskokouksen painetut pöytä- kirjat liitteineen. Lisäksi olen käynyt läpi kirkollisko- kouksen painamattomat asiakirjat, kuten valiokuntien pöytäkirjat, sekä valikoiden komiteoiden painamatto- mia pöytäkirjoja. Näissä kokoelmissa on jonkin verran puutteita. Esimerkiksi tutkimuskauden alkupuolen täys- istunnoista ei ole säilynyt läheskään aina nimenhuuto- äänestysten äänestyslistoja. Tällöin on pitänyt turvautua lehdistössä annettuihin tietoihin edustajien äänestys- käyttäytymisestä. Toisaalta se, että painettujen keskuste- lupöytäkirjojen pohjana ovat koko tutkimuskauden ajan olleet nauhoitukset, on lisännyt keskustelupöytäkirjojen tarkkuutta ja tasalaatuisuutta. Kirkon keskushallinnon asiakirjojen ohella olen käyttänyt arkkipiispojen arkis- toja, kirkolliskokousvaaleja koskevia asiakirjoja Lapuan ja Helsingin tuomiokapitulien arkistoissa sekä kirkollis- kokousta sivuavia asiakirjoja puoluearkistoissa. Lehdistön osalta olen käynyt läpi kirkon tiedotuskes- kuksen lehdistökatsaukset. Lisäksi olen katsonut Koti- maa -lehden vuosikerroista kirkolliskokouksen istunto- kausia ympäröivät numerot. Muuten olen tarkastellut lehden vuosikertoja tarpeen mukaan, esimerkiksi kir- kolliskokouksen vaalitalvina säännöllisesti syksystä ke- vääseen. Lehdistön merkitys korostuu varsinkin sik- si, että kyse on lähimmästä historiasta, josta voi yrittää hahmottaa kokonaiskuvaa juuri median avulla. Viime vuosina on kuitenkin ilmestynyt myös uusia lähihisto- riaa koskevia tutkimuksia, muun muassa teologisia opinnäytetöitä. Ne ovat omalta tärkeältä osaltaan tuke- neet tämän teoksen valmistumista ja tarkentaneet ko- konaiskuvaa niistä vuosikymmenistä, joita aikoinaan vuoden kirkolliskokouksen jäsenet odottivat jän- nittyneinä mutta valmiina uudistuksiin. Nurmossa toukokuussa , kun uusimuotoisen kirkolliskokouksen alkamisesta on kulunut vuotta Jaakko Olavi Antila – U – Monia uudistushankkeita käsitelleen vuoden kirkollisko- kouksen kulkue. Arkkipiispa Martti Simojoen (vas.) rinnalla Lapuan hiippakunnan piispa Eero Lehtinen. Heidän takanaan toisessa rivissä Mikkelin piispa Osmo Alaja ja Porvoon piispa Karl-Erik Forssell. Kuva: Kirkon kuvapankki. – – - Vuoden Suomessa useimmat tunsivat Turun tuo- miokirkon kellojen puolenpäivän lyönnit, sen verran yhtenäisessä sähköisen tiedonvälityksen maailmassa elettiin. Oltiin siis keskellä suomalaista ääni- ja kulttuu- rimaisemaa, kun toukokuun kuudentena – hieman en- nen puoltapäivää – juhlava kulkue lipui kellojen soides- sa Turun vanhalta akatemiatalolta kohti tuomiokirkkoa. Uudistetun kirkolliskokouksen edustajat olivat aloit- tamassa työtään. Kaukaa katsoen he olivat yhtenäisen näköinen, tumma joukko, joka liikkui hitaasti tuomio- kirkon, vanhan suurtorin, yliopiston ja hovioikeuden välimaastossa. Tarkemmin katsoessa erottui varsinkin kulkueen etu - osassa violetteja tohtorinhattuja ja yksi harmaa sotilas- univormu. Parijonon kärjessä kulkivat piispat, ensim- mäisenä arkkipiispa Martti Simojoki, joka toimi virkan- sa puolesta kirkolliskokouksen puheenjohtajana. Yksi oli joukosta poissa. Kuopion piispa Olavi Kares osallis- tui samaan aikaan Moskovan patriarkan Pimenin Suo- men-vierailun ohjelmaan. Ekumeenisesta yhteyden- pidosta oli tullut arkipäivää. Piispojen jälkeen tulivat kenttäpiispa Yrjö Massa sekä korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeu- den valitsemat edustajat. Myös tämän kolmikon kohdal- la parijonossa oli yhden edustajan aukko: valtioneuvos- ton määräämä edustaja, opetusministeri Ulf Sundqvist oli sairastuneena poissa. Tosin muutenkin ministe- rit yleensä vain pikaisesti poikkesivat kirkolliskokouk- sessa tuomassa terveisensä. Käytäntöön vaikutti paitsi kirkolliskokouksen tiivistynyt kokoontumistahti myös periaatteellinen kirkon itsenäisyyden korostus. Ajatus kirkon ja valtion sidosten löyhdyttämisestä oli ollut po- liittisessa keskustelussa vahvasti esillä varsinkin - luvun loppupuolella ja -luvun alussa . Ruotsissa kirkon ja valtion suhteita käsitellyt komi- tea oli ehdottanut merkittäviä muutoksia kirkon ja valtion suhteisiin. Samaan aikaan Suomen luterilaisessa kirkossa oli selvitetty monipuolisesti suhdetta valtioon. Kirkolliskokousuudistuksen yhteydessä sekä korkeim- pien oikeusistuinten valitsemat edustajat että valtioneu- voston määräämä edustaja olivat olleet vähällä pudota pois kokoonpanosta. Tapahtumat olivat osoittaneet, et- tei kirkon johdossa toivottu valtiovallan puuttuvan voi - makkaasti kirkon päätöksentekoon. Valtioneuvostossa kunnioitettiin tätä linjaa. Keväällä oli meneillään valtion aloittama selvitystyö kirkon ja valtion suhteis- ta, mutta yhteyksien katkaisemista ei enää vaadittu yhtä voimakkaasti kuin muutamia vuosia aiemmin . Ruotsin hallitus oli jo ilmoittanut, ettei se esittäisi syvällekäyviä muutoksia kirkon ja valtion suhteisiin. Vaikka opetusministeri oli poissa paitsi avajaiskulku- eesta myös kirkolliskokouksen käytännön työskentelys- tä, hänen ministeriönsä oli kirkolliskokouksen näkökul- masta erittäin tärkeä seurannan ja vaikuttamisen kohde. Meneillään oli laaja koulujärjestelmän uudistus. Uudes- sa peruskoulussa uskonnonopetuksen määrä oli sel- västi aiempaa vähäisempi, ja myös valmisteilla ollees- sa keskiasteen koulunuudistuksessa uskonnonopetuk- sen määrä ja sisältö olivat arvioitavina. Edellisvuonna oli keskusteltu kiivaasti uskonnonopetuksesta, ja kirk- ko oli monella tasolla – kirkolliskokouksesta lähtien – pyrkinyt vaikuttamaan valmistelijoihin ja päättäjiin. Vasemmistoradikalismi oli voimissaan. Opetusministe- riön sisällä oli ideologista taistelua, eivätkä kirkon asi- at yleisesti näyttäneet ajan ilmapiirissä tärkeiltä. Minis- terinsalkku, johon kuuluivat kirkon kannalta kaikkein keskeisimmät teemat, oli sosiaalidemokraateilla. Puo- lueen piirissä oli aiempina vuosina vaadittu muutok- sia kirkon asemaan. Lisäksi julkisessa keskustelussa oli edelleen havaittavissa jyrkkää kirkonvastaisuutta. Suurimman osan kulkueesta muodostivat ne pap- pis- ja maallikkoedustajaa, jotka oli valittu vaaleil- la kirkon kahdeksasta hiippakunnasta. Katukiveykseltä kaikui korkokenkien ääni voimakkaammin kuin kos- kaan aiemmin. Pappisvirka oli edelleen miehen virka, – mutta maallikkoedustajista naisia oli jo eli lähes kol- mannes. Sitä paitsi pappisviran avaaminen naisille oli valmisteilla, ja tiedossa oli, että kirkolliskokous saisi asi- an käsiteltäväkseen vielä samalla vaalikaudella. Tämä tietoisuus oli puolestaan näkynyt kirkolliskokousvaa- leissa muun muassa siten, että naisehdokkaat olivat me- nestyneet huomattavasti aiempaa paremmin. Kokoonpanoon kuuluivat vielä määräämättömäksi ajaksi valitut kirkkoneuvokset, kirkkohallituksen kor- keimmat viranhaltijat, joilla oli kirkolliskokouksessa läs- näolo- ja puheoikeus. Toukokuussa heitä oli kolme, varatuomari Mauno Saloheimo, teologian tohtori Ahti Auranen sekä varatuomari Kai Sarsa. Kesäkuun alus- sa mukaan liittyi rovasti Olavi Vuorela, joka työskente- li kirkon toimikuntien pääsihteerinä. Kirkolle oli perus- tettu toimikuntia erityisesti -luvun loppupuolelta lähtien suunnittelemaan jotakin työmuotoa tai vastaa- maan tietystä työalasta . Vuorelan nimitys kirkkoneu- vokseksi kuvasti kirkkohallituksen kasvavaa vastuuta ja kokonaiskirkon laajenevaa toimintaa: toimikunnat hoi- tivat uusia tehtäviä, ja niihin oli perustettu ja oltiin edel- leen perustamassa useita virkoja. Uudistetun kirkolliskokouksen ensimmäisellä vaali- kaudella – kirkon keskushallinnon työntekijä- määrä kasvoi prosenttia. Muutoksen keskipisteessä oli kirkon keskusrahaston johtaja Kai Sarsa. Talousasiat olivat hyvin ajankohtaisia niin maailmanlaajuisesti kuin Suomen luterilaisessa kirkossa. Maailmantalouden pit- kä korkeasuhdanne oli vaihtunut jyrkkään laskuun muun muassa energian hinnan noustessa, inaation no- peutuessa ja työttömyyden kasvaessa . Samaan aikaan kirkon eläkevastuu ja kokonaiskirkon työntekijämäärä kasvoivat voimakkaasti, mikä laajensi kirkon keskusra- haston taloutta nopeasti. Läheltä näki, etteivät kirkolliskokousedustajat olleet sellainen tasaisen tumma joukko kuin kaukaa olisi saat- tanut luulla. Tätä lähikuvaa on katsottava ja selvitettävä, keitä kirkolliskokouksen jäsenet olivat, miten heidät oli valittu ja ennen kaikkea mitä he tekivät. Keillä heistä oli eniten valtaa? Millaisia ryhmittymiä kirkolliskokouksen työssä erottui? Mitkä piirteet leimasivat asioiden käsit- telyä tai henkilövalintoja eri aikoina? Näitä asioita sel- vitettäessä päälähteitä ovat kirkolliskokouksen painetut pöytäkirjat liitteineen, jossain määrin myös komiteoi- den ja valiokuntien painamattomat asiakirjat. Kirkollis- kokouksen koostumuksen ja edustajien vaikutusvallan selvittämiseksi olen tilastoinut näitä seikkoja mittaavia tekijöitä neljältä vaalikaudelta, vuosina , , ja alkaneilta kausilta. Ei voi kuitenkaan unohtaa ”maisemakuvaakaan”. On hyvä siirtyä välillä kauemmas ja nähdä kirkolliskokous kulkemassa milloin vanhan, suuren kirkon taustaa vas- ten, milloin torin laidalla. Välillä taustalla näkyy hovi- oikeus, välillä yliopisto. Joen toisella puolella siintävät Turun Sanomien ja Åbo Underrättelserin toimitusten korttelit. Silloin kirkolliskokous näkyy suhteessa kirk- koon, talous- ja yhteiskuntaelämään, lainsäädännön kokonaisuuteen, teologiseen keskusteluun ja tiedotus- välineisiin. On myös kysyttävä, kulkiko kirkolliskokous tässä maisemassa niin hitaasti tai rivakasti kuin eri ha- vainnoitsijat ovat kulloinkin nähneet. Miten kirkollisko- kousuudistukseen ladatut toiveet aiempaa nopeammas- ta päätöksenteosta toteutuivat, ja mitkä seikat vaikuttivat uudistustahtiin? Joka suunnasta ei kuitenkaan pysty kat- somaan ainakaan yhtä aikaa. Monet näkökulmat on ol- lut pakko sivuuttaa. Vuosina – kirkolliskokous oli kokoontunut Turun keskustassa: kirkko oli näkynyt kaupunkikuvassa. Keväällä edustajat siirtyivät heti avajaisten jälkeen kaupungin laidalle, Linnasmäellä sijaitsevalle Turun kristilliselle opistolle, keskelle rauhallista asuinaluetta. Ulospäin ei enää välttämättä tiennyt, että kirkollisko- kous kokoontui kaupungissa. Siirtymä oli kuva kirkon paikan muuttumisesta -luvun jälkipuoliskolla. Voi- makkaan muuttoliikkeen myötä kirkon työn painopis- te alkoi siirtyä kasvaville lähiöalueille. Vastaavasti mo- nissa maalaisseurakunnissa kärsittiin muuttotappiosta. Kokouspaikan vaihdos kuvasti myös toisenlaista us- konnollisuuden muutosta. Luterilaiseen kirkkoon kuu- lui peräti prosenttia maan väestöstä, mutta osuus oli laskusuunnassa. Kirkosta eroaminen oli helpottunut , ja seuraavan vuosikymmenen alkupuolella liike ulos kirkosta oli selvästi aiempaa vilkkaampaa. Erityi- sen korkea lukema, eronnutta, oli laskettu juu- ri uudistetun kirkolliskokouksen kokoontumisen alla vuonna . Monet tunnusluvut, jotka mittasivat osal- listumista kirkon toimintaan, osoittivat alaspäin. Vuon- na saavutettiin yksi rajapyykki, kun luterilaisen kirkon jäseniksi kastettavien osuus syntyneistä alitti prosentin rajan. Osuus oli laskusta huolimatta todella – suuri, selvästi suurempi kuin kirkkoon kuuluvien osuus väestöstä. Sen sijaan toisaalla näkyi merkkejä perinteis- ten rakenteiden murtumisesta. Avosuhteet yleistyivät, ja lähes joka kymmenes lapsi syntyi avioliiton ulko- puolella. Julkinen instituutio oli yhä useammin vaih- tumassa yksityisiin elämänratkaisuihin, ja sama privati- soituminen kosketti uskonasioita. Kirkolliskokous oli tällaisesta muutoksesta huolissaan, mutta samalla sekin siirtyi – ainakin symbolisesti – julkiselta areenalta esi- kaupungin suojaan. Keväällä alkamassa ollut istuntokausi oli viikon mittainen, kun edellisvuoteen saakka Turussa oli oltu koolla yleensä kuukauden ajan. Toisaalta istuntokausia olisi vastedes huomattavasti aiempaa useammin, kah- desti vuodessa: toukokuussa äitienpäivän alla ja marras- kuussa juuri ennen almanakkoihin ilmestynyttä uutta juhlaa, isänpäivää. Vuosina – kirkolliskokous oli koolla yhteensä istuntopäivää. Päiviä kertyi lä- hinnä lakimääräisiltä kevät- ja syysistuntokausilta mut- ta myös muutamista ylimääräisistä istunnoista. Vuosit- taisten istuntopäivien määrä vaihteli kahdeksasta :een, mutta keskimäärin niitä oli kymmenen. Lisäksi varsi- naisten istuntokausien välillä edustajat istuivat usein valiokunnissa. Tänä vuoden aikana kirkolliskokous kulki pitkän matkan siitä maailmasta, jossa kuunneltiin radion yleisohjelmaa ja aloiteltiin isien uuden juhlapäi- vän viettoa. - Juhlavaa avajaiskulkuetta edelsivät sadat vaalit eri puo- lilla Suomea. Ensin jokaisen seurakunnan kirkkoneu- vosto nimesi valitsijamiehet, joiden määrä oli suhteutet- tu seurakunnan väkilukuun. Valitsijamiehet puolestaan kokoontuivat hiippakunnittain valitsemaan kirkollis- kokouksen maallikkoedustajat. Papit kokoontuivat sa- maan aikaan rovastikunnittain äänestämään omista edustajistaan. Valtioneuvosto, korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus valitsivat kukin yhden kirkolliskokous- edustajan. Kirkkolain mukaan nämä kolme edustajaa ei- vät olleet kyseisten valtiollisten elinten edustajia, jotka olisivat vastanneet toiminnastaan taustainstituutiolleen. Muiden kirkolliskokousedustajien tavoin he olivat riip- pumattomia koko kirkon edustajia. Piispat ja kenttä- piispa osallistuivat kokoukseen itseoikeutettuina, mutta jos joku piispoista oli estynyt, tuomiokapitulin oli valit- tava keskuudestaan hänen tilalleen edustaja. Kirkon hallinnonuudistuksessa kirkolliskokouk- sen jäsenmäärä oli pudonnut kolmanneksella :aan ja tullut siten lähelle Ruotsin satajäsenistä kirkollisko- kousta. Niin sanotussa uusimuotoisessa kirkollisko- kouksessa maallikkoedustajien osuus oli prosenttia, hieman suurempi kuin Ruotsissa. Muutenkin Suomessa maallikoilla oli ollut enemmistö kirkolliskokousjärjes- telmän alusta asti, Ruotsissa taas vuodesta . Van- hamuotoiseen kirkolliskokoukseen edustajat oli valittu rovastikunnittain, jolloin väkimäärältään pienten hiip- pakuntien edustus oli ollut suhteellisesti huomattavan suuri. Porvoon hiippakunnasta oli valittu väkilukuun suhteutettuna selvästi yli kaksi kertaa niin paljon edus- tajia kuin Helsingin hiippakunnasta. Sen sijaan vuodes- ta lähtien kunkin hiippakunnan väkiluku määritti edustajien lukumäärän. Pienten hiippakuntien edustus turvattiin siten, että jokaisesta hiippakunnasta oli valit- tava vähintään kaksi pappia ja neljä maallikkoa. Uudistetun kirkkolain mukaan pappis- ja maallikko- edustajien vaalit toimitettiin joka neljäs vuosi helmi- kuun ensimmäisenä maanantaina. Edustajan toimivalta alkoi valinnasta ja ulottui seuraaviin vaaleihin. Määritel- mä oli sama kuin kansanedustajien osalta valtiopäiväjär- jestyksessä: maassa olisi poikkeusoloissakin aina paitsi toimivaltainen eduskunta myös toimivaltainen kirkol- liskokous. Myös neljän vuoden vaalikausi oli sama kuin eduskunnalla, samoin vaalien ajankohta kevättal- vella. Kirkolliskokousuudistusta koskeneen päätöksen- teon aikaan syksyllä eduskunnan hajottaminen oli vielä muuttanut eduskuntavaalien rytmiä. Myöhemmin tutkimuskaudella valtiollinen päätöksenteko kuitenkin vakiintui, ja kirkolliskokousvaalit säilyivät erillään edus- kuntavaalikeväästä. Niin pappis- kuin maallikkoedustajat valittiin lähtö- kohtaisesti enemmistövaalilla, mutta maallikkoedusta- jien vaalissa otettiin käyttöön suhteellinen vaalitapa, mi- käli neljäsosa vaalikokouksen osanottajista sitä vaati. Näin pienemmilläkin valitsijamiesryhmillä oli periaat- teessa mahdollisuus saada ehdokkaitaan valituksi. Suh- teellisessa vaalissa ehdokasnimien järjestys vaalilipussa määräsi kunkin ehdokkaan saaman äänimäärän. Va- litsijayhdistyksiä tai ehdokaslistoja ei ollut, minkä oli tarkoitus nopeuttaa vaalitoimitusta ja estää rajalinjojen – muodostumista. Käytännössä vaalitapa johti taktikoin- tiin, koska vain siten ryhmän oma ääniosuus pystyttiin hyödyntämään täysipainoisesti. Valmistelu jäi kulissien taakse pienille piireille. Moni valitsijamies sai vaalipai- kalla käteensä lapun, johon oli merkitty, mitkä nimet hä- nen oli kirjoitettava vaalilippuun ja missä järjestyksessä. Koska kirkolliskokouksen valintaprosessi sisälsi sa- toja erillisiä vaaleja, siitä on mahdotonta muodostaa kattavaa kuvaa. Siksi esimerkkinä toimii kaksi erilais- ta hiippakuntaa, ensinnäkin vanhojen herätysliikkeiden ja maaseutuseurakuntien hallitsema Lapuan hiippakun- ta ja toiseksi kaupunkivaltainen, herätysliikeproililtaan heikompi mutta samalla monimuotoisempi Helsingin hiippakunta. Uusimuotoisen kirkolliskokouksen en- simmäisinä istuntokausina myös poliittisten puolueiden kiinnostus kirkolliskokousta kohtaan kasvoi huomatta- vasti. Aktiivisimpia olivat Keskustapuolue (jäljempä- nä myös keskusta) ja Kansallinen Kokoomus (kokoo- mus), joiden toimintaa lähinnä tarkastelen. Virallisen ehdokasasettelun puuttuessa poliittiset puolueet ovat harvoja taustaryhmiä, joiden toiminnasta kirkollisko- kousvaalien alla on säilynyt asiakirja-aineistoa. Vaikka herätysliikkeillä oli erityisesti tietyissä hiippakunnissa merkittävä vaikutus vaaliasetelmiin, ilman ehdokaslis- toja toimitetuissa vaaleissa tätä vaikutusta on usein vai- kea mitata. Helsingin hiippakunnan maallikkoedustajien valinta- kokoukseen saapui helmikuun neljäntenä yhteensä valitsijamiestä, joista huomattava osa toimi opetus- alalla. Runsaan kuudenneksen ammattinimike osoit- ti asian suoraan, ja lisäksi esimerkiksi moni losoan maisterin tittelillä merkityistä toimi todennäköisesti opettajana. Seuraavaksi eniten työllistivät tekninen ala ja maatalousala, jolla työskenteleviä valitsijamiehiä oli pääkaupungin hiippakunnassakin huomattavasti enem- män kuin vaikkapa työväestöä. Viimeksi mainittuja oli valitsijoista vain kolmisen prosenttia, saman verran kuin esimerkiksi upseereja. Helsingin hiippakunnan valitsijakunta oli huomattavan koulutettua ja työsken- teli suurelta osin johtavassa asemassa. Suhteellisen vaalitavan ja enemmistövaalin erot näkyi- vät selvästi Helsingin hiippakunnassa. Maallikkoedus- tajien suhteellisessa vaalissa pääkaupungin ulkopuoli- set rovastikunnat saivat omia ehdokkaitaan hyvin läpi – varsinkin kun alueen valitsijat olivat ensimmäisellä kerralla vuonna valmistautuneet paremmin kuin helsinkiläiset . Myös pappisedustajien vaalissa nämä ro- vastikunnat antoivat eniten ääniä oman alueensa ehdok- kaille. Muualta ei ääniä kuitenkaan kertynyt, joten kir- kolliskokoukseen valittiin sellaisia Helsingin ja Espoon pappeja, jotka nauttivat luottamusta ympäri hiippakun- taa. Vuonna kaikki hiippakunnan pappisedusta- jat tulivat hiippakunnan keskusalueen rovastikunnista, joihin kuitenkin kuului vain kolmasosa hiippakunnan väkiluvusta. Papistolle oli pääkaupunkiseudulla tarjolla monia kirkollisia erityistehtäviä, mikä näkyi vaalitulok- sessa: edustajien joukossa oli seurakuntapappien ohella muihin tehtäviin sijoittuneita pappeja. Alueellisen edustavuuden näkökulmasta maallik- koedustajien suhteellinen vaalitapa osoittautui Hel- singin hiippakunnassa toimivammaksi kuin pappis- edustajien enemmistövaali. Sen sijaan teologisesti enem- mistövaali puolusti paikkaansa pappisedustajien vaa- lissa, jossa äänestäjät tunsivat toisensa ja ehdokkaansa. K : Kirkolliskokousedustajien määrä ja sen suhde hiippakunnan väkilukuun Hiippakuntien väkilukutiedot Kirkon kalenteri , . 60 50 40 30 20 10 Turku Tampere Oulu Mikkeli Porvoo Kuopio Lapua Helsinki 0 Edustajia v. 1973, henkilöä Edustajia v. 1974, henkilöä Tuhatta henkeä / yksi edustaja v. 1973 Tuhatta henkeä / yksi edustaja v. 1974 60 50 40 30 20 10 Turku Tampere Oulu Mikkeli Porvoo Kuopio Lapua Helsinki 0 Edustajia v. 1973, henkilöä Edustajia v. 1974, henkilöä Tuhatta henkeä / yksi edustaja v. 1973 Tuhatta henkeä / yksi edustaja v. 1974 – Teologisesti katsottuna kirkolliskokoukseen ei valittu edustajia eri rovastikunnille eikä edes eri hiippakun- nille vaan mahdollisimman laajaa luottamusta nautti- via edustajia koko kirkolle. Selvimmin tämän vanhan yksimielisyysperiaatteen ilmaisi kirkkolakiin kirjattu, papiston vaalikokouksen puheenjohtajalle suunnattu määräys, joka oli sama kuin piispanvaalissa: Ennen kuin ryhdytään äänestämään, pitäköön vaalintoimit- taja rukouksen ja muistuttakoon valitsijoita vaalin tärkeydes- tä ja arvosta sekä kehottakoon heitä, muuta tarkoittamatta kuin Jumalan kunniaa ja kirkon hyödyn edistämis