Rights for this book: Public domain in the USA. This edition is published by Project Gutenberg. Originally issued by Project Gutenberg on 2014-02-02. To support the work of Project Gutenberg, visit their Donation Page. This free ebook has been produced by GITenberg, a program of the Free Ebook Foundation. If you have corrections or improvements to make to this ebook, or you want to use the source files for this ebook, visit the book's github repository. You can support the work of the Free Ebook Foundation at their Contributors Page. The Project Gutenberg EBook of Yhteiskunnallisen kysymyksen ydinkohdat, by Rudolf Steiner This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org Title: Yhteiskunnallisen kysymyksen ydinkohdat Nykyisyyden ja tulevaisuuden elämänvaatimuksena Author: Rudolf Steiner Release Date: February 2, 2014 [EBook #44821] Language: Finnish *** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK YHTEISKUNNALLISEN KYSYMYKSEN *** Produced by Jussi Tuuri and Tapio Riikonen YHTEISKUNNALLISEN KYSYMYKSEN YDINKOHDAT Nykyisyyden ja tulevaisuuden elämänvaatimuksena Kirj. Tri Rudolf Steiner Tekijän luvan saanut suomennos Kustannusliike O.Y. ANTROPOS A.B. Helsinki 1922. SISÄLLYSLUETTELO: Alkulause ja johdanto. Muutamia huomautuksia tämän kirjoituksen tarkoituksesta. I. Yhteiskunnallisen kysymyksen todellinen luonne uudenaikaisen ihmiskunnan elämän valossa. II. Elämän vaatimia ja todellisuuden mukaisia yhteiskunnallisten kysymysten ja tarpeitten ratkaisukokeita. III. Kapitalismi ja yhteiskunnalliset aatteet. IV . Yhteiskunnallisten elimistöjen kansainväliset suhteet. Lisäys. Viiteselitykset. Alkulause ja johdanto. Tehtäviä, jotka nykyajan yhteiskunnallinen elämä eteemme asettaa, ei voida ratkaista keinotekoisten tulevaisuudenunelmien avulla. Jotkut mielipiteet ja tunteiden ilmaukset voivat tosin saada uskomaan, että nämä tahi nuo suunnitelmat, jotka aatteidensa pohjalle on rakentanut, saattaisivat luoda ihmiskunnalle onnentilan; tämä usko voi kasvaa voittamattomaksi vakaumukseksikin; mutta sittenkin on mahdollista ampua kokonaan harhaan siitä, mitä yhteiskunnallinen kysymys nykyään merkitsee, jos tahtoo sellaisen uskon saada toteutetuksi. Tämän väitteeni voi seuraavalla tavalla kehittää näennäisesti aivan mielettömyyteen, osaten kuitenkin oikeaan. V oi olettaa jonkun löytäneen yhteiskunnalliselle kysymykselle tietopuolisesti aivan oikean "ratkaisun", mutta kuitenkin voisi hänellä olla peräti epäkäytännöllinen usko, jos hän tahtoisi ihmiskunnalle tarjota tätä ajattelemaansa ratkaisua. Sillä me emme elä enää sellaisena aikana, jolloin saisi uskoa voivansa tällä tavalla vaikuttaa julkisessa elämässä. Ihmisten mieliala ei ole sellainen, että he julkiseen elämään katsoen voisivat sanoa: tuolla näette erään, joka ymmärtää, mitkä yhteiskunnalliset laitokset ovat tarpeellisia; mitä hän tarkottaa, sen me tahdomme toteuttaa. Tätä tietä eivät ihmiset laisinkaan halua ottaa vastaan yhteiskunnallisen elämän aatteita. Tämä kirjanen, joka jo on saavuttanut jokseenkin laajan levikin, tahtoo ottaa huomioon tämän tosiasian. Ne, jotka ovat leimanneet sen utopistiseksi (haaveilevaksi), eivät ole ollenkaan käsittäneet sen perimmäistä tarkotusta. Enimmän ovat sitä utopistiseksi soimanneet ne, jotka itse tahtovat itse utopistisesti ajatella. He näkevät muissa sen, mikä on varsinainen piirre heidän omassa ajatustavassaan. Käytännöllisesti ajattelevat ovat nykyään jo saaneet sen kokemuksen julkisesta elämästä, että utopistisella aatteella, näyttäköönpä kuinkakin vakuuttavalta, ei ole lainkaan menestystä. Ja kuitenkin tuntuu useista, että heidän esim. taloudellisella alalla tulisi lähestyä lähimmäisiään sellaisella. Mutta heidän täytyy saada itselleen selväksi, että he puhuvat turhaan. He eivät silloin lainkaan hyödytä lähimmäisiään esityksellään. Tämä pitäisi ottaa huomioon kokemuksen opetuksena. Sillä se viittaa erääseen tärkeään tosiasiaan nykyaikaisessa julkisessa elämässä. Tarkotan sitä elämälle vierasta katsanto kantaa, jolla suhdautaan kaikkeen, mitä esim. taloudellinen todellisuus vaatii. Kuinka sitten saattaisi toivoakaan voivansa selviytyä julkisen elämän sekavissa olosuhteissa, kun niitä lähestyy elämälle vieraalla ajatustavalla? Tämä kysymys ei ole suinkaan mieluisa. Sillä se pakottaa tunnustamaan ajattelevansa elämälle vieraalla tavalla. Ja kuitenkin se tunnustus on tehtävä, jollei tahdota pysyä vieraana "yhteiskunnalliselle kysymykselle". Sillä ainoastaan käsittelemällä tätä kysymystä yhtenä nykyaikaisen sivistyksen tärkeimmistä puolista, voi päästä selvyyteen, mitä yhteiskunnallinen elämä tarvitsee. Tämä kysymys viittaa nykyaikaisen henkielämän muodostumiseen. Uudenaikainen ihmiskunta on kehittänyt henkielämän, joka on suuresti riippuvainen valtiollisista laitoksista ja taloudellisista voimista. Ihminen pannaan jo lapsena valtion kasvatuksen ja opetuksen alaiseksi. Hän voi saada ainoastaan sellaisen kasvatuksen, kuin hänen ympäristönsä taloudelliset olosuhteet myöntävät. Tästä voisi helposti johtua uskomaan, että juuri sentähden ihmisen pitäisi olla hyvin mukautunut nykyaikaisiin olosuhteisiin. Sillä valtiolle on mahdollista muodostaa kasvatus- ja opetuslaitokset ja sen kautta julkisen henkielämän oleellinen puoli tavalla, joka parhaiten tyydyttää inhimillistä yhteiskuntaa. Ja senkin saattaisi helposti uskoa, että ihmisestä sen kautta tulisi mahdollisimman paras jäsen inhimilliseen yhteiskuntaan, että hänet kasvatetaan niitä taloudellisia mahdollisuuksia silmällä pitäen, joiden piirissä hän kehittyy, ja että hän tämän kasvatuksen kautta joutuu siihen asemaan, jonka nämä taloudelliset mahdollisuudet hänelle osottavat. Tämän kirjasen täytyy ottaa suorittaakseen tähän aikaan vähemmän miellyttävä tehtävä, näyttää, että julkisen elämämme sekavuus johtuu henkielämän riippuvaisuudesta valtiosta ja talouselämästä. Ja sen täytyy voida näyttää, että henkielämän vapautus tästä riippuvaisuudesta muodostaa osan niin polttavasta yhteiskunnallisesta kysymyksestä. Tämän kautta kääntyy kirjaseni laajalle levinneitä harha luuloja vastaan. Että valtio on ottanut hoitoonsa opetus laitoksen, sitä on kauvan pidetty ihmiskunnan kehitykselle terveellisenä. Ja sosialisesti ajattelevat voivat tuskin muuta kuvitellakkaan, kuin että yhteiskunnan on kasvatettava yksilö palvelukseensa omien menettelytapojensa mukaisesti. Ei tahdota mielellään ottaa oppiakseen, mikä tähän aikaan on aivan välttämätöntä tällä alalla. Sitä, että ihmiskunnan kehityksen myöhäisempinä aikoina voi olla erehdystä, mikä aikaisemmin on ollut oikeata. Ihmiskunnan nykyaikaisten olosuhteitten kehitykselle oli välttämätöntä, että opetuslaitos ja sen kautta julkinen henkielämä joutui pois niiden piirien käsistä, jossa se keskiaikana oli ollut, valtion huostaan. Mutta tämän asiantilan edelleen jatkaminen on raskas yhteiskunnallinen erehdys. Sen on tämä kirjanen ensimäisessä osassaan osottava. Valtiolaitoksen puitteissa on henkielämä saavuttanut vapautensa; se ei voi tästä vapaudestaan oikein hyötyä, ellei sille suoda täydellistä itsehallintoa. Henkielämän olemukseen kuuluu saada olla täydellisesti itsenäinen jäsen yhteiskunnallisessa elimistössä. Kasvatus- ja opetuslaitos, joista koko henkinen elämä on lähtösin, on jätettävä niiden hallittavaksi, jotka kasvattavat ja opettavat. Tässä hallituksessa älköön saako sanan- eikä toimivaltaa kukaan, joka toimii valtiollisella tahi taloudellisella alalla. Jokaisen opettajan on käytettävä ainoastaan niin paljon aikaa opetukseen, että hän voi myös ottaa osaa alallaan hallinnolliseen toimintaan. Hän on silloin huolehtiva hallituksesta yhtä paljon, kuin hän huolehtii itse kasvatuksesta ja opetuksestakin. Ei kenkään ole oikeutettu antamaan määräyksiä, joka ei samalla itse ole mukana varsinaisessa opetuksessa ja kasvatuksessa. Ei mikään parlamentti, ei mikään henkilö, vaikkakin hän ehkä joskus olisi ottanut osaa opetukseen, mutta ei sitä enää tee, saa sananvaltaa. Mitä kokemuksia opetuksessa välittömästi saavutetaan, ne hyödyttävät myös hallintoa. Luonnollisesti sellaisessa laitoksessa asiantuntemus ja ammattitaito pääsevät korkeimmassa mahdollisessa määrässä vaikuttamaan. Tässä tietysti voidaan väittää vastaan, ettei sellainenkaan henkielämän itsehallinto kaikessa ole täydellinen. Mutta se ei todellisessa elämässä ole tarpeellistakaan. Ainoastaan paras mahdollinen pyritään saavuttamaan. Ihmislapsessa kytevät kyvyt tulevat todella yhteiskunnan hyväksi, kun niiden kehityksestä saavat huolehtia ainoastaan ne, jotka henkisten tarkotusperien nojalla pystyvät antamaan niistä ratkaisevan arvostelun. Kuinka kauvas siihen tahi tähän suuntaan lapsi on kasvatettava, siitä voidaan arvostelu antaa ainoastaan vapaassa hengenyhdyskunnassa. Ja mitä on tehtävä antaakseen pontta tällaiselle arvostelulle, siitä voidaan päättää ainoastaan tällaisessa yhdyskunnassa. Sieltä voivat valtio ja talouselämä ammentaa voimia, joita ne eivät voi itselleen antaa, jos muodostavat henkielämän omien näkökohtiensa mukaisesti. Sopusoinnussa sen kanssa mitä tässä kirjasessa on esitetty, on myöskin, että valtiota ja talouselämää palvelevista opetuslaitoksista ja siitä, mitä niissä opetetaan, huolehtivat vapaan henkielämän toimitsijat. Lakimieskoulut, kauppakoulut, maataloudelliset ja teollisuusoppilaitokset muodostuvat vapaan henkielämän mukaisesti. Tämä kirjoitus on välttämättömästi löytävät vastustusta monissa ennakkoluuloissa, jos siitä vetää tämän — oikean — johtopäätöksen. Mutta mistä johtuvat nämä ennakkoluulot? Niiden yhteiskuntavastaisen hengen oppii käsittämään kun ottaa huomioon, että ne pohjaltaan ovat peräisin siitä itsetiedottomasta uskosta, että kasvattajien tulee olla elämälle vieraita, epäkäytännöllisiä, ihmisiä. Heiltä ei voida odottaakaan, että he itsestään loisivat laitoksia palvelemaan elämän käytännöllisiä tarkotuksia. Sellaisia laitoksia pystyvät luomaan ainoastaan ne, jotka itse seisovat keskellä käytännöllistä elämää, ja kasvattajien tulee noudattaa niitä suuntaviivoja, joita heille annetaan. Näin ajatteleva ei huomaa, että kasvattajat, jotka eivät itse kykene antamaan itselleen suuntaviivoja pienimmästä suurimpaan juuri sen kautta vieraantuvat elämästä ja tulevat epäkäytännöllisiksi. Heihin voidaan silloin istuttaa periaatteita, jotka ovat peräisin näennäisesti hyvinkin käytännöllisistä ihmisistä; he eivät pysty kasvattamaan oikeita käytännön miehiä elämää varten. Yhteiskuntavastainen tilanne on sen kautta syntynyt, ettei käytetä yhteiskunnallisen elämän palvelukseen ihmisiä, joissa kasvatuksen kautta on herännyt yhteiskunnallinen tunne. Yhteiskunnallisen tunteen elähyttämiä ihmisiä voi ainoastaan sellainen kasvatustapa tuottaa, jota yhteiskunnallisesti tuntevat johtavat ja määräävät. Yhteiskunnallista kysymystä ei milloinkaan saada oikein ratkaistuksi, jollei kasvatus- ja henkikysymystä käsitellä sen oleellisena osana. Yhteiskuntavastaista mielialaa ei kasvateta ainoastaan taloudellisten laitosten kautta, vaan myös sen kautta, että ihmiset näissä laitoksissa käyttäytyvät yhteiskuntavastaisesti. Ja se on yhteiskuntavastaista, että nuorison kasvatus ja opetus jätetään henkilöille, jotka sen kautta jäävät elämälle vieraiksi, että heidän toimintansa suunta ja sisällys määrätään ulkoapäin. Valtio perustaa lainopillisia oppilaitoksia. Valtio vaatii niissä opetettavaksi sen sisältöistä lakitiedettä, jonka se omia tarkoitusperiään silmälläpitäen on valtiomuotonsa ja hallituksensa perustaksi omistanut. Laitokset, jotka ovat kokonaan lähtösin vapaasta henkielämästä, ammentavat lakitieteensä sisällyksen itse tästä henkielämästä. Valtion on odottaminen, mitä sille tämä vapaa henkielämä on tarjoava. Se on hedelmöityvä niistä elävistä aatteista, jotka voivat lähteä ainoastaan sellaisesta henkielämästä. Tämän henkielämän piiriin taas kuuluvat ne ihmiset, jotka vapaasta vakaumuksestaan antautuvat käytännölliseen elämään. Mutta siitä ei tule käytännöllistä elämää, mikä on lähtöisin kasvatuslaitoksista, joita paljaat "käytännönmiehet" järjestävät ja joissa elämälle vieraat henkilöt antavat opetusta, vaan yksistään siitä, joka on lähtösin kasvattajista, jotka omalta näkökannaltaan ymmärtävät elämää ja käytäntöä. Miten vapaan henkielämän hallinta on yksityiskohtaisesti järjestettävä, siitä tullaan tässä kirjasessa antamaan joitakin viittauksia. Haaveilijat tulevat tämän kirjasen johdosta tekemään kaikenlaisia kysymyksiä. Huolestuneet taiteilijat ja muut henkisen työn tekijät tulevat sanomaan: niin, onkohan sitten lahjakkuus paremmin menestyvä vapaassa henkielämässä, kuin nykyisessä valtion ja taloudellisten voimain ylläpitämässä? Tällaisten kyselijäin pitäisi ottaa huomioon, ettei tämä kirjanen missään suhteessa tahdo olla utopistinen. Siinä ei siis lainkaan tulla teoreettisesti päättelemään: tämän tahi tuon asian tulee olla niin tahi näin. Vaan se tahtoo olla innostajana perustamaan ihmisyhdyskuntia, joiden yhteiselämä on omiaan luomaan yhteiskunnallisesti arvokasta. Ken ei arvostele elämää teoreettisten ennakkoluulojen, vaan kokemusten perustuksella, hän on itselleen sanova: jokainen luontaisten lahjojensa mukaan vapaasti työskentelevä saa toivoa saavansa oikeudenmukaisen arvostelun vapaassa henkiyhdyskunnassa, jota ei mikään estä omien periaatteidensa mukaan ohjaamasta elämäänsä. "Yhteiskunnallisen kysymyksen" ei voi sanoa vasta nyt ihmisten keskuuteen ilmestyneen eikä se ole asia, jonka pari ihmistä tahi parlamentti voisi ratkaista ja joka sitten olisi lopullisesti ratkaistu. Se on alkeellinen osa koko uudemmasta kulttuurielämästä ja on kerran ilmestyttyään, edelleen pysyvä. Se on maailman historiallisen kehityksen jokaisena hetkenä yhä uudelleen ratkaistava. Sillä ihmiselämä on uusimpana aikana joutunut sellaiseen tilaan, jossa yhteiskuntaa tukevista laitoksista vähitellen tulee yhteiskunta vastaisia. Nämä on yhä uudelleen kukistettava. Niin kuin elimistö jonkun aikaa kylläisyyden jälkeen alkaa tuntea nälkää, samoin yhteiskunnallinen elimistökin joutuu asiain säännöllisestä tilasta epäsäännöllisen. Yhteislääkettä yhteiskunnallisten olojen järjestämiseksi löytyy yhtä vähän, kuin ravintoainetta, joka ainaiseksi poistaisi näläntunteen. Mutta ihmiset voivat yhtyä sellaisiksi yhdyskunniksi, että heidän elävän yhteistoimintansa kautta olevaiset olot aina uudelleen saadaan muuttumaan yhteiskunnallisiksi. Sellainen yhteiskunta on itseään hallitseva yhteiskunnallisen elimistön henkinen jäsen. Samoin kuin nykyaikaisista kokemuksista seuraa yhteiskunnallisena vaatimuksena henkielämän alalla vapaa itsehallinto, samoin talouselämän alalla assosiatiivinen (yhteistoiminnallinen) työ. Talouselämään kuuluu nykyisessä ihmiskunnassa tavaraintuotanto, tavarainkiertokulku ja tavarainkulutus. Näiden kautta tulevat inhimilliset tarpeet tyydytetyiksi; ja kaikissa niissä ovat ihmiset itse tavalla tahi toisella toiminnallaan osallisina. Jokaisella on niissä erikoisharrastuksensa; jokaisen täytyy omalta mahdolliselta osaltaan olla niissä mukana. Mitä kukin todella tarvitsee, sen hän ainoastaan itse tietää ja tuntee; mitä hänen on toimitettava, siitä hän saa selvän kiinnittämällä tuomionsa ympärillään vallitseviin olosuhteisiin. Näin ei ole aina ollut eikä tänä päivänäkään ole vielä kaikkialla maan päällä; nykyisen ihmiskunnan sivistyneen osan keskuudessa on asianlaita kuitenkin niin. Talouselämän rajat ovat ihmiskunnan kehityksen kuluessa laajentuneet. Suljetusta kotitaloudesta kehittyi kaupunkitalous, tästä valtiotalous. Tänään ollaan maailmantalouden kynnyksellä. Vanhasta tosin jää vielä huomattava osa uuteen; paljon merkkejä uudesta saattoi jo nähdä vanhassa. Mutta ihmiskunnan kohtalo riippuu siitä, että kehitys on määrätyissä olosuhteissa noudattanut pää-asiallisesti yllä kuvattua astejärjestystä. On mieletöntä koettaakaan järjestellä taloudellisia voimia abstraktisessa maailmanyhdyskunnassa. Yksityistaloudet ovat kehityskulun aikana laajalti sulautuneet valtiotalouteen. Kuitenkin ovat valtiollisten yhdyskuntien muodostumiseen vaikuttaneet muutkin kuin taloudelliset voimat. Seurauksena siitä, että niistä tahdottiin muodostaa taloudellisia yhdyskuntia, on uusimman ajan yhteiskunnallinen sekasorto. Taloudellinen elämä etsii omia valtiollisista laitoksista ja valtiollisesta ajattelutavastakin riippumattomia muotojaan. Tämä käy sille mahdolliseksi ainoastaan siten, että muodostetaan puhtaasti taloudellisia näkökohtia seuraten yhtymiä kuluttaja-, kauppias- ja tuottajapiireistä. Olosuhteiden pakosta on sellaisten yhtymien laajuus järjestyvä itsestään. Liiaksi pienten yhtymien toiminta kävisi liian kalliiksi, liiaksi suurten toimintaa kävisi liian vaikeaksi taloudelliselta kannalta silmällä pitää. Kukin yhtymä on löytävä elämäntarpeittensa pakosta tien säännölliseen vuorovaikutukseen toisten samallaisten kanssa. Ei tarvitse olla huolissaan, että kukaan, jonka toiminta vaatii tiheätä asuinpaikan vaihdosta, tulisi siitä estetyksi sellaisten yhtymien kautta. Hän voi helposti siirtyä yhtymästä toiseen, jos siirtymisen vaikuttimena ovat taloudelliset edut eikä valtiollinen järjestelmä. Tällaisen yhtymän keskuudessa voidaan suunnitella laitoksia, jotka toimivat yhtä keveästi, kuin rahaliike. Yhtymän keskuudessa on ammattitaidon ja asiantuntemuksen perustukselle vallitseva laajakantoinen yhteisetujen sopusointu. Tällöin eivät lakimääräykset säännöstele tavarain valmistusta, kiertokulkua ja kulutusta, vaan ihmiset suoranaisten tietojensa nojalla ja oman etunsa tähden. Ottaen persoonallisesti osaa yhteistoiminnalliseen elämään voivat ihmiset tällaisen välttämättömän taidon saavuttaa; sen kautta taas, että etujen täytyy keskinäisen sopimuksen nojalla pysyä tasapainossa, tulevat tavarat kiertämään todellisessa arvossaan. Tällainen yhteenliittyminen taloudellisten näkökohtien nojalla on vallan toista, kuin esim. ammattiliitot. Niiden toiminnassa seurataan periaatteita, jotka uudempina aikoina ovat muodostuneet valtiollisessa ja poliitillisessa elämässä. Niissä parlamenteerataan; ei sovita taloudellisten näkökohtien nojalla siitä, mitä yhden on suoritettava toiselle. Assosiatsioneihin ei kuulu palkkatyöläisiä, jotka valtaansa turvautuen vaativat työnantajalta mahdollisimman korkeita palkkoja, vaan niissä käsityöläiset ovat tuotannon henkisten johtajien ja tuotteiden kuluttajien kanssa yhteistoiminnassa määrätäkseen hintojen järjestelyn kautta suorituksien vasta suoritukset. Se ei voi tapahtua parlamenttaamalla kokouksissa. Niitä on varottava. Sillä kuka tekisi työtä sillä aikaa, kun lukemattomat ihmiset kuluttavat aikansa keskustelemalla työstä. Mutta sopimalla ihmiset keskenään ja assosiatsionit keskenään sujuu kaikki muu työn ohessa. Siihen tarvitaan vaan, että yhteenliittyminen vastaa työntekijäin tietoja ja kuluttajain harrastuksia. Tätä älköön kutsuttako utopiaksi. Sillä emmehän ole sanoneet: tämä on järjestettävä niin tahi näin. Olemme vaan viitanneet siihen, kuinka ihmiset itse järjestävät asiansa, jos he tahtovat toimia liitoissa, jotka vastaavat heidän käsityskykyään ja harrastuksiaan. Että he sellaiseen yhteistoimintaan liittyvät, siitä pitää huolen luonto niin pian kun valtio ei aseta heidän eteensä esteitä; sillä luonto synnyttää tarpeet. Toiselta puolen voi siihen vaikuttaa vapaa henkielämäkin, sillä se kasvattaa tietoisuuden, jonka tulee vaikuttaa yhteiskunnassa. Joka kokemuksen nojalla ajattelee, hänen täytyy myöntää, että sellaisia yhteistoiminnallisia liittoja voi nousta joka hetki ja ettei niissä ole mitään utopistista. Niiden syntymiselle ei ole esteenä mikään muu, kuin se, että nykyajan ihminen tahtoo järjestellä taloudellisen elämän ulkoapäin siinä merkityksessä, kuin järjestö-ajatus häneen on tullut ulkoapäin. Vastakohtana tälle järjestelmälle, joka tahtoo ulkoapäin liittää ihmiset toisiinsa tuotannon tähden, on se taloudellinen järjestelmä, joka perustuu vapaaseen assosioitumiseen. Assosioituessa liittyy ihminen toiseen vapaaehtoisesti ja suunnitelmanmukaisuuden antaa kokonaisuudelle yksityinen järki. — V oitanee sanoa: mitä hyötyä siitä sitten on, että varaton assosioituu varakkaan kanssa? V oihan olla parempi, sanotaan, että kaikki tuotanto ja kulutus järjestellään ulkoapäin. Mutta tällainen järjestely sitoo yksilön vapaan luomisvoiman ja riistää talouselämältä sen lisätuotannon, joka voi lähteä ainoastaan tästä vapaasta luomisvoimasta . Kokeiltakoonpa vaan kerrankaan, kaikista ennakkoluuloista huolimatta, assosioimalla tänäpäivänä varaton varakkaan kanssa. Jolleivät asiaan puutu muut kuin taloudelliset voimat, silloin täytyy varakkaan välittömästi korvata varattoman palvelus vastapalveluksella. Nykyään ei tällaisia asioita käsitellä kokemusperäisten elämän vaistojen perustuksella; vaan luokka- ja muista ei- taloudellisista eduista johtuvien tunteiden nojalla. Nämä saattoivat kehittyä sentähden, ettei nykyisempinä aikoina, jolloin juuri taloudellinen elämä on käynyt yhä monimutkaisemmaksi, ole jaksettu pysyä tämän rinnalla puhtaasti taloudellisilla aatteilla. Henkielämän epävapaus on tämän estänyt. Taloutta harjoittavat ihmiset ovat perinnäistapojen sokaisemat; he eivät näe talouselämätä muuntelevia sisäisiä voimia. He työskentelevät kiinnittämättä huomiota ihmiselämän kokonaisuuteen. Assosiatsiooneissa oppii toinen toiselta, mitä hänen välttämättä tulee tietää. Siten saavutetaan taloudellinen kokemus siitä, mikä on mahdollista, kun ihmiset, joilla kullakin on tietoja ja kokemusta omalta alaltaan, saavat yhteisesti asioita päättää. Kuten vapaassa henkielämässä ainoastaan siinä itsessään piilevät voimat vaikuttavat, samoin assosiatiivisesti muodostetussa talousjärjestelmässäkin ainoastaan taloudelliset arvot, jotka kehittyvät assosiatsioonien kautta. Mitä yksilön on talouselämässä tehtävä, se seuraa yhteiselämästä niiden kanssa, joiden kanssa hän on taloudellisesti assosioitu. Sen kautta on hänellä juuri niin paljon vaikutusvaltaa yleiseen talouteen, kuin mikä vastaa hänen tuotantoaan. Kuinka tuotantokyvyttömät kiinnitetään talouselämään siitä tulen tässä kirjoituksessa tekemään selvää. Suojelemaan heikkoa voimakasta vastaan kykenee ainoastaan talouselämä, joka on kehitetty omista voimistaan. Näin voi yhteiskunnallinen elimistö jakautua kahteen itsenäiseen jäseneen, jotka juuri sen kautta tukevat toisiaan, että molemmilla on ominainen hallintonsa, joka perustuu sen erikoisiin voimiin. Mutta molempien näiden väliin täytyy mahtua kolmannen. Se on yhteiskunnallisen elimistön varsinainen valtiollinen jäsen. Siinä pääsee kuuluviin kaikki se, jonka tulee riippua kunkin täysi-ikäiseksi päässeen ihmisen arvostelusta ja tunteista. Vapaassa henkielämässä toimii kukin erikoisten kykyjensä mukaan, talouselämässä taas täyttää kukin paikkansa sen mukaan, mikä rengas hän on assosiatsionissa. Julkisessa valtiollis-oikeudellisessa elämässä tunnustetaan hänen puhtaasti inhimillinen merkityksensä, sikäli kun se on riippumaton hyvinvoinnista, joilla hän vaikuttaa vapaassa henkielämässä, ja riippumatta siitä, minkä arvon hänen valmistamansa tavarat assosiatiivisen talouselämän kautta saavat. Tässä kirjassa tullaan näyttämään, kuinka työ laatuunsa ja siihen käytettyyn' aikaan nähden on tärkeä asia tässä valtiollisoikeudellisessa valtioelämässä. Siinä ovat kaikki toistensa vertaisia, koska siinä neuvotellaan ja toimitaan aloilla, joilla jokainen ihminen on yhtä arvostelukykyinen. Ihmisten oikeudet ja velvollisuudet säännöstellään tässä yhteiskunnallisen elimistön jäsenenä. Koko yhteiskunnallisen elimistön yhtenäisyys syntyy sen kolmen jäsenen itsenäisestä kehityksestä. Kirja on osottava, kuinka liikkuvan pääoman ja, tuotantovälineiden vaikutus, maan ja mannun käyttö voivat muodostua näiden kolmen jäsenen yhteistoiminnan kautta. Joka tahtoo "ratkaista" yhteiskunnallisen kysymyksen edeltäpäin harkitun tahi jotenkin muuten syntyneen talousmuodon avulla, hän ei ole tässä kirjoituksessa löytävä käytännöllisyyttä; mutta joka elämän kokemuksiin nojaten tahtoo innostaa ihmisiä sentapaisiin yhteenliittymisiin, joissa he parhaiten oppivat tuntemaan yhteiskunnalliset tehtävät ja niihin antautumaan, hän ei kuitenkaan kieltäne kirjantekijällä olleen todella käytännöllisen elämän harrastusta. Kirja on ensikerran julkaistu vuoden 1919 huhtikuussa. Silloisia lausuntojani olen täydentänyt aikakausilehdessä "Dreigliederung des sozialen Organismus" julaistuilla kirjoitelmillani, jotka sittemmin ovat kootut kirjaseksi "In Ausführung der Dreigliederung des sozialen Organismus". On helppo havaita, ettei näissä molemmissa teoksissa niinkään paljon puhuta yhteiskunnallisen liikkeen päämääristä, kuin teistä, joita myöten yhteiskunnallisessa elämässä olisi kuljettava. Ken elämänkokemusten nojalla ajattelee, hän tietää, että yksityiset päämäärät voivat esiintyä erilaisissa muodoissa. Ainoastaan sille, joka elää abstraktissa ajatuksissa, kaikki näyttää yhden kaavan mukaan valetulta. Sellainen moittii usein elämässä opittua käytännöllisyyttä, koska se ei hänen mielestään ole kyllin täsmällinen, kyllin "selvästi" esitetty. Monet, jotka luulevat olevansa käytännönmiehiä, ovatkin juuri sellaisia kaavojenmiehiä. He eivät ota huomioon, että elämä voi pukeutua moninaisimpiin muotoihin. Se on juokseva elementti. Ken tahtoo sen mukana mennä, hänen täytyy mukautua ajatuksillaan ja tunteillaan juoksevaan pohjavirtaan. Yhteiskunnallisiin tehtäviin voidaan käydä käsiksi ainoastaan näin ajatellen. Elämän varrella tehdyistä havainnoista ovat aatteet tähän kirjoitukseen ammennetut; tältä kannalta ne myös soisin ymmärrettävän. Muutamia huomautuksia tämän kirjoituksen tarkoituksesta. Nykyajan yhteiskunnallinen elämä asettaa eteemme vakavia, laajaperäisiä tehtäviä. Kuuluu ääniä, joissa vaaditaan uudistuksia tässä elämässä ja joissa näytetään, että näiden tehtävien ratkaisemiseksi on etsittävä teitä, joihin ennen ei ole huomiota kiinnitetty. Nykyajan tositapahtumain tukemana saa kenties jo tänään sekin äänensä kuuluviin, joka elämän kokemuksiin perustuen tunnustaa olevansa sitä mieltä, että tämä välttämättömäksi tulleiden teiden laiminlyöminen juuri on johtanut meidät näihin yhteiskunnallisiin ristiriitoihin. Siihen vakaumukseen perustuu tämä kirjoitus. Se tahtoisi sanoa, miten pitäisi menetellä saadakseen ihmiskunnan suuren osan nykyään tekemät vaatimukset päämäärästään tietoisen yhteiskunnallisen tahdon tielle. Miellyttävätkö nämä vaatimukset vai eikö, siitä ei saisi riippua sellaisen tahdon muodostuminen. Ne ovat kerta kaikkiaan olemassa ja ne on otettava lukuun yhteiskunnallisen elämän tosiasioina. Tämän pankoot mieleensä ne, jotka yhteiskunnallisen asemansa tähden ovat huomaavinaan, että tämän kirjoituksen tekijä esityksessään puhuu köyhälistön vaatimuksista tavalla, joka heitä ei miellytä, koska se heidän mielestään muka liian yksipuolisesti korostaa nämä jonakin, jonka yhteiskunnan tahdon täytyy ottaa lukuun. Mutta tekijä pitää oikeutenaan puhua nykyaikaisesta elämästä kaikessa alastomuudessaan mikäli hänen elämäntuntemuksensa siihen riittää. Hänen silmiinsä kuvastuvat ne turmiolliset seuraukset, jotka johtuvat siitä, ettei tahdota nähdä uudenaikaisen ihmiskunnan elämätä kaikkine tosiasioineen eikä tahdota mitään tietää yhteiskunnallisesta tahdosta, joka kiinnittää huomionsa näihin tosiasioihin. Vähemmän tyydyttänee tekijän esitys lähinnä myös henkilöitä, jotka pitävät itseään käytännöllisen elämän tuntijoina siinä merkityksessä, jossa monien rakkaiksi käyneiden ennakkoluulojen tähden elämän kokemus nykyään otetaan. He tulevat väittämään, ettei tämä kirjoitus perustu elämänkokemukseen. Mitä näihin henkilöihin tulee, niin tekijän mielestä juuri heidän tulisi käydä elämänkoulu uudelleen. Sillä hänestä näyttää heidän elämänkokemuksensa niiden tosiasian valossa, jotka nykyajan ihmiskunta on saanut kokea, ehdottomasti erehdykseltä. Sellaiselta erehdykseltä, joka on tuottanut sanomatonta onnettomuutta. He saavat kokea, että täytyy paljon sellaista myöntää käytännölliseksi, joka heistä on näyttänyt naurettavalta ihanteellisuudelta. Olkootpa vain sitä mieltä, että tämän kirjoituksen lähtökohta on väärä, kun sen ensimäisissä osissa enemmän puhutaan uudenaikaisen ihmiskunnan henkielämästä ja taloudellisesta vähemmän, täytyy tekijän elämänkokemuksensa nojalla väittää, että tehtyjen erehdysten lisäksi tullaan tekemään lukemattomia muita, ellei päätetä kiinnittää asianmukaista huomiota uudenaikaisen ihmiskunnan henkielämään. Mutta eivät nekään, jotka erilaisimmissa äänilajeissa alituiseen toistavat, että ihmiskunnan täytyy luopua paljaiden aineellisten etujen palveluksesta ja kääntyä "hengen", ihanteellisuuden puoleen, tule oikein mieltymään siihen, mitä tekijä tässä kirjoituksessaan sanoo. Hän ei anna suurta arvoa paljaalle puheelle "hengestä" ja pilventakaisesta henkimaailmasta. Hän voi tunnustaa ainoastaan sen henkisyyden, joka muodostaa ihmisen oman elämän sisällyksen. Se ilmenee yhtä vaikuttavana käytännöllisten elämäntehtävien suorittamisessa, kuin maailman- ja elämänkatsomuksen luomisessa, joka pystyy tyydyttämään sielun tarpeet. Ei kaikki ole siinä, että tiedetään tahi ollaan tietävinään, mitä henkisyys oli, vaan siinä että tämä henkisyys ilmenee myös käytännöllisen elämän todellisuudessa eikä vain sisäisen sieluolennon sivuvirtauksena. Täten tuntuvat ehkä tässä kirjoituksessa lausutut mielipiteet "henkisille" liiaksi hengettömiltä, "käytännöllisille" liiaksi epäkäytännöllisiltä. Tekijä arvelee juuri sen kautta voivansa omalla tavallaan palvella nykyaikaista elämää, ettei hän hyväksy monenkaan nykyaikana itseään "käytännänmiehenä" pitävän elämän tuntemattomuutta, mutta ei myöskään anna mitään arvoa sellaisille puheille "hengestä", joissa sanoja käytetään paljaiden haavekuvien luomiseen elämästä. Yhteiskunnallista kysymystä käsitellään tässä kirjoituksessa taloudellisena, oikeudellisena ja henkisenä kysymyksenä. Tekijä uskoo päässeensä tietämään, kuinka talous-, oikeus- ja henkielämän vaatimuksista tämän kysymyksen oikea luonne selviää. Ja tämä tietäminen taas voi yksin herättää todellisen innostuksen näiden kolmen elämänalan terveelliseen järjestämiseen yhteiskunnallisessa ruumiissa. Inhimillisen kehityksen aikaisemmilla asteilla huolehtivat yhteiskunnalliset vaistot, että nämä kolme alaa sen aikuisen ihmisluonteen mukaisesti järjestäytyvät itsestään yhteiskunnallisen elämän kokonaisuudeksi. Kehityksen nykyisellä asteella on päämäärästään tietoisen yhteiskunnallisen tahdon pakko koettaa järjestää näiden keskinäiset suhteet. Siirryttäessä näistä vanhemmista ajoista nykyaikaan vallitsi maissa, joissa tällaista tahtoa voi edellyttää, vanhojen vaistojen ja uudemman itsetietoisuuden sekanaisuus, joka ei enää tyydytä nykyaikaisen ihmisyyden vaatimuksia. Monessa asiassa, jossa ollaan näkevinään päämäärästään tietoista yhteiskunnallista ajatusta, elävät vielä vanhat vaistot, Se tekee tämän ajatuksen heikoksi olosuhteitten vaatimuksiin katsoen. Perusteellisemmin, kuin moni luuleekaan, täytyy nykyajan ihmisen irtaantua siitä, mikä ei enää ole elinvoimaista. Miten talous-, oikeus- ja henkielämän tulee muodostua uuden ajan vaatiman terveen yhteiskunta-elämän mukaisesti, sen — niin arvelee ainakin tekijä — voi tajuta ainoastaan, kellä on hyvää tahtoa antamaan tunnustuksensa yllä esitetyille periaatteille. Mitä tekijä pitää velvollisuutenaan lausua tällaisesta tarpeellisesta uudistuksesta, tahtoo hän tällä kirjoituksella jättää nykyajan arvosteltavaksi. Hän tahtoisi sen tulevan herättäjäksi pyrkimykselle aikakautemme elämäntodellisuutta ja elämänvaatimuksia tyydyttävään päämaaliin. Sillä hän on vakuutettu, että ainoastaan sellainen pyrkimys on johtava edemmäksi kuin haaveiluihin ja tuulentupiin yhteiskunnallisen tahtomisen alalla. Joka kuitenkin luulee löytävänsä jotakin haaveilevaa tästä kirjoituksesta, häntä pyytää tekijä ottamaan huomioon, kuinka kauvas nykyaikana monikin mielikuvituksineen yhteiskunnallisten olojen mahdollisesta kehityksestä on todellisesta elämästä eksynyt ja haaveiluihin hairahtunut. Sentähden pidetään sellaista todelliseen elämään ja kokemukseen perustuvaa, kuin mitä tässä kirjoituksessa on pyritty esittämään haaveiluna. Moni on tätä esitystä pitävä "abstraktina", koska hänelle on "konkretia" ainoastaan se, mitä hän on tottunut ajattelemaan ja "abstraktia" myös "konkretinkin" silloin, kun hän ei ole tottunut sitä ajattelemaan. [1] Että puolueohjelmiin tiukasti sidotut henkilöt aluksi tulevat olemaan tyytymättömiä tekijän esityksiin, on odotettavissa. Kuitenkin elää tekijä siinä uskossa, että useat puolueihmisetkin varsin pian tulevat vakuutetuiksi siitä, että kehityksen alaista elämää ei voida pakottaa puolueohjelmien puitteisiin, ja että sellaisista ohjelmista riippumaton arvostelu on nyt ennenkaikkea välttämätön yhteiskunnallisen tahdon lähimpiä päämääriä arvosteltaessa. Huhtikuussa 1919. Rudolf Steiner I. Yhteiskunnallisen kysymyksen todellinen luonne uudenaikaisen ihmiskunnan elämän valossa. Eikö uudenaikainen yhteiskunnallinen liike ole maailman sodan romahduksen kautta paljastanut tosiasioita, jotka todistavat, kuinka pintapuolisesti vuosikymmeniä oli totuttu ymmärtämään köyhälistön tahtoa? Mitä nykyaikana köyhälistön aikaisemmin vaiennetuista vaatimuksista ja niiden yhteydessä olevista seikoista on elämän pinnalle noussut, vaatii tämän kysymyksen tekemään. V oimat, jotka nämä vaatimukset vaiensivat, ovat osaksi hävinneet. Sen suhteen säilymistä, jossa nämä voimat olivat ihmiskunnan suuren osan yhteiskunnallisiin pyrkimyksiin, voi toivoa ainoastaan se, joka on vailla kaikkea tietoa siitä, miten lannistumattomat nämä ihmisluonteen vaikuttimet ovat. Moni niistä henkilöistä, jotka yhteiskunnallisen asemansa vuoksi saattoivat sanoin ja neuvoin ehkäisten tahi edistäen vaikuttaa europalaisen elämän voimiin, jotka purkautuivat maailmansodan katastrofiksi, on täydellisesti erehtynyt näistä pyrkimyksistä. He saattoivat luulla, että heidän maansa aseellinen voitto tulisi tyynnyttämään yhteiskunnallisen levottomuuden. Näiden henkilöiden täytyi saada kokea, että seurauksena heidän suhtautumisestaan vasta olikin yhteiskunnallisen kiihtymyksen täydellinen ilmipuhkeaminen. Eikä siinä kyllin, vaan nykyinen ihmiskunnan romahdustila osottautui siksi historialliseksi tapaukseksi, jossa tämä kiihtymys saavutti korkeimman iskuvoimansa. Johtavien henkilöiden ja luokkien täytyi viimeisinä kohtalokkaina vuosina toiminnassaan aina ottaa huomioon, mitä ihmiskunnan sosialistisissa piireissä ajateltiin. He olisivat mielellään usein menetelleet toisin, jos he olisivat uskaltaneet olla huomioonottamatta näiden piirien mielialan. Siinä muodossa, johon tapaukset nykyään ovat pukeutuneet, elää tuon mielialan vaikutus edelleen. Ja nyt kun on ratkaisevan asteen saavuttanut, mikä vuosikymmeniä on ihmiskunnan kehityksessä ollut valmistumassa: nyt paljastuu traagillisena tosiasiana, että ajatukset, jotka ovat syntyneet olojen kehittyessä, eivät pystykään hallitsemaan tilannetta. Moni henkilö, joka on kasvattanut ajatuskykyään tapausten kehittyessä palvellakseen yhteiskunnallisia tarkoitusperiä, seisoo epäröiden tahi kokonaan mykkänä todellisuuden meille tekemien kysymysten edessä. Tosin uskoo moni näistä henkilöistä vielä, että se, mitä he ovat pitkät ajat pitäneet inhimillisen elämän uudistukselle välttämättömänä, on toteutuva ja silloin näyttäytyvä kyllin voimakkaaksi antamaan elinvoimaisen suunnan elämän vaatimuksille. V oi olla välittämättä niistä, jotka vielä väittävät, että vanha on pitävä puolensa ihmiskunnan suuren osan uusia vaatimuksia vastaan. V oi antaa arvon niiden vaatimuksille, jotka ovat vakuutettuja uuden elämänjärjestyksen välttämättömyydestä. Mutta mahdotonta on olla itselleen tunnustamatta: keskellämme virtaa puoluemielipiteitä, ikään kuin arvostelumuumioita, jotka tosiolojen kehitys työntää syrjään. Nämä tosiolot vaativat ratkaisua, johon vanhojen puolueiden arvostelukyky ei ole kypsynyt. Nuo puolueet ovat tosin kehittyneet olosuhteiden ohella; mutta ovat piintyneine mielipiteineen jääneet tosioloista perään. Ei tarvinne ehkä olla vaatelias nykyään vielä vallitsevaa ajatussuuntaa kohtaan olettaessaan, että yllä mainittu asianlaita johtuu maailmantapauksien kulusta nykyaikana. Ja siitä voinee tehdä sen johtopäätöksen, että juuri tämä nykyaika on altis kokeelle tehdä tunnetuksi uudenaikaisen ihmiskunnan yhteiskunnallisesta elämästä se, mikä erikoisuutensa tähden poikkeaa niin kauvas yhteiskunnallisiin kysymyksiinkin perehtyneiden henkilöiden ja puoluesuuntien ajatustavasta. V oisihan sattua, että se traagillisuus, joka ilmenee kokeiluissa ratkaista yliteiskunnallista kysymystä, johtuukin juuri köyhälistön todellisten pyrkimysten väärinymmärtämisestä. Väärinymmärryksestä yksinpä niidenkin puolelta, jotka näistä pyrkimyksistä ovat luulleet omistavansa oikean käsityksen. Sillä ei ihminen lähimainkaan aina osaa oikein arvostella omaa tahtoaan. V oi senvuoksi näyttää oikeutetulta tehdä kerran kysymys: mitä todella tahtoo nykyaikainen köyhälistö pyrkimyksillään? Vastaako tämä tahtominen sitä, mitä tavallisesti köyhälistön ja ei-köyhälistön puolelta tällä tahtomisella ymmärretään? Ilmeneekö siinä, mitä useat "yhteiskunnallisella kysymyksellä" ymmärtävät, tämän kysymyksen todellinen muoto ? Vai onko aivan toinen ajatussuunta välttämätön? Tätä kysymystä ei voi lähestyä ennakkoluulottomasti, jollei kohtalo ole suonut tilaisuutta eläytyä uudenaikaisen köyhälistön sielunelämään. Varsinkin sen köyhälistön osan, jolla on tärkein osa nykyaikaisen yhteiskunnallisen liikkeen luomisessa. On puhuttu paljon nyky-aikaisen tekniikan ja nykyaikaisen kapitalismin kehityksestä. On kysytty, miten tämän kehityksen ohessa nykyinen köyhälistö on syntynyt ja miten se uudemman talouselämän laajetessa on nykyisiin vaatimuksiin tullut. Kaikessa, mitä tähän asti näissä kysymyksissä on esille tuotu, on paljon oikeaan osattua. Mutta ettei silti vielä ole päästy lähellekään ratkaisua, on selvää sille, joka ei anna sen väitteen sokaista itseään, että ulkonaiset olosuhteet painavat leimansa ihmisen elämään. Asian oikea laita avautuu sille, joka vapaana ennakkoluuloista osaa tajuta pohjakerrosten syvyyksissä vaikuttavat henkiset kiihottimet. On tosin varmaa, että köyhälistön vaatimukset ovat kypsyneet uudenaikaisen tekniikan ja kapitalismin aikakaudella; mutta tämän tosiasian toteaminen ei suinkaan vielä selitä sitä, mikä näissä vaatimuksissa on peräisin puhtaasti inhimillisistä vaikuttimista. Ja niin kauvan kun näiden vaikuttimien olemukseen ei ole päästy, ei myöskään olla selvillä yhteiskunnallisen kysymyksen oikeasta muodosta. Eräs köyhälistön maailmassa usein kuultu sana on omiaan tekemään voimakkaan vaikutuksen siihen, joka osaa tunkeutua inhimillisen tahdon syvemmällä piileviin vaikuttimiin. Se on: uudenaikainen proletaari on tullut "luokkatietoiseksi". Hän ei enää sanoaksemme vaistomaisesti, itsetiedottomasti tottele ulkopuolellaan olevien luokkien vaikutusvaltaa; hän tuntee itsensä erityisen luokan jäseneksi ja haluaa saada tämän oman ja toisten luokkien välit julkisessa elämässä itselleen edullisemmalla tavalla järjestetyksi. Kellä on kykyä syventyä sielullisten ilmiöiden tajunnantakaisille aloille, hänelle on sana "luokkatietoinen", siinä merkityksessä kuin nykyaikainen proletaari sitä käyttää, paljastava tärkeimmät puolet nykyaikaisen tekniikan ja kapitalismin palveluksessa olevan työväen luokan yhteiskunnallisessa elämänkatsomuksessa. Hänen täytyy ennen kaikkea huomata, kuinka sytyttävästi tieteelliset opit talouselämästä ja sen suhteesta ihmiskohtaloihin ovat painuneet proletaarin sieluun. Tässä tulimme koskettaneeksi erästä tosiasiaa, josta monella, joka on vain kuvaillut itselleen proletaaria, mutta ei elänyt ajatuksissaan proletaarien kanssa, on varsin hämärät, jopa aikakautemme vakaviin tapahtumiin nähden vahingolliset mielipiteet. Se ajatuskanta, että Marx ja hänen jälkeisensä proletaariset kirjailijat olisivat opeillaan panneet "sivistymättömän" proletaarin pään pyörälle, ja mitä muuta sen suuntaista usein saa kuulla, ei auta ymmärtämään nykyaikaista maailmanhistoriallista tilannetta tällä alalla. Tällainen mielipide ilmaisee vaan tahdon puutetta päästä näkemään mikä on oleellista nykyisessä yhteiskunnallisessa liikk